Valtakunnallisten työtaistelu- ja tukitoimien vaikutukset Nurminen Logisticsin palveluihin Suomessa

Report this content

Postilakkoon liittyvät tukilakot ovat laajentuneet. Kuluvalla viikolla lakot vaikuttavat mm. konttien lastaus- ja purkuaikatauluihin, rahdin käsittelyyn ja voivat aiheuttaa viivästyksiä ja mahdollisesti peruutuksia eri palveluissa. 

Useat eri ammattiliitot ovat ilmaisseet tukensa Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn työtaistelutoimille. Esimerkiksi Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ja Suomen Merimies-Unioni SMU ovat ilmoittaneet tukitoimista. Odotettavissa on häiriöitä kuljetusten käsittelyssä satamissa torstaina 28. ja perjantaina 29. marraskuuta.

AKT:n ilmoittamat toimenpiteet koskevat eri tavoin liiton eri jäsenryhmiä. Tällä hetkellä kuorma-autoalan, ahtausalan sekä huolinta-alan varastoterminaali- ja satamatyöntekijöiden työehtosopimusten piirissä työskentelevät AKT:n jäsenet ovat ylityö- ja työvuorojenvaihtokiellossa. Satamien ahtaustyöntekijät aloittavat lakon torstaina 28. marraskuuta kello kuusi aamulla. Lakko päättyy lauantaina 30. marraskuuta kello kuusi aamulla.  

SMU ilmoitti keskeyttävänsä torstaista 21.11. klo 6.00 alkaen ulkomaanliikenteen ropax-alusten ja matkustaja-autolauttojen autokansilla tapahtuvan lastinkuljetuksen. Maanantaista 25.11. klo 06 alkaen ulkomaanliikenteessä olevat lasti-, ropax- ja matkustaja-alukset, jotka ovat Suomen lipun alla ja jotka saapuvat Suomen satamiin klo 6.00 jälkeen, jäävät satamiin.

Nurminen Logistics pyrkii varmistamaan asiakkaiden palvelemisen kaikilla toimipisteillä. Myötätuntotyötaistelutoimien vaikutukset koko Suomen logistiikkasektoriin voivat kuitenkin aiheuttaa toimintaan viiveitä. Seuraamme tilanteen kehittymistä.

Lisätietoja:

Junarahtiin liittyvissä kysymyksissä auttaa Sales Director Marjut Linnajärvi, +358 40 571 5034

Muihin kysymyksiin vastaa  VP Industrial Customers Risto Holopainen, +358 10 545 5114

JAKELU                                                                         

Keskeiset tiedotusvälineet                                                     

www.nurminenlogistics.com

Nurminen Logistics on vuonna 1886 perustettu logistiikkapalveluita tarjoava pörssiyhtiö. Yhtiö tuottaa asiakkailleen laadukkaita huolinta- ja tavarankäsittelypalveluita sekä rautatiekuljetuksia ja niihin liittyviä projektikuljetuspalveluita. Nurminen Logisticsin päämarkkinat ovat Suomessa sekä Venäjällä ja sen lähialueilla.