Elin Åhrberg uudeksi NYABin johtoryhmän jäseneksi

Report this content

NYAB Oyj
YHTIÖTIEDOTE
26.09.2023 kello 11:30

Elin Åhrberg uudeksi NYABin johtoryhmän jäseneksi

NYAB on nimittänyt Elin Åhrbergin uudeksi konsernin johtoryhmän jäseneksi tehtävänimikkeellä Director of HR & Environment. Hän vastaa tehtävissään NYABin HR- ja HSEQ (työterveys ja -turvallisuus, ympäristö ja laatu) -toimintojen johtamisesta sekä osallistuu konsernin ESG- ja muun ei-taloudellisen raportoinnin kehittämiseen. Hän aloittaa tehtävissään 16.10.2023.

Åhrbergillä on pitkäaikainen kokemus henkilöstöhallinnosta ja johtamisesta viimeksi rakentamisen ja infrastruktuurin toimialoilla. Ennen NYABille siirtymistään hän on työskennellyt Svevia-konsernin Drift-liiketoimintayksikön HR-johtajana vuodesta 2021 alkaen. Aiemmin hän on työskennellyt useissa henkilöstöhallinnon tehtävissä mm. NCC:n, Mangold Fondkommissionin ja AFRY:n palveluksessa. Hän on opiskellut käyttäytymistieteitä Tukholman yliopistossa sekä taloustiedettä Uumajan yliopistossa.

”Motivoitunut ja sitoutunut henkilöstö on NYABin liiketoiminnan kulmakivi. Teemme myös jatkuvasti töitä varmistaaksemme, että toimimme kestävällä tavalla. Johtoryhmän vahvistaminen on keskeistä kasvuun ja kehitykseen liittyvien kunnianhimoisten tavoitteidemme saavuttamiseksi, ja olemme iloisia saadessamme Elinin laajan asiantuntemuksen yhtiöön”, kommentoi NYABin toimitusjohtaja Johan Larsson.

Tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus olla osa eteenpäin katsovaa ja dynaamista organisaatiota. Odotan innolla pääseväni työskentelemään NYABin osaavan tiimin kanssa ja myötävaikuttamaan sen jatkuvaan menestykseen. Olen aidosti innoissani päästessäni aloittamaan tehtävissäni lokakuussa”, Elin Åhrberg kommentoi.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta NYAB Oyj

NYAB on puhtaan tulevaisuuden rakentaja, jolla on vuosikymmenien kokemus vaativista rakennushankkeista. Olemme mahdollistamassa Pohjoismaiden vihreää siirtymää tarjoamalla uusiutuvaa energiaa ja kestävää infrastruktuuria koskevia suunnittelun, rakentamisen ja kunnossapidon palveluita julkisen ja yksityisen sektorin asiakkaille. NYABin pääkonttori sijaitsee Oulussa ja sillä on yli 400 työntekijää eri toimipisteissä Suomessa ja Ruotsissa.

NYAB Oyj:n Hyväksyttynä Neuvonantajana toimii Augment Partners AB, info@augment.se, puh. +46 8 604 22 55

Tilaa