• news.cision.com/
  • NYAB AB/
  • Johan Larsson SkartaNYAB Oyj:n toimitusjohtajaksi – johtoryhmässä myös muita muutoksia

Johan Larsson SkartaNYAB Oyj:n toimitusjohtajaksi – johtoryhmässä myös muita muutoksia

Report this content

SkartaNYAB Oyj
YHTIÖTIEDOTE, SISÄPIIRITIETO
01.04.2022 kello 11.30

Johan Larsson SkartaNYAB Oyj:n toimitusjohtajaksi – johtoryhmässä myös muita muutoksia

SkartaNYAB Oyj:n (”Yhtiö”) hallitus on nimittänyt Yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Johan Larssonin, joka aloittaa tehtävissään välittömästi. Hän on toiminut NYAB Sverige AB:n toimitusjohtajana vuodesta 2012 saakka. Aiemmin hän on toiminut yrittäjänä useassa kasvuyhtiössä eri toimialoilla ja osallistunut lähes 30 yrityksen hallitustyöskentelyyn. Hän toimii myös Yhtiön hallituksen jäsenenä.

Larsson omistaa 50 % Holding Investment Förvaltning i Luleå AB:sta, joka omistaa 235 724 280 Yhtiön osaketta ja on sen suurin osakkeenomistaja 33,5 prosentin omistusosuudella. Lisäksi hän omistaa henkilökohtaisesti ja muiden määräysvaltayhtiöidensä kautta 5 055 000 Yhtiön osaketta (omistusosuus 0,7 %).

”Olen innoissani nimityksestäni SkartaNYABin toimitusjohtajaksi. Olemme listattu yhtiö, jossa vallitsee aidosti yrittäjähenkinen kulttuuri. Tavoitteeni ja missioni yhdessä hallituksen kanssa on luoda arvoa osakkeenomistajillemme. Uskon todella, että ainoa tapa yhtiön kestävän ja pitkäaikaisen arvon luomiseksi on houkutella ja kehittää toimialan parhaita ihmisiä. SkartaNYABilla on erittäin osaava ja suorituskykyinen henkilöstö, jolla on näyttöjä vahvasta orgaanisesta kasvusta ja kannattavuudesta. Tähän ovat vaikuttaneet erityisesti kulttuurimme sekä erinomainen toimialan tuntemuksemme, jonka seurauksena meillä on monipuolinen ja huolella valittu jatkuva tilauskanta, jota toteutetaan laadukkaasti. SkartaNYABin yhdisteltyjen vuoden 2021 pro forma -lukujen käyttökate oli yli 10 % liikevaihdosta, mikä on osoitus vahvasta taloudellisesta suoriutumisesta.

SkartaNYABin omat resurssit täydennettynä valikoiduilla kumppanuuksilla, kuten hiljattain aloitettu yhteistyö Solarigon kanssa, tekevät yhtiöstä erinomaisen puhtaan tulevaisuuden rakentajan. Toimiminen listattuna yhtiönä mahdollistaa tehokkaasti myös vahvaa orgaanista kasvuamme täydentävien yritysjärjestelyjen toteuttamisen. Tarkoituksemme ei ole olla perinteinen yritysten yhdistelijä, vaan keskitymme tunnistamaan, houkuttelemaan ja hankkimaan vain toimialan parhaita yhtiöitä, joiden kanssa meillä on samanlainen kulttuuri, ja jotka täydentävät ja parantavat palvelutarjontaamme kaikissa Pohjoismaissa. Lupaan, että toimimme kasvavilla markkinoilla, ja huolellisesti toimien suoriudumme tulevina vuosina entistäkin paremmin”, Larsson sanoo.

Yhtiön aiempi toimitusjohtaja Tuomas Hirvonen jatkaa konsernin varatoimitusjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä. Johtoryhmän kokoonpanoa on myös muilta osin muutettu vastaamaan uuden konsernin johtamistarpeita 1.4.2022 alkaen. Larssonin ja Hirvosen lisäksi johtoryhmän jäseninä toimivat seuraavat henkilöt:

  • talous- ja rahoitusjohtaja Aku Väliaho
  • Suomen maajohtaja Mikko Ahonen
  • Ruotsin maajohtaja Magnus Granljung
  • Ruotsin toimintojen johtaja Mikael Ritola
  • hankekehityksestä vastaava johtaja Kari Tuominen
  • viestintä- ja markkinointijohtaja Minna Koistinen (aloittaa 1.5.2022).

Johtoryhmän aiemmat jäsenet jatkavat SkartaNYAB-konsernin palveluksessa, pois lukien integraatiojohtaja Hannu Mänty sekä strategia- ja kehitysjohtaja Jukka Raudasoja, jotka jättävät Yhtiön 1.4.2022 lukien. Johtoryhmän jäsenten kuvaukset on julkaistu yhtiön verkkosivuilla www.skartanyab.com.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta SkartaNYAB Oyj

SkartaNYAB on puhtaan tulevaisuuden rakentaja, jolla on vuosikymmenien kokemus vaativista rakennushankkeista. Strategiamme pohjautuu vahvaan erikoisrakentamisosaamiseen ja tavoitteenamme on laajentaa toimintaamme tuulivoiman, aurinkoenergian ja vetyratkaisujen arvoketjussa kohti puhtaan energian kokonaishankkeita, joissa näemme erinomaisia kasvumahdollisuuksia. SkartaNYABin pääkonttori sijaitsee Oulussa ja sillä on yli 300 työntekijää eri toimipisteissä Suomessa ja Ruotsissa.

SkartaNYAB Oyj:n Hyväksyttynä Neuvonantajana toimii Augment Partners AB, info@augment.se, puh. +46 8 604 22 55

Tilaa