Ex-nokialaiset kiinnostavat - ohjelmistoyrityksissä on nyt palkkausvaihde silmässä

Report this content

Tiedotusvälineille 19.9.2014

Pienissä ja keskisuurissa ohjelmistoyrityksissä odotetaan lähitulevaisuudelta sekä liikevaihdon että henkilöstön kasvua, kertoo Ohjelmistoyrittäjien jäsenkysely.

Kyselyssä pyydettiin myös arvioimaan, löytyykö Nokian ja muiden IT-jättien entisten työntekijöiden joukosta heidän kannaltaan relevanttia osaamista. Vastaus oli, että kyllä löytyy. Yli puolet rekrytoimassa olevista yrityksistä piti esimerkiksi ex-nokialaisten osaamista heidän kannaltaan kiinnostavana ja jopa 40 % heistä odotti lähiaikoina palkkaavansa jonkun aiemmin isossa IT-yrityksessä työskennelleen.

"Isojen yt-kierrosten myötä irtisanottujen työllistämismahdollisuuksista on julkisuudessa taitettu peistä paljon. Tilanne ei ole niin pessimistinen kuin jotkut ovat arvioineet - vahvasti kasvuhakuisissa ohjelmistoyrityksissä imua löytyy. Hyppy aivan erilaiseen tekemisen meininkiin voi olla kulttuurishokki, mutta fakta on, että ohjelmistot tätä maailmaa pyörittävät ja niiden tekijöitä tarvitaan", Ohjelmistoyrittäjien toimitusjohtaja Rasmus Roiha kuvailee.

Elokuun lopussa toteutettuun kyselyyn vastasi 163 Ohjelmistoyrittäjien jäsentä. Vastaajista 77 % odotti liikevaihdon kasvua seuraavan 6 kuukauden aikana ja jopa joka kuudes odotti liikevaihdon kasvavan huomattavasti. Samaan aikaan seuraavan puolen vuoden aikana kannattavuuden kasvua ennakoi yli puolet vastaajista, 57 %.

Ohjelmistoyrittäjien jäsenkysely antoi osviittaa, että suunta on positiivinen myös rekrytointien suhteen. Kyselyyn vastanneista yrityksistä henkilöstömääräänsä kasvua odotti 56 % seuraavan kuuden kuukauden aikana. Henkilöstömäärän odotti pysyvän ennallaan 40 % vastaajista ja vain kourallinen odotti sen pienenevän jonkin verran.

"Softan merkitys nykypäivänä on mieletön. Liikenne, kauppa, palvelut, kaikki pyörii ohjelmistojen varassa. Meidän kaikkien pelastus on, että Suomessa tehdään softaa ja vihdoin myös teollisuusyritykset alkavat ymmärtää sen päälle. Kehittyvät ja kasvavat pk-ohjelmistoyritykset ajavat kasvua ja palkkaavat tulevaisuudessa varmasti kaikki osaajat mitä vain löytävät", Rasmus Roiha kertoo.

#softanparantavavoima

Lisätiedot

Rasmus Roiha, toimitusjohtaja, Ohjelmistoyrittäjät ry

+358 400 180434 tai rasmus.roiha@ohjelmistoyrittajat.fi

Ohjelmistoyrittäjät ry on sitoutumaton innovatiivisten, ammattitaitoisten, kasvuhakuisten ja yrittäjähenkisten ohjelmistoyritysten johdon yhteisö. Toiminnallaan yhdistys kannustaa ohjelmistoalan yrittäjyyteen, edistää alan tutkimusta ja koulutusta, nostaa alan profiilia ja näkyvyyttä julkisuudessa sekä kehittää jäsenyritystensä liiketoimintaa. Vuonna 1993 perustetulla yhdistyksellä on jäsenenään yli 600 alan keskeisintä johtajaa ja vaikuttajaa. Lisätietoja: www.ohjelmistoyrittajat.fi.

Avainsanat: