Kasvufoorumi vie yrittäjät treffeille rahoittajan kanssa
Rahoitusfoorumi on rahoituksen testipenkkitapahtuma, jossa ohjelmistoalan yritykset pääsevät pitämään myyntipuheita, pitchejä, rahoittajille kahdenkeskisissä tapaamisissa. Ennen varsinaista tapahtumaa halukkaille osallistujille on tarjolla pitchaustreeniä kokeneiden valmentajien kanssa.
TIEDOTE 12.3.2013
Ohjelmistoyritysten kasvu tarvitsee tuekseen toimivaa rahoitusta. Kolmatta kertaa järjestettävässä Rahoitusfoorumissa tuodaan hyvin konkreettisella tavalla tietoisuuteen rahoitusvaihtoehdot, joita ohjelmistoyritykselle on tarjolla.
”Startupit tarvitsevat rahaa ja juhlapuheiden rinnalle tarvitaan käytännön apua. Syksyllä päivitetty kasvuyrittäjien rahoitusopas oli yksi keino, ja nyt järjestämämme treffit rahoittajien kanssa ovat toinen. Rahoitusvaihtoehtoja saisi markkinoille toki tulla lisääkin, mutta niitä odotellessa löytyy olemassa olevistakin rahalähteistä monelle tärkeää tukea”, Ohjelmistoyrittäjien puheenjohtaja Rasmus Roiha kertoo.
Sekä ohjelmistoyritykset että rahoittajat ovat pitäneet nopeatempoisesta ja hyvin käytännönläheisestä tapahtumasta. Foorumin ideana on järjestää kasvuyrityksille ja rahoittajille kahdenvälisiä tapaamisia. Parit valitaan huolellisesti etukäteen käsityönä, jotta kiinnostus on lähtökohtaisesti molemminpuolista.
”Yrityksen toiveiden ja rahoittajan tavoitteiden tällääminen onnistuneesti palkitsee melkein kuin kupidona toimiminen sinkkukavereille: jos kemiat kohtaavat, syntyy hedelmällistä yhteistyötä ja parhaassa tapauksessa uusia veronmaksajia yhteiskunnalle!”, Roiha sanoo.
Kylmiltään yrittäjät eivät leijonan kitaan joudu. Rahoitusfoorumia ennen järjestetään kaksi treenitilaisuutta, jossa kasvuyrittäjät voivat kokeneiden valmentajien avulla hioa myyntipuheitaan. Sparrausta voi hakea niin esiintymiseen kuin pitchinsä sisältöönkin. Mukaan valituille yrityksille treenit ja itse tapahtuma ovat maksuttomia.
Rahoitusfoorumi järjestetään huhtikuun 11. päivä Helsingissä. Tapahtuma on osa Ohjelmistoyrittäjien, Tekesin, Teknologiateollisuuden, Tietotekniikan liiton ja Microsoftin kansallista Kasvufoorumi-hanketta.
Lisätietoja ja ilmoittautumiset osoitteessa http://www.kasvufoorumi.fi/rahoitus/
Ohjelmistoyrittäjät ry, toimitusjohtaja Rasmus Roiha, puh. 0400 180 434
Ohjelmistoyrittäjät ry on sitoutumaton innovatiivisten, ammattitaitoisten, kasvuhakuisten ja yrittäjähenkisten ohjelmistoyritysten johdon yhteisö. Toiminnallaan yhdistys kannustaa ohjelmistoalan yrittäjyyteen, edistää alan tutkimusta ja koulutusta, nostaa alan profiilia ja näkyvyyttä julkisuudessa sekä kehittää jäsenyritystensä liiketoimintaa. Vuonna 1993 perustetulla yhdistyksellä on jäsenenään yli 500 alan keskeisintä johtajaa ja vaikuttajaa. Lisätietoja: www.ohjelmistoyrittajat.fi.
Avainsanat: