Nokia-Microsoft-kauppa avaa kultakaivoksen suomalaisille ohjelmistoyrityksille
Lehdistötiedote 4.9.2013
Suomalaisen ohjelmistoalan näkökulmasta Nokian matkapuhelinliiketoiminnan myynti Microsoftille on todellinen lottovoitto.
Microsoftilla on kaikki mahdollisuudet nostaa Windows Phone todelliseksi kolmanneksi maailmanlaajuiseksi ekosysteemiksi Applen iOS:n ja Googlen Androidin rinnalle. Tämä avaisi uusia reittejä myös suomalaisille ohjelmistoyrityksille kasvuun ja kansainvälistymiseen.
”Tämä on parasta, mitä ohjelmistoalalle on tapahtunut pitkään aikaan. Meillä on nyt yhden raskaasti kulkevan veturiyhtiön tilalla kaksi elinvoimaista luotijunaa. Uskomme vahvasti, että niiden kyydissä ohjelmistoyrityksille muodostuu uusia pitkäaikaisia yhteistyöhankkeita”, Ohjelmistoyrittäjät ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha iloitsee.
Kaupan myötä merkittävän kansainvälisen ohjelmistoyrityksen tuotekehitystä saadaan Suomeen.
”Microsoft on nyt tehnyt Windows Phone -ekosysteemiin erittäin huomattavan investoinnin, joka suurelta osin kohdistuu Suomeen. Suomeen perustettava datakeskus on vahva osoitus pitkäjänteisyydestä, ja on todennäköistä, että yhtiö tulee investoimaan myös Suomessa sijaitsevaan ohjelmistokehitykseen”, Ohjelmistoyrittäjien puheenjohtaja Matti Heikkonen kiittelee.
Mielenkiintoa herättää myös se, kuinka Nokia aikoo hyödyntää puhelinkaupassa Microsoftille lisensoimiaan patentteja.
”Kauppaan kuuluva Nokian patenttien lisensointi on esimerkki ansaintalogiikasta, jota meidän pitäisi Suomessa kehittää. Tämä on loistava osoitus suomalaisesta huippuosaamisesta, jonka tuloksena syntyy jatkuvaa tulovirtaa. Tästä saattaa kertyä pidemmällä tähtäimellä merkittävä lisä nyt julkistettuun kauppahintaan”, Heikkonen toteaa.
Lisätietoa:
Rasmus Roiha, toimitusjohtaja, Ohjelmistoyrittäjät ry, +358 400 180434, rasmus@ohjelmistoyrittajat.fi
Matti Heikkonen, hallituksen puheenjohtaja, Ohjelmistoyrittäjät ry, +358 40 548 4487
________________________________________
Ohjelmistoyrittäjät ry on sitoutumaton innovatiivisten, ammattitaitoisten, kasvuhakuisten ja yrittäjähenkisten ohjelmistoyritysten johdon yhteisö. Toiminnallaan yhdistys kannustaa ohjelmistoalan yrittäjyyteen, edistää alan tutkimusta ja koulutusta, nostaa alan profiilia ja näkyvyyttä julkisuudessa sekä kehittää jäsenyritystensä liiketoimintaa. Vuonna 1993 perustetulla yhdistyksellä on jäsenenään yli 550 alan keskeisintä johtajaa ja vaikuttajaa. Lisätietoja: www.ohjelmistoyrittajat.fi.
Avainsanat: