Neste- ja maakaasun käyttö kasvussa Suomessa

Report this content

Sekä nestekaasun että maakaasun käyttö on lisääntynyt Suomessa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kasvupotentiaalia on myös jatkossa, kun verrataan Suomen tilannetta muihin EU-maihin, totesi Öljy- ja Kaasualan Keskusliiton toimitusjohtaja Jarmo Nupponen avatessaan Kaasupäivät 2006 -tapahtuman Espoossa 27. syyskuuta. Suomessa maakaasun osuus energian kokonaiskulutuksesta on nykyisin noin 11 prosenttia ja nestekaasun yksi prosentti. Vastaavat osuudet EU:n kahdessakymmenessä viidessä jäsenmaassa keskimäärin ovat 24 prosenttia ja kaksi prosenttia. Lähes kolme neljäsosaa maakaasusta käytetään meillä yhdistetyssä sähkön ja lämmön tuotannossa, missä maakaasun osuutta on mahdollisuus edelleen lisätä. Maakaasua voitaisiin käyttää myös pienimuotoisessa hajautetussa energiantuotannossa. Maakaasun pienkäyttäjiä ovat muun muassa ravintolat ja kotitaloudet, joilla on maakaasuliesi. Myös maakaasun liikennekäyttö on lähtenyt Suomessa käyntiin. Nestekaasun käyttö on ollut jo pitkään jatkuvassa kasvussa. Merkittävin nestekaasun käyttäjä on teollisuus, joka käyttää lähes 95 prosenttia Suomessa myytävästä nestekaasusta. Tavalliselle kuluttajalle nestekaasu on tuttu energialähde muun muassa vapaa-ajan asunnoilla, matkailuvaunuissa ja veneissä. Kaksipäiväiset Kaasupäivät ovat koonneet runsaat kaksi sataa osallistujaa, jotka ovat neste- ja maakaasualan ammattilaisia ja alan toimintaan liittyvien viranomaisten edustajia. Lisäksi laitevalmistajat ja maahantuojat esittelevät tilaisuudessa tuotteitaan ja palveluitaan. Asiantuntijaseminaarissa on esillä sekä nestekaasuun että maakaasuun liittyviä ajankohtaisia aiheita. Esitelmissä käsitellään muun muassa alan säädöksiä ja standardeja sekä kaasuturvallisuuteen ja kaasuasennuksiin liittyviä kysymyksiä. Aiheina ovat myös kaasukuljetukset sekä kaasun liikenne- ja lämmityskäyttö. Samaan aikaan seminaarin kanssa pidetään myös nestekaasualan koulutustapahtuma Nestekaasun käytönvalvojapäivät. Tapahtumat järjestää Öljyalan Palvelukeskus. Uusi Nestekaasukuljettajan käsikirja Kaasupäivillä julkistetaan täysin uusittu painos Nestekaasukuljettajan käsikirjasta. Kirjaa käytetään perusmateriaalina koulutuksessa, jota kaasuyhtiöt ja kuljetusliikkeet järjestävät kuljettajille. Uutta Nestekaasukuljettajan käsikirjaa jaetaan myös mm. pelastuslaitosten käyttöön eri puolille maata. Lisätietoja: Öljy- ja Kaasualan Keskusliitto, toimitusjohtaja Jarmo Nupponen, puh. 040 503 9466, osastopäällikkö Heikki Koskinen, puh. 040 576 1860, tiedotuspäällikkö Mervi Tepponen, puh. 040 562 1060, mervi.tepponen@oil.fi

Liitteet & linkit