Öljyalan toimijat korostavat taloudellisen ajotavan merkitystä
Liikennepolttoaineita myyvät yhtiöt kannustavat autoilijoita energiatehokkuuteen ja taloudelliseen ajotapaan. Helpoillakin vinkeillä pystyy lisäämään energiatehokkuutta ajamisessaan eli säästämään polttoainetta ja samalla vähentämään hiilidioksidipäästöjä. Taloudellinen ajo on myös turvallista ajoa.
-Energiatehokkuuden lisääminen liikenteessä on tärkeää, jotta kasvihuonekaasujen vähennystavoitteet voidaan saavuttaa. Kun jokainen autoilija edes hieman miettii omaa ajotapaansa ja omaksuu taloudellisen ajon niksejä, saadaan yhdessä paljon aikaan, toteaa Öljyalan Keskusliiton toimitusjohtaja Helena Vänskä. Hän muistuttaa, että ajamalla taloudellisesti autoilija säästää myös euroja.
Testaa ajotaitosi taloudellisuus: Iloa ajamisesta - vähemmällä
Öljyalan toimijat haluavat kesän autoilukauden alkaessa keveällä tavalla innostaa tielläliikkujia taloudelliseen ajotapaan. Houkuttimena on 15. toukokuuta avattu leikkimielinen Tippataituri.fi-pelisivusto.
Sivustolla halutaan muistuttaa, että taloudellisen ajotavan omaksuminen on tehokas ja helppo keino vaikuttaa autoilun energiankulutukseen ja kustannuksiin. Taloudellisen ajon niksit ovat enimmäkseen yksinkertaisia ja jokaisen kuljettajan hyödynnettävissä auton iästä riippumatta.
Tärkeimmät taloudellisen ajon niksit
Tärkeimmät taloudellisen ajon niksit ovat pähkinänkuoressa seuraavat:
1. Seuraa liikennettä ja ennakoi, aja joustavasti
2. Aja tasaista nopeutta pienillä kierrosnopeuksilla
3. Vaihda nopeasti isommalle vaihteelle ja aja suurimmalla, vetävällä vaihteella
4. Tarkista renkaiden ilmanpaineet säännöllisesti vähintään kerran kuukaudessa ja aina ennen pitempää ajomatkaa
5. Ota huomioon lisälaitteiden vaikutus polttoaineenkulutukseen ja kustannuksiin.
Tarkempaa tietoa ja yksityiskohtaisempia ohjeita taloudellisesta ajosta saa esimerkiksi Motivan sivuilta www.motiva.fi.
Lisää energiatehokkuutta ja turvallisuutta
Taloudellinen ajotapa säästää polttoainetta eli sen omaksumalla pääsee perille vähemmällä polttoainemäärällä kuin jos ajaa turhaan kiihdytellen ja nykien. Euroja säästyy, ja samalla vähenevät hiilidioksidipäästöt.
Motivan asiantuntijat arvioivat, että taloudellisella ajotavalla voi vähentää auton polttoaineenkulutusta 5-15 prosenttia.
Pidemmän päälle taloudellisen ajon hyödyt huomaa myös siinä, että auton huolto-, korjaus- ja rengaskustannukset pienenevät.
Mikä parasta, taloudellinen ajo on samalla myös turvallista ajoa. Tasaisella ajolla kuljettajan stressin tunne vähenee ja matkustajien matkustusmukavuus paranee.
Osa energiatehokkuussopimuksen toimia
Tippataituri-sivuston ovat tuottaneet liikennepolttoaineita myyvät yhtiöt ja Öljyalan Keskusliitto sekä Suomen Bensiinikauppiaitten ja Liikennepalvelualojen Liitto SBL.
Kaikki sivuston tuottajat ovat mukana öljyalan Höylä III -energiatehokkuussopimuksessa, jonka toimilla edistetään energiatehokkuutta myös liikenteessä. Taloudellinen ajotapa edistää niiden päästövähennystavoitteiden saavuttamista, joihin Suomikin on omalta osaltaan sitoutunut.
Energiatehokkuussopimuksessa ovat mukana liikennepolttoaineiden jakelijoista ABC-ketju, Neste Oil, St1, Teboil ja SEO. Jokainen yhtiö tekee myös omaa energiatehokkuusneuvontaansa asiakkaidensa piirissä.
Arvontavoittona vuoden polttonesteet
Pelisivuston osoite on www.tippataituri.fi.
Leikkimielisessä pikapelissä voi näyttää taitonsa ja testata, millainen ajaja on: todellinen tippataituri, rauhallinen ratinkääntäjä vai jotain muuta. Pelin läpiajossa auttaa kokemus pelaamisesta, mutta harjoitus tekee mestarin tässäkin tapauksessa. Jokainen voi myös haastaa kaverinsa mukaan peliin testaamaan taloudellisen ajon taitojaan. Peliohjeet kertovat, miten toimia.
Kävijöiden kesken arvotaan kesän lopulla vuoden polttonesteet autoon. Arvonnan säännöt löytyvät sivuilta.
Taloudellisen ajon vinkkejä verkossa mm.
- Taloudellisen ajon asiaa Motivan sivuilla: http://www.motiva.fi/liikenne/taloudellinen_ajotapa
- Säästä enemmän kuin polttoainetta – neuvoja taloudelliseen ajoon: http://savemorethanfuel.eu/
- Autoliiton sivuilla taloudellisesta ajosta: http://www.autoliitto.fi/testit_ja_ajoneuvot/taloudellinen_ajo/
Lisätietoja:
- Öljyalan Keskusliitto, toimitusjohtaja Helena Vänskä, puh. 040 581 6786, etunimi.sukunimi(at)oil.fi; tiedotuspäällikkö Mervi Tepponen, puh. 040 562 1060, etunimi.sukunimi(at)oil.fi
- Suomen Bensiinikauppiaitten ja Liikennepalvelualojen Liitto SBL, toimitusjohtaja Mika Hokkanen, puh. 0400 305 792, mika.hokkanen(at)bensiinikauppiaat.fi
- Neste Oil Oyj, viestintäjohtaja Hanna Maula, puh. 050 458 4618, etunimi.sukunimi(at)nesteoil.com
- SOK/ABC, ketjumarkkinointipäällikkö Anneli Strandén, puh. 050 388 3027, etunimi.sukunimi(at)sok.fi
- St1 Oy, viestintäpäällikkö Liisa Joenpolvi, puh. 050 411 0025, etunimi.sukunimi(at)st1.fi
- Oy Teboil Ab, PR-päällikkö Ulla Perasto, puh. 040 840 8162, etunimi.sukunimi(at)teboil.fi
- SEO, toimitusjohtaja Mika Määttä, puh. 040 450 7450, etunimi.sukunimi(at)seo.fi
Lisätietoja, taloudellinen ajo:
- Taloudellisen ajon kouluttaja Esa Mikkola, puh. 050 522 4205, etunimi.sukunimi(at)esami.fi
Kampanjalogo ja kuva: www.oil.fi kohdasta Kuvagalleria/Muut kuvat
Avainsanat: