Öljylämmityksen päästöt oikeaan mittasuhteeseen

Report this content


VTT:n laatimasta selvityksestä liittyen päästökaupan ulkopuolisten sektoreiden päästövähennyskeinoihin on tehty julkisuudessa vääriä päätelmiä öljylämmityksen osalta, todetaan Öljyalan Keskusliitosta.
 
VTT ei raportissaan esitä öljylämmityskattiloiden korvaamista muilla energiamuodoilla ennen kattiloiden normaalin käyttöiän umpeutumista ja tunnistaa asiaan liittyvät merkittävät ongelmat siinäkin tapauksessa, että öljykattilat korvattaisiin vasta käyttöiän lopussa.

-Öljylämmityksen päästöjen osuus päästökauppasektorin ulkopuolisten päästöjen vähentämisessä on alle neljä prosenttia. Nykyisen, hyvään kuntoon uudistetun öljylämmityskannan ennenaikainen korvaaminen muilla energioilla olisi päästövähennykseen verrattuna kansantaloudellista tuhlausta, sanoo varatoimitusjohtaja Pekka Huttula Öljyalan Keskusliitosta. Hänen mukaansa se olisi myös epäoikeudenmukaista niitä öljylämmittäjiä kohtaan, jotka ovat juuri saattaneet loppuun kalliit järjestelmäsaneeraukset. Öljylämmityksellä on myös huomattava merkitys Suomen huoltovarmuuden turvaamisessa useastakin syystä.

VTT on koonnut arvioita ja näkökulmia päästökaupan ulkopuolisten sektoreiden päästövähennyskeinoista ympäristöministeriön toimeksiannosta. Näihin sektoreihin kuuluu mm. osa rakennusten lämmityksestä. Arviot on koottu keskustelun pohjaksi. Lämmityksen osalta on tarkasteltu erityisesti öljylämmityskattiloita.

Selvityksessään VTT toteaa, että useaan tarkasteltuun päästövähennyskeinoon liittyy käytännön toteutuksen kannalta ongelmia, jotka tulisi ottaa huomioon, kun keinoista keskustellaan.

Öljylämmityskattiloiden osalta VTT toteaa, että niiden korvaaminen muilla energioilla käyttöiän lopussa lisäisi hieman päästöjä muilla sektoreilla ja tulisi kalliiksi. Suuren kattilamäärän ennenaikainen korvaaminen puolestaan olisi kallista, lisäisi päästöjä ja olisi vaikea toteuttaa. -Käytännössä päästöt siis vain siirtyisivät sektorilta toiselle ja lisääntyisivät samalla, toteaa Huttula.

Lisätietoja: Öljyalan Keskusliitto, varatoimitusjohtaja Pekka Huttula, puh. 040 503 9465
 
Öljyalan Keskusliitto ry on öljyalan yritysten etu- ja yhteistyöjärjestö. Keskusliiton päämääränä on edistää nestemäisten polttoaineiden vastuullista käyttöä ja osallistua kestävän energiatulevaisuuden kehittämiseen sekä rakentaa puitteet öljyalan kannattavalle toiminnalle. Keskusliiton omistama Öljyalan Palvelukeskus Oy vastaa öljyalan energiatehokkuussopimus Höylä III:n toimeenpanosta sekä toteuttaa tutkimus- ja kehityshankkeita. Verkkosivut www.oil.fi

Avainsanat: