Öljytuotteiden kulutus väheni viime vuonna
Lisääntynyt energiatehokkuus ja talouden taantuma heijastuivat öljytuotteiden kulutukseen viime vuonna ja öljytuotteiden yhteenlaskettu kokonaismyynti kotimaahan väheni edellisvuodesta, ilmenee Öljyalan Keskusliiton tilastosta.
Kaikkien öljytuotteiden yhteenlaskettu myynti kotimaahan oli vajaat kahdeksan ja puoli miljoonaa tonnia, mikä on kuusi prosenttia edellisvuotta vähemmän. Lukuun lasketaan polttonesteiden lisäksi bitumit ja voiteluaineet sekä petrokemianteollisuuden raaka-aineet.
Moottoribensiiniä myytiin noin 2 160 miljoonaa litraa, runsaat kolme prosenttia edellisvuotta vähemmän. Tekninen kehitys on pienentänyt autojen polttoaineenkulutusta, ja nykyinen autoverotus suosii vähän polttoainetta kuluttavia autoja.
Dieselöljyn myynti kasvoi kolme prosenttia verrattuna edellisvuoteen ja oli vajaat 2 900 miljoonaa litraa. Elinkeinoelämän kuljetukset ovat dieselöljyn merkittävin käyttäjäryhmä. Myös dieselkäyttöisten henkilöautojen määrä on lisääntynyt. Henkilöautoista oli Trafin tilaston mukaan viime vuoden lopussa dieselkäyttöisiä 22 prosenttia.
Kevyen polttoöljyn myynti väheni viime vuonna runsaat 13 prosenttia edellisvuodesta ja oli vajaat
2 000 miljoonaa litraa. Noin puolet kevyestä polttoöljystä käytetään rakennusten lämmitykseen ja loput maa- ja metsätalouden koneissa ja laitteissa, rakennustoiminnassa ja teollisuudessa.
Kevyen polttoöljyn kulutukseen lämmityksessä vaikuttavat paljon säätilat. Vuosi 2011 oli selvästi edellisvuotta lämpimämpi. Kevyttä polttoöljyä myytiin tavanomaista vähemmän vuoden 2011 alussa, kun öljylämmittäjät olivat täyttäneet öljysäiliönsä vuoden 2010 lopulla ennen vuodenvaihteen veronkorotusta.
Raskaan polttoöljyn myynti oli runsaat 640 000 tonnia, mikä oli runsaat 27 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Raskaan polttoöljyn voimalaitoskäyttö väheni loppuvuonna 2011 muun muassa lämpimän sään takia.
Tiedotteen liite: Markkinaosuudet öljytuotteiden myynnissä vuonna 2011 ja vuonna 2010
Lisätietoja: Öljyalan Keskusliitto, toimitusjohtaja Helena Vänskä, puh. 040 581 6786
Öljyalan Keskusliitto ry on öljyalan yritysten etu- ja yhteistyöjärjestö. Keskusliiton päämääränä on edistää nestemäisten polttoaineiden vastuullista käyttöä ja osallistua kestävän energiatulevaisuuden kehittämiseen sekä rakentaa puitteet öljyalan kannattavalle toiminnalle. Keskusliiton omistama Öljyalan Palvelukeskus Oy vastaa öljyalan energiatehokkuussopimus Höylä III:n toimeenpanosta sekä toteuttaa tutkimus- ja kehityshankkeita. Verkkosivut www.oil.fi