TIEDOTUSTILAISUUS: POLTTOAINEVARKAUKSIEN KASVU HALUTAAN KATKAISTA
Suomen huoltoasemilta tehdään vuosittain noin 6000 polttoainevarkautta. Muutaman viimeisen vuoden aikana varkaudet ovat lisääntyneet merkittävästi. Varkauksien lisääntymisellä on selvä yhteys pari vuotta sitten toteutettuun rangaistusmenettelymuutokseen. Varkauksien aiheuttamat kustannukset eivät rajoitu vain itse polttoaineeseen, vaan niistä aiheutuu myös moninkertaiset välilliset kustannukset kaupalle. Lisäksi ne kuormittavat poliisin tutkintaresursseja kohtuuttomasti suhteessa muuhun rikollisuuteen.
Toivotamme toimituksenne edustajan tervetulleeksi lehdistötilaisuuteen, jossa kerromme polttoainevarkausongelmasta ja 2.5.2011 käynnistyvästä polttoainevarkauksien Varas maksattaa muilla! -ehkäisykampanjasta.
Tilaisuus järjestetään maanantaina 2.5.2011 klo 13.00 hotelli Scandic Marskissa, Mannerheimintie 10, Helsinki. Kokoustila Carl, 2. kerros.
Polttoainevarkausongelmaan kertovat tilaisuudessa oman näkökulmansa Öljyalan Keskusliiton, Poliisin ja Suomen Bensiinikauppiaitten ja Liikennepalvelualojen liitto SBL:n edustajat sekä ongelman kanssa usein kamppaileva huoltoasemakauppias.
Ilmoittautumiset viimeistään 29.4.2011, ilmoittautumislomakkeeseen tästä, ole hyvä!
Lisätietoja:
Mervi Tepponen, ÖKL, puh. 040 562 1060 tai Kati Savela, viestintätoimisto VCA, puh. 050 329 9877
Terveisin
Öljyalan Keskusliitto
Suomen Bensiinikauppiaitten ja Liikennepalvelualojen liitto SBL
Poliisi