Asuntosijoittajat palaamassa markkinoille: OP Ryhmään tullut kymmeniä prosentteja enemmän lainahakemuksia
Sijoitusasuntolainojen kysyntä on kasvanut OP Ryhmässä jopa kymmeniä prosentteja viime vuodesta. Sijoitusasuntolainat ovat keskimäärin huomattavasti pienempiä kuin oman asunnon ostamista varten otetut asuntolainat.
Syyskuussa sijoitusasuntolainahakemuksia tuli OP Ryhmään noin 40 prosenttia viime vuotta enemmän, lokakuussa lähes 50 prosenttia ja marraskuussakin 14 prosenttia viime vuotta enemmän. Kysynnän kasvu lähtee liikkeelle hakemusmäärän kasvuna, minkä jälkeen myös myönnettyjen lainojen määrä kasvaa. Sijoitusasuntojen ostoon myös myönnettiin loka- ja marraskuussa kolmannes viime vuotta enemmän lainaa.
– Viime vuonna tähän aikaan markkinoilla nähtiin ensiasunnon ostajia tavallista enemmän varainsiirtoverovapauden poistumisen alla. Asuntosijoittajat lähtivät aktiivisemmin liikkeelle kesän ensimmäisten koronlaskujen jälkeen, kun asuntojen hintojen lasku oli jatkunut yli kaksi vuotta, OP Ryhmän rahoituksesta vastaava johtaja Laura Hakamies sanoo.
Sijoitusasunnon ostamiseksi otetaan lainaa noin puolet siitä lainamäärästä, joka otetaan oman asunnon ostamiseksi.
– Harva ostaa sijoitusasuntoa yhtä velkapainotteisesti kuin omaksi kodiksi ostettavan asunnon. Usein sijoitusasunto hankitaan siinä vaiheessa, kun omia säästöjä on jo kertynyt ja varat halutaan tuottavaan käyttöön. Sijoitusasunto on usein yksiö tai kaksio ja siten edullisempi kuin oma, yleensä tilavampi koti, OP:n henkilöasiakasrahoituksesta vastaava johtaja Hanna Heinonen sanoo.
Asuntosijoittajien paluusta markkinoille nähtiin merkkejä jo keväällä, jolloin OP Ryhmään tuli erityisen paljon hakemuksia ensimmäistä sijoitusasuntoaan etsiviltä. Heinä-marraskuussa yksiöitä myytiin OP Kodin kautta yli 30 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.
– Kesällä alkanut korkojen lasku on vahvistanut sijoitusasuntolainakysyntää, joka on ollut voimakkaampaa kuin yleinen lainakysyntä, Hakamies sanoo.
Syyskuussa OP Ryhmään tuli kaikkia asuntolainahakemuksia noin neljännes enemmän kuin viime vuoden syyskuussa ja lokakuussakin noin 15 prosenttia viime vuotta enemmän.
Lisätiedot medialle:
OP Ryhmän viestintä, p. 010 252 8719, viestinta@op.fi
OP Ryhmä on Suomen suurin finanssiryhmä, jolla on yli kaksi miljoonaa omistaja-asiakasta ja yli 14 000 työntekijää. Tarjoamme kattavan pankki- ja vakuutuspalvelujen kokonaisuuden henkilö- ja yritysasiakkaille. OP Ryhmän muodostavat osuuspankit sekä ryhmän keskusyhteisö OP Osuuskunta tytär- ja lähiyhteisöineen. Perustehtävämme on edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Yhdessä omistaja-asiakkaidemme kanssa olemme rakentaneet suomalaista yhteiskuntaa ja kestävää tulevaisuutta jo 120 vuoden ajan. www.op.fi