Käteisen käyttö vähentynyt nopeimmin pääkaupunkiseudulla, hitaimmin Länsi-Suomessa

Report this content

Korona-pandemia kiihdytti käteisen käytöstä luopumista, eikä suuntaus osoita muuttumisen merkkejä. Käteisnostot ovat vähentyneet koko maassa, mutta alueellisia eroja löytyy.

OP:n henkilöasiakkaiden käteisnostot ovat vähentyneet euromääräisesti 36 prosenttia kesän 2019 ja kesän 2023 välillä tarkasteltuna. Selkeästi eniten ovat vähentyneet nostot konttoreissa, 56 prosenttia. Yleisin nostotapa, automaattien käteisnostot ovat vähentyneet 31 prosenttia. Kauppojen kassoilla käteisnostot ovat vähentyneet 20 prosenttia.

- Kokonaisuutena käteisen käyttö vähenee. Osalle käteinen on kuitenkin edelleen perinteinen maksutapa ja keino hallita talouden budjettia. Mahdollisia hätätilanteita, esimerkiksi sähkökatkoksia varten osa on nostanut käteistä kotivaraksi. Myös kesä ja joulu erottuvat omina sesonkeinaan, jolloin nostoja tehdään enemmän, sanoo OP:n maksamisen palveluista vastaava johtaja Katariina Säntti.

Käteisen vähentymistä selittää, että yhä harvemmat nostavat käteistä ja sitä nostetaan entistä harvemmin. Vähintään kerran vuodessa käteisnostoja kotimaassa tekevien asiakkaiden määrä on laskenut noin 10 prosentilla ja kerran kuussa käteisnostoja tekevien määrä on vähentynyt 40 prosenttia.

Käteisen käytön vähentymisessä selkeitä alueellisia eroja

Pääkaupunkiseutu ja Tampere ovat suuret asutuskeskukset, joissa OP:n henkilöasiakkaiden käteisen käyttö vähenee koko maan keskiarvon mukaisesti tai vähän nopeamminkin.

Länsirannikon kaupungeista Turussa, Vaasassa, Porissa sekä Oulussa käteisen käytön väheneminen on koko maan keskiarvoa hitaampaa. Pankit, joissa konttorin käteisnostojen suhteellinen lasku on pienin, sijaitsevat Lounais- ja Länsi-Suomessa. Asiakkaiden käteisnostot automaateilla laskevat nopeimmin suurissa kasvukeskuksissa. Poikkeuksena ovat Vaasan ja Porin kaupungit sekä Pohjois-Suomi, joissa käteisnostot laskevat hieman muuta maata hitaammin.

- Konttorin rooli käteisen nosto- ja talletuspaikkana vähenee edelleen. Asiakkaat ovat siirtyneet nostamaan käteistä automaateilta sekä maksamaan ostoksia maksukorteilla. Mobiilimaksutavat ovat osaltaan vähentäneet käteisen tarvetta erilaisissa arjen tilanteissa. Tätä pitkäaikaista kehitystä koronavuodet vauhdittivat, Säntti kertoo.

Keskimäärin suomalaiset ovat tänä vuonna nostaneet automaateilta kertanostona 125 euroa. Summa on noussut koronaa edeltävältä ajalta, vuodesta 2019 noin 9 prosenttia.

Käteisen käyttöön liittyvät kiinteästi automaattinostojen lisäksi automaattitalletukset. Automaattitalletukset ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana lisääntyneet voimakkaasti automaattiverkoston kasvun myötä. Kasvu on kuitenkin koronavuosia lukuun ottamatta tasaantumassa. OP:n asiakkaiden euromääräiset talletukset automaateilla kasvavat 5–10 % vuodessa. Tänä vuonna euromääräiset automaattitalletukset ovat kasvaneet 9 % vuoteen 2022 verrattuna.

Euroopan keskuspankki selvitti vuonna 2022 euroalueen kuluttajien maksukäyttäytymistä joka toinen vuosi julkaistavalla SPACE-tutkimuksellaan. Käteismaksujen osuus maksupisteissä suoritetuista maksuista oli Suomessa euroalueen alhaisin sekä maksutapahtumien määrällä että euromääräisesti tarkasteltuna. Korttimaksujen osuus oli Suomessa puolestaan koko euroalueen suurin.

Lisätiedot medialle:

OP Ryhmän viestintä, p. 010 252 8719, viestinta@op.fi

OP Ryhmä on Suomen suurin finanssiryhmä, jolla on yli kaksi miljoonaa omistaja-asiakasta ja noin 13 000 työntekijää. Tarjoamme kattavan pankki- ja vakuutuspalvelujen kokonaisuuden henkilö- ja yritysasiakkaille. OP Ryhmän muodostavat osuuspankit sekä ryhmän keskusyhteisö OP Osuuskunta tytär- ja lähiyhteisöineen. Perustehtävämme on edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Yhdessä omistaja-asiakkaidemme kanssa olemme rakentaneet suomalaista yhteiskuntaa ja kestävää tulevaisuutta jo 120 vuoden ajan. www.op.fi

Tilaa