• news.cision.com/
  • OP Ryhmä/
  • Kysely: 37 prosenttia suomalaissijoittajista ei osaa sanoa, ovatko heidän sijoituksensa vastuullisia vai ei – Lisäksi joka kolmas ei koe saavansa riittävästi tietoa sijoituskohteiden vastuullisuudesta

Kysely: 37 prosenttia suomalaissijoittajista ei osaa sanoa, ovatko heidän sijoituksensa vastuullisia vai ei – Lisäksi joka kolmas ei koe saavansa riittävästi tietoa sijoituskohteiden vastuullisuudesta

Report this content

OP Ryhmän teettämän kyselytutkimuksen mukaan moni suomalaissijoittaja on epätietoinen sijoituskohteidensa vastuullisuudesta. Näin sanovat erityisesti naiset, sillä lähes puolet naisista ei osaa arvioida vastuullisten sijoitusten määrää salkussaan. Nuoret arvioivat sijoitussalkkunsa muita vastuullisemmiksi.

Suomalaissijoittajat kokevat vaikeaksi arvioida omien sijoitustensa vastuullisuutta, selviää OP Ryhmän teettämästä kyselystä. Yhteensä 46 prosenttia naisista ei osaa sanoa, kuinka suuri osa heidän sijoitussalkkunsa sijoituksista on vastuullisia. Miehistä näin sanoo 30 prosenttia. Nuorten salkuissa on kyselyn mukaan eniten vastuullisia sijoituksia.

Myös rahastoista saatava vastuullisuustieto on osalle sijoittajista epäselvää. Sijoittajista 36 prosenttia kokee, että he saavat selkeästi tietoa rahastojen vastuullisuudesta. Lähes yhtä moni, 35 prosenttia, ei kuitenkaan koe saavansa riittävän selkeästi tietoa. Sijoittajista 29 prosenttia ei osaa sanoa, saavatko he selkeästi tietoa vastuullisuudesta.

– Tulosten mukaan vastuullinen sijoittaminen näyttäytyy monille sijoittajille epäselvänä. Eräs syy on se, että vastuulliselle sijoittamiselle ei ole olemassa yhtä yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Määritelmä riippuu siitä, mitä vastuullinen sijoittaminen kullekin merkitsee. Joillekin vastuullinen sijoittaminen on riskienhallintakeino, toisille mahdollisuus hyötyä kestävistä ratkaisuista ja osa peilaa vastuullisuutta arvopohjansa kautta, sanoo OP Varainhoidon johtaja Tuomas Virtala.

OP Ryhmän Taloustutkimuksella marraskuussa teettämään kyselytutkimukseen vastasi 1661 suomalaista, jotka omistavat rahastoja, osakkeita tai muita arvopapereita.

Valtaosan mielestä vastuullisten sijoituskohteiden tarjontaa tulisi lisätä – Kysyntä lisääntynyt sosiaalisen vastuun sijoituskohteisiin

Viime vuosina lainsäädäntöön on tullut muutoksia, joiden myötä rahastoja koskeva vastuullisuusinformaatio toimijoiden välillä on kuitenkin yhtenäistynyt.

– Kun sääntely on lisääntynyt, se on toisaalta laajentanut ESG eli Environment, Social ja Governance -tietojen saatavuutta. Tämä tarkoittaa, että sijoittajan on ensin syytä pohtia, mitä vastuullinen sijoittaminen itselle merkitsee. Meidän tehtävämme on tuoda asiakkaillemme ammattimaisesti hoidettuja sijoitusratkaisuja, jotka vastaavat erilaisiin asiakastarpeisiin myös vastuullisuuden osalta ja tuottopotentiaalista tinkimättä, sanoo Virtala.

Vastuullinen sijoittaminen on suomalaissijoittajille kyselyn mukaan tärkeää – varsinkin naisille ja nuorille. Yhteensä 68 prosenttia naisista on sitä mieltä, että vastuullisten sijoituskohteiden tarjontaa tulisi lisätä. Miehistä näin kokee puolet. Nuorista puolestaan 68 prosenttia sanoo, että tarjontaa tulisi lisätä.

– On hyvä kuulla, että vastuullinen sijoittaminen koetaan tärkeäksi. Nyt nousussa on sosiaalisiin teemoihin sijoittaminen, minkä johdosta lanseerasimme uuden OP-Kestävä Hyvinvointi -rahaston. Se sijoittaa yrityksiin, jotka tukevat ihmisten ja yhteiskuntien kestävää hyvinvointia. Tällä hetkellä rahastossa on esimerkiksi yrityksiä, jotka kehittävät uusia lääkkeitä ja hoitomenetelmiä diabetekseen ja syöpiin, tarjoavat edullisia vuokra-asuntoja ja myyvät terveellisempää ruokaa, kertoo Virtala.

OP Ryhmän marraskuussa 2023 toteutettuun kyselytutkimukseen vastasi verkkopaneelissa 18–79-vuotiaita suomalaisia (n=3028) valtakunnallisesti edustavasti. Heistä 1661 kertoi omistavansa osake- tai rahastosijoituksia tai muita arvopaperisijoituksia. Kyselytutkimukseen vastanneiden määrä vaihtelee kysymyksittäin. Kyselytutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy OP Ryhmän toimeksiannosta. Vastausten virhemarginaali on enimmillään +/- 1,8 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot medialle:

OP Ryhmän viestintä, p. 010 252 8719, viestinta@op.fi

OP Ryhmä on Suomen suurin finanssiryhmä, jolla on yli kaksi miljoonaa omistaja-asiakasta ja noin 13 000 työntekijää. Tarjoamme kattavan pankki- ja vakuutuspalvelujen kokonaisuuden henkilö- ja yritysasiakkaille. OP Ryhmän muodostavat osuuspankit sekä ryhmän keskusyhteisö OP Osuuskunta tytär- ja lähiyhteisöineen. Perustehtävämme on edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Yhdessä omistaja-asiakkaidemme kanssa olemme rakentaneet suomalaista yhteiskuntaa ja kestävää tulevaisuutta jo 120 vuoden ajan. www.op.fi

Tilaa