OP: Nuoret arvioivat taloudellisen tulevaisuutensa aiempia sukupolvia synkemmäksi

Report this content

Kaksi kolmasosaa 26–34-vuotiaista nuorista aikuisista uskoo, että nyt nuoruuttaan elävän sukupolven taloudellinen tulevaisuus on aiempia sukupolvia synkempi. Suomalaiset asettavat toivon paremmasta tulevaisuudesta Suomen vakaaseen yhteiskuntarakenteeseen ja koulutustasoon.

Suomalaiset arvioivat, että nyt nuoruuttaan viettävä Z-sukupolvi tulee elämään synkemmässä taloudellisissa tilanteessa kuin aiemmat sukupolvet. OP Ryhmän teettämän kyselyn mukaan vain yli 65-vuotiaista suomalaisista enemmistö uskoo, että vuosina 1997–2012 syntyneen Z-sukupolven taloudellinen tulevaisuus ei ole huonompi kuin aiemmilla sukupolvilla.

– Kyselytuloksista heijastuva pessimistinen tulevaisuususko on haitallista sekä yksilöille että laajemmin koko yhteiskunnalle. Yhteiskunnan tasolla tarvitsemme optimistisen ilmapiirin, joka luo uskoa taloudellisen toimeliaisuuden kannattavuuteen. Yksilöiden taloudellisen toiveikkuuden kannalta korostuu yhä enemmän myös omien taloustaitojen merkitys, sanoo OP Ryhmän henkilöasiakkaista vastaava johtaja Aki Gynther.

Ikääntyminen suurin huoli

Suomalaisten arvion mukaan nuorten taloudelliseen tulevaisuuteen vaikuttaa eniten väestön ikääntyminen ja julkisen talouden heikko kehitys. 80 prosenttia suomalaisista näkee, että ikärakenteella on vähintään melko suuri vaikutus nuorten taloudelliseen tulevaisuuteen.

–  Nuoret aikuiset nostavat maailmantalouden, Suomen talouden ja erityisesti ilmastonmuutoksen vaikutuksen nuorten taloudelliseen tulevaisuuteen merkittävämmiksi tekijöiksi kuin muut ikäryhmät.

Kyselytuloksien mukaan suomalaiset kaikissa ikäryhmissä arvioivat, että nuorten taloudellista tulevaisuutta voisivat parantaa eniten Suomen vakaa yhteiskuntajärjestelmä ja koulutustaso.

Taloustaidot tärkeässä asemassa tulevaisuuden uskon suhteen

Nuorten talousosaamisen kannalta tässä ajassa nousee huoli nuorten ylivelkaantumisesta, jonka seurauksena nuori saattaa myös menettää uskoaan tulevaisuuteen, Gynther sanoo.

Taloustaitojen edistäminen ja oman talouden hallinnan tukeminen ovat keskeinen osa OP Ryhmän vastuullisuustyötä. Oman talouden hallinnan taidot ovat tärkeitä kansalaistaitoja ja nuoruudessa opitut taidot luovat tärkeää pohjaa pitkälle aikuisuuteen. OP Ryhmän taloustaitotyön kivijalka on osuuspankkien koulu- ja oppilaitoskäynnit ympäri Suomen. Vuonna 2023 OP Ryhmä tavoitti taloustaitotyössä osuuspankkien ja kumppaneiden kanssa yhteistyössä noin 90 000 lasta ja nuorta. 

– Menestyvän Suomen elinehtona on tulevien sukupolvien kiinnostus talouteen. Haluamme, että kaikilla nuorilla taustasta, sukupuolesta ja elämäntilanteesta riippumatta olisi tasavertaiset mahdollisuudet tavoitella taloudellista hyvinvointia.

OP Ryhmän helmikuussa 2024 toteutettuun kyselytutkimukseen vastasi internetpaneelissa 16–79-vuotiaita suomalaisia yhteensä 1509. Tulokset on painotettu väestöä edustavaksi. Tutkimukseen vastanneiden määrä vaihtelee kysymyksittäin. Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy OP Ryhmän toimeksiannosta. Vastausten virhemarginaali on enimmillään koko vastaajajoukon osalta +/- 2,6 prosenttiyksikköä.

OP Ryhmä on Suomen suurin finanssiryhmä, jolla on yli kaksi miljoonaa omistaja-asiakasta ja noin 13 000 työntekijää. Tarjoamme kattavan pankki- ja vakuutuspalvelujen kokonaisuuden henkilö- ja yritysasiakkaille. OP Ryhmän muodostavat osuuspankit sekä ryhmän keskusyhteisö OP Osuuskunta tytär- ja lähiyhteisöineen. Perustehtävämme on edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Yhdessä omistaja-asiakkaidemme kanssa olemme rakentaneet suomalaista yhteiskuntaa ja kestävää tulevaisuutta jo 120 vuoden ajan. www.op.fi

Tilaa