OP: Suomalaisten osakesalkuissa rakennevika – eri osakkeita omistetaan liian vähän

Report this content

Asiantuntijan mukaan optimaalinen osakesijoitusten hajautus vaatisi vähintään 20 eri osaketta, kun keskimäärin suomalaisilla on seitsemän osaketta.

OP:n yli 330 000 osakesijoittajan asiakasdatan mukaan suomalaisilla sijoittajilla on keskimäärin (mediaani) seitsemän eri yhtiön osakkeita osakesalkussa, mikä ei OP:n salkunhoitajan Teemu Salosen mukaan usein takaa riittävää hajautusta osakesijoituksille. Lisäksi nämä osakkeet ovat monesti ainoastaan kotimaisia.

Hajauttamisella tarkoitetaan, että sijoituksia jaetaan useaan eri yhtiöön maantieteellisesti, toimialoittain tai ajallisesti, jolloin yksittäisten osakesijoitusten riski pienenee.

– Jo kymmenellä osakkeella pääsee nauttimaan hajautuksen hyödyistä. Eri tutkimusten mukaan osakkeita olisi kuitenkin hyvä olla noin 20–30 laajalla toimialahajautuksella. Tällöin osakesalkun riskiprofiili lähenee osakeindeksiä. Esimerkiksi OMX Helsinki 25 -osakeindeksi koostuu Helsingin pörssin 25:stä vaihdetuimmasta osakkeesta. Sopivaan osakkeiden lukumäärään vaikuttavat tietysti myös sijoittajan riskinottohalukkuus ja sijoitettava pääoman suuruus, kertoo Salonen.

– Jos sijoittaa osakkeisiin esimerkiksi 1000 eurolla, sillä määrällä ei välttämättä kannata ostaa 30:tä eri osaketta, koska kaupankäyntikustannukset nousevat melko suuriksi suhteessa osakeomistusten kokoihin ja mahdollisiin tuottoihin. Tästä syystä monelle sijoittajalle noin kymmenen osakkeen hajautus on usein varsin hyvä, lisää Salonen.

OP:n Taloustutkimuksella teettämän kyselytutkimuksen mukaan 20–30 osaketta on valtaosalle suomalaissijoittajista kuitenkin turhan paljon. Kyselyn mukaan vain 3 prosenttia suomalaissijoittajista ajattelee, että yli 15 osaketta on osakesijoitusten hajautuksen kannalta sopiva määrä.

Sen sijaan suurin osa suomalaissijoittajista pitää 6–10 osaketta sopivana määränä hajautusta. Näin sanoo noin joka neljäs sijoittaja. Kuitenkin lähes yhtä moni, 22 prosenttia vastaajista, kertoo 1–5 osakkeen tuovan sopivan määrän hajautusta osakesijoituksiin.

Sijoituksia voi hajauttaa maantieteellisesti, toimialoittain ja ajallisesti

Maantieteellinen hajauttaminen tarkoittaa, että sijoituksia on useammassa kuin yhdessä maassa. Toimialoittain hajauttaminen taas tarkoittaa, että omistuksia on eri toimialoilla toimivissa yhtiöissä. Tällöin jos jokin toimiala on vaikeuksissa ja kurssit laskevat, koko osakesalkun tuotto ei ole kiinni tässä yhdessä toimialassa.

– Yhä useammalla sijoittajalla on kuitenkin rahastoja tai ETF:iä osakkeiden lisäksi, mikä tuo lisähajautusta sijoituksiin. Esimerkiksi OP:n Suomeen sijoittavat osakerahastot pitävät sisällään tyypillisesti noin 30–40 eri yhtiön osakkeita, mikä takaa riittävän hajautuksen. Jos rahastoihin sijoittaa vielä kuukausittain säännöllisen säästösopimuksen kautta, sijoituksille saa myös ajallisen hajautuksen, sanoo Salonen.

Kun sijoituksia ostaa kuukausittain, sijoituskohteita tulee ostettua eri hintatasoilta ja hankintojen keskihinta määräytyy niiden perusteella.

– Markkinaliikkeitä on mahdoton ennustaa täydellisesti, joten ajallisella hajauttamisella voidaan saavuttaa riskin hajauttamisen myötä myös mielenrauhaa, muistuttaa Salonen.

OP Ryhmän huhtikuussa 2024 toteutettuun kyselytutkimukseen vastasi internetpaneelissa yli 16-vuotiaita suomalaisia yhteensä 3533. Tulokset on painotettu väestöä edustavaksi. Tutkimukseen vastanneiden määrä vaihtelee kysymyksittäin. Osake- tai rahastosijoituksia tai muita arvopaperisijoituksia omaavien vastaajien N=1887. Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy OP Ryhmän toimeksiannosta. Vastausten virhemarginaali on enimmillään koko vastaajajoukon osalta +/- 1,65 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot medialle:

OP Ryhmän viestintä, p. 010 252 8719, viestinta@op.fi

OP Ryhmä on Suomen suurin finanssiryhmä, jolla on yli kaksi miljoonaa omistaja-asiakasta ja yli 14 000 työntekijää. Tarjoamme kattavan pankki- ja vakuutuspalvelujen kokonaisuuden henkilö- ja yritysasiakkaille. OP Ryhmän muodostavat osuuspankit sekä ryhmän keskusyhteisö OP Osuuskunta tytär- ja lähiyhteisöineen. Perustehtävämme on edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Yhdessä omistaja-asiakkaidemme kanssa olemme rakentaneet suomalaista yhteiskuntaa ja kestävää tulevaisuutta jo 120 vuoden ajan. www.op.fi

Tilaa