OP helpottaa sijoittamisen aloittamista digitaalisella OP Sijoituskumppanilla

Report this content

OP vauhdittaa suomalaisten sijoittamisen aloittamista lanseeraamalla digitaalisen OP Sijoituskumppani -palvelun. Palvelu auttaa asiakasta toteuttamaan sijoitustavoitteensa vastuullisen sijoittamisen rahastojen avulla. Sijoituskumppani sopii niin aloittaville kuin kokeneillekin sijoittajille. 

OP Sijoituskumppani on täysin digitaalisen palvelu, jonka avulla asiakkaiden on helppo aloittaa tavoitelähtöinen sijoittaminen omien unelmien toteuttamiseksi. Palvelu kannustaa pitkäjänteiseen ja vastuulliseen sijoittamiseen. Asiakas voi ottaa palvelun käyttöönsä OP-mobiilissa.

Sijoittamisen aloittaminen palvelussa on helppoa, ja sijoitussummaa voi muuttaa tilanteen mukaan. OP Sijoituskumppanissa asiakas voi kätevästi seurata sijoitusten kehitystä ja edistymistä kohti tavoitetta. Palvelu laatii asiakkaalle sijoitussuunnitelman esimerkiksi vaurastumista tai oman asunnon hankintaa varten.

Säästäminen ja sijoittaminen kiinnostaa suomalaisia. Suomeen rekisteröityihin rahastoihin on tullut tänä vuonna lähes 100 000 uutta osuudenomistajaa. Näistä osuudenomistajista OP:n on valinnut kumppanikseen noin 68 prosenttia.

- Haluamme kannustaa asiakkaitamme pitkäaikaiseen säästämiseen ja auttaa suomalaisia vaurastumaan. Asiakastutkimukset osoittavat, että sijoittaminen tuntuu monista hankalalta ja sen aloittaminen vaikealta. Tämän vuoksi kehitimme palvelun, jonka avulla on helppoa ja nopeaa aloittaa tavoitelähtöinen säästäminen ja sijoittaminen. Meille on ensiarvoisen tärkeää kannustaa suomalaisia oman taloudenhallintaan ja pitkäjänteiseen sijoittamiseen, OP:n varallisuudenhoidonasiakkaista vastaava johtaja Kai Kalajainen kertoo. 

Palvelu tarjoaa monipuolisen digitaalisen käyttöliittymän, kattavan raportoinnin ja yksittäiset salkkunäkymät. Digitaalisen sijoitusneuvonnan lisäksi palvelu mahdollistaa helposti hallittavat kuukausi- ja kertasijoitukset. 

OP Sijoituskumppanissa pystyy sijoittamaan vastuullisiin ja tehokkaasti hoidettuihin, uusiin OP-Tavoite -rahastoihin.

- Vastuullisuus on yksi OP:n arvoista, ja pyrimme tuomaan sitä esille kaikessa toiminnassamme. OP Sijoituskumppanin kautta on mahdollista merkitä uusia OP-Tavoite -rahastoja, joiden sijoituspäätöksissä vastuullisuusnäkökulma ohjaa. OP:n asiakkaat ovat sijoittaneet vastuullisiin teemarahastoihin ennätyksellisen paljon tänä vuonna. Haluamme tukea tätä kehitystä kasvattamalla vastuullisesti hoidettuihin yrityksiin sijoittavien rahastojen määrää, Kalajainen sanoo. 

OP Sijoituskumppani -palvelun tarjoaa osuuspankki. Palvelussa tarjottavia rahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy.

Lisätiedot medialle:
OP:n viestintä, p. 010 252 8719, viestinta@op.fi

OP Ryhmä on Suomen suurin finanssiryhmä, jolla on kaksi miljoonaa omistaja-asiakasta ja 12 000 työntekijää. Tarjoamme kattavan pankki- ja vakuutuspalvelujen kokonaisuuden henkilö- ja yritysasiakkaille. OP Ryhmän muodostavat osuuspankit sekä ryhmän keskusyhteisö OP Osuuskunta tytär- ja lähiyhteisöineen. Perustehtävämme on edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. www.op.fi

Tilaa