• news.cision.com/
  • OP Ryhmä/
  • OP:n ekonomistit: Heikko suhdanne heijastuu myös maakuntiin, mutta väestön kehitys määrää talouden suunnan

OP:n ekonomistit: Heikko suhdanne heijastuu myös maakuntiin, mutta väestön kehitys määrää talouden suunnan

Report this content

OP Ryhmän ekonomistit arvioivat Suomen maakuntien bruttokansantuotteen (BKT) kasvavan kuluvana ja ensi vuonna viime vuosien keskiarvoa hitaammin. Ennusteen mukaan työttömyys nousee vain maltillisesti ja useassa maakunnassa työttömyysasteen odotetaan laskevan.

Suomen suhdannekehitys heijastuu myös maakuntien talousnäkymiin. OP Ryhmän ekonomistit ennustavat Suomen bruttokansantuotteen supistuvan kuluvana vuonna 0,8 prosenttia viime vuodesta. Ostovoiman lasku ja korkojen nousu ajaa talouden kohti lievää taantumaa.

– Suomen talous on toistaiseksi sinnitellyt kohtalaisesti. Talouteen vaikuttaa monia tekijöitä, joiden yhteisvaikutusta ja ajoitusta on vaikea ennakoida, mutta yhä todennäköisemmältä vaikuttaa, että talous taipuu kohti taantumaa vuoden aikana, toteaa OP Ryhmän pääekonomisti Reijo Heiskanen.

Maakunnissa talouskasvu on kuluvana ja ensi vuonna viimeisen viiden vuoden keskiarvoa hitaampaa. Osassa maakuntia, kuten Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Pohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla, Etelä- ja Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa, BKT:n kasvun ennustetaan kääntyvän positiiviseksi ensi vuonna. Muissa maakunnissa BKT:n ennustetaan supistuvan myös vuonna 2024.

– Kuluvana vuonna BKT:n odotetaan supistuvan kaikissa Suomen maakunnissa, mutta palautuvan positiiviseksi tai nollan tuntumaan seuraavana vuonna. Suurta BKT:n laskua ei ole näkyvissä missään maakunnassa, toteaa OP:n senioriekonomisti Tomi Kortela.

Maakuntien keskimääräisen vuosikasvun ennustaan vaihtelevan vuosina 2022–2024 hieman yli 1,0 prosentin kasvusta aina 1,0 prosentin supistumiseen. Koko Suomen kasvu vastaavana ajanjaksona on 0,5 prosenttia. Erot maakuntien talouskehityksessä ovat olleet isoja 2000-luvulla ja ennustettu kehitys jatkaa viime vuosina nähtyjä trendejä.

OP Ryhmä julkaisee ensimmäistä kertaa maakuntakohtaisen talouskatsauksen. Maakuntien talousennusteet pohjautuvat OP:n koko Suomea koskevaan ennusteeseen, joka on julkaistu toukokuussa.

Työmarkkinat näyttävät jatkuvan vahvoina

Erot työttömyydessä ovat supistuneet merkittävästi maakuntien välillä viimeisen 10 vuoden aikana. Kanta-Hämeessä ja Pohjanmaalla työttömyys onkin esimerkiksi Uuttamaata alhaisempaa.

Työmarkkinoiden ennustetaan laajasti säilyvän vahvoina ja työttömyyden ennustetaan nousevan vain hieman. Varsinais-Suomessa, Kanta-Hämeessä, Etelä-Savossa, Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla sekä Kainuussa työttömyyden ennustetaan laskevan viime vuodesta.

– Erot työttömyysasteissa ovat paljolti kadonneet maakuntien väliltä ja hieman heikommasta suhdanteesta huolimatta työmarkkinoiden ennustetaan pysyvän suhteellisen vahvoina. Työvoimapula vaivaakin lähes koko Suomea, arvioi senioriekonomisti Kortela.

Väestön kehitys paljolti määrää maakuntatalouksien kehitystä

Pidemmällä aikavälillä maakuntien eroja talouskehityksessä paljolti selittää niiden väestön kehitys. BKT supistuu etenkin niissä maakunnissa, missä väestö pienenee. Kasvavan väestön maakunnissa BKT puolestaan kasvaa.

Monessa supistuvan väestön maakunnassa BKT henkeä kohden on kuitenkin kasvanut keskimääräistä kehitystä nopeammin. Tällaisia maakuntia ovat esimerkiksi Etelä-Savo, Lappi ja Kainuu. Toisaalta esimerkiksi Uudellamaalla kasvu on ollut vain keskivertoa, vaikka maakunnan BKT:n väestösuhteen taso on selvästi korkein.

– Väestön kehitys on keskeinen maakuntatalouksien ajuri. Väestön kehityksen takaa kuitenkin paljastuu vahvaa taloudellista aktiviteettia monessa maakunnissa. Maakuntien taloudet ovatkin vahvempia kuin pelkän BKT:n kehityksen perusteella voisi arvioida, toteaa senioriekonomisti Kortela.

OP Ryhmän talousennusteet ovat luettavissa täällä: https://www.op.fi/op-ryhma/medialle/raportit/markkinatietoa

Lisätiedot medialle:

OP Ryhmän viestintä, p. 010 252 8719, viestinta@op.fi

 

OP:n maakuntaennusteet BKT:n osalta

 

 

 

BKT:n kasvu, %

 Alue

BKT 2021, mrd €

Osuus Suomen
BKT:sta, %

Keskiarvo
2017–2021

Ennuste 2022

Ennuste 2023

Ennuste 2024

Koko maa

250,6

100,0

1,3

2,0

-0,8

0,3

Uusimaa

98,5

39,3

1,6

2,7

-0,1

0,8

Varsinais-Suomi

20,1

8,0

1,3

2,1

-0,5

-0,1

Satakunta

8,5

3,4

-0,5

0,5

-2,0

-0,7

Kanta-Häme

6,5

2,6

1,2

1,3

-1,7

-0,4

Pirkanmaa

22,1

8,8

2,2

2,4

-0,9

0,4

Päijät-Häme

7,1

2,8

-0,3

1,1

-1,9

-0,5

Kymenlaakso

7,0

2,8

1,6

0,4

-2,7

-0,7

Etelä-Karjala

5,2

2,1

-0,1

0,9

-2,7

0,4

Etelä-Savo

4,7

1,9

-0,3

0,3

-2,4

-0,7

Pohjois-Savo

9,4

3,8

0,8

1,8

-1,7

-0,3

Pohjois-Karjala

5,9

2,3

0,5

0,6

-1,1

0,0

Keski-Suomi

10,4

4,1

1,1

1,9

-0,6

-0,4

Etelä-Pohjanmaa

7,0

2,8

1,4

1,4

-1,3

-0,2

Pohjanmaa

7,9

3,1

1,2

0,9

-1,2

0,2

Keski-Pohjanmaa

2,7

1,1

-0,7

0,6

-1,3

-0,4

Pohjois-Pohjanmaa

16,5

6,6

2,0

1,7

-0,9

0,6

Kainuu

2,6

1,0

1,2

1,3

-0,8

0,2

Lappi

7,1

2,8

-0,4

2,0

-1,1

0,4

Ahvenanmaa

1,3

0,5

-2,1

-0,4

-0,4

-0,2

 

OP Ryhmä on Suomen suurin finanssiryhmä, jolla on yli kaksi miljoonaa omistaja-asiakasta ja noin 13 000 työntekijää. Tarjoamme kattavan pankki- ja vakuutuspalvelujen kokonaisuuden henkilö- ja yritysasiakkaille. OP Ryhmän muodostavat osuuspankit sekä ryhmän keskusyhteisö OP Osuuskunta tytär- ja lähiyhteisöineen. Perustehtävämme on edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Yhdessä omistaja-asiakkaidemme kanssa olemme rakentaneet suomalaista yhteiskuntaa ja kestävää tulevaisuutta jo 120 vuoden ajan. www.op.fi