OP Ryhmä lahjoittaa 180 000 euroa Pelastakaa Lapset ry:lle

Report this content

Lahjoitus on osa OP Ryhmän lähes 4,5 miljoonan euron panostusta lasten ja nuorten hyvinvointiin vuonna 2023.

OP Ryhmä lahjoittaa Pelastakaa Lapset ry:lle yhteensä 180 000 euroa vuoden 2023 aikana. Summa kohdennetaan Eväitä Elämälle -ohjelmaan, joka tukee vähävaraisten perheiden lasten harrastamista. Harrastustuki on tarkoitettu alle 18-vuotiaille lapsille, joiden harrastuksen aloittaminen tai jatkaminen on uhattuna perheen taloudellisen tilanteen vuoksi. Lahjoitukseen osallistuvat OP Osuuskunta ja osuuspankit ympäri Suomen.

– Haluamme käyttää OP Ryhmän hyvää taloudellista menestystä erilaisiin vastuullisuustekoihin ja tänä vuonna painopisteenä on lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen. Lahjoituksella Pelastakaa Lapset ry:lle tuemme konkreettisesti lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia aikana, jolloin lapsiperheiden talous on voimakkaaksi kohonneiden elinkustannusten myötä aiempaa tiukemmalla, sanoo OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio.

– Pelastakaa Lasten Eväitä Elämälle -ohjelman kautta jaamme harrastus- ja oppimateriaalitukea sekä tarjoamme nuorille mentorointia opinnoissa. Tuki on tarkoitettu lapsille, joiden mahdollisuus osallistua harrastuksiin tai jatkaa koulunkäyntiä on uhattuna esimerkiksi perheen vähävaraisuuden vuoksi. Harrastaminen on lapsen ja nuoren hyvinvoinnille erittäin tärkeää, ja ulkopuolelle jääminen kasvattaa helposti yksinäisyyden ja osattomuuden tunnetta. Hintojen nousu ja energiakriisi ovat jo vaikuttaneet perheiden toimeentuloon. Olemme erittäin kiitollisia OP Ryhmälle tuesta kriittisenä aikana. Paikallisyhdistyksemme jakavat tuen sitä eniten tarvitseville, kertoo Pelastakaa Lapset ry:n pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta.

Vuonna 2023 OP Ryhmä tukee lasten ja nuorten hyvinvointia yhteensä lähes 4,5 miljoonan euron lahjoituksilla ja sponsoroinnilla. Panostus kohdennetaan etenkin lasten ja nuorten harrastustoimintaan sekä nuorten taloustaitoja ja työllisyyttä edistäviin tekoihin eri puolilla Suomea.


Lisätiedot medialle:
OP Ryhmän viestintä, p. 010 252 8719, viestinta@op.fi

OP Ryhmä on Suomen suurin finanssiryhmä, jolla on yli kaksi miljoonaa omistaja-asiakasta ja noin 13 000 työntekijää. Tarjoamme kattavan pankki- ja vakuutuspalvelujen kokonaisuuden henkilö- ja yritysasiakkaille. OP Ryhmän muodostavat osuuspankit sekä ryhmän keskusyhteisö OP Osuuskunta tytär- ja lähiyhteisöineen. Perustehtävämme on edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Yhdessä omistaja-asiakkaidemme kanssa olemme rakentaneet suomalaista yhteiskuntaa ja kestävää tulevaisuutta jo 120 vuoden ajan. www.op.fi

Tilaa