OP Ryhmä maksaa Tuotto-osuuksien korot tammikuussa 2021

Report this content

OP Ryhmä noudattaa Euroopan keskuspankin (EKP:n) antamaa suositusta ja lykkää edelleen Tuotto-osuuksien vuoden 2019 korkojen maksua. Tuotto-osuuksien korot maksetaan tammikuussa 2021.

OP Ryhmä tiedotti 2.4.2020 lykkäävänsä Tuotto-osuuksien vuoden 2019 korkojen maksua kesäkuulta lokakuulle 2020 EKP:n ja Finanssivalvonnan maaliskuussa antamien suositusten mukaisesti. EKP on 28.7.2020 pidentänyt suosituksensa voimassaoloaikaa ja kehottaa pankkeja pidättäytymään voitonjaosta 1.1.2021 asti. Myös Finanssivalvonta on pidentänyt voitonjakosuosituksensa voimassaoloaikaa 1.1.2021 asti. Suosituksella pyritään turvaamaan pankkien kykyä tukea reaalitaloutta yritys- ja kotitalousrahoituksella koronapandemian aiheuttaman talouskriisin vaikutusten helpottamiseksi.

OP Ryhmä on yksi Euroopan vakavaraisimmista pankeista, ja sen CET1-vakavaraisuus oli kesäkuun lopussa vahva 17,7 prosenttia, mikä ylittää viranomaisen asettaman minimivaatimuksen 8 prosenttiyksiköllä. Vuodelta 2019 kertynyt Tuotto-osuuksille maksettava korko on yhteensä 97 miljoonaa euroa, mikä oli ainoastaan 11,6 prosenttia OP Ryhmän vuoden 2019 tuloksesta ennen veroja. Lykätyt tuotto-osuuksien korot olivat vain 0,9 prosenttia CET1-pääomista, jotka olivat 10,8 miljardia euroa vuoden 2019 lopussa. Korkojen maksulla ei ole vaikutusta OP Ryhmän CET1-vakavaraisuuteen.

Tuotto-osuus on osuuspankin omistaja-asiakkaan pitkäaikainen oman pääoman ehtoinen sijoitus omaan osuuspankkiin. Tuotto-osuudelle asetetaan vuosittain tuottotavoite, joka vuodelle 2019 oli 3,25 prosenttia. Tuotto-osuuden korko maksetaan vuosittain pankin osuuskuntalain mukaisesta voitonjakokelpoisesta ylijäämästä.

Tuotto-osuudet lisäävät osaltaan OP Ryhmän luotonantokykyä ja auttavat toteuttamaan ryhmän perustehtävää eli omistaja-asiakkaiden ja toimintaympäristön kestävän taloudellisen menestyksen, turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämistä.

Lisätiedot medialle:
OP:n viestintä, p. 010 252 8719, viestinta@op.fi

OP Ryhmä on Suomen suurin finanssiryhmä, jolla on kaksi miljoonaa omistaja-asiakasta ja 12 000 työntekijää. Tarjoamme kattavan pankki- ja vakuutuspalvelujen kokonaisuuden henkilö- ja yritysasiakkaille. OP Ryhmän muodostavat osuuspankit sekä ryhmän keskusyhteisö OP Osuuskunta tytär- ja lähiyhteisöineen. Perustehtävämme on edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. www.op.fi

Tilaa