OP Yrityspankki Oyj laskee liikkeeseen ensimmäisen vihreän joukkovelkakirjalainansa

Report this content

OP Yrityspankki Oyj laskee liikkeeseen 500 miljoonan euron vihreän joukkovelkakirjalainan OP Ryhmän Green Bond Framework -viitekehyksen mukaisesti. Laina hinnoiteltiin 19.2.2019 ja lasketaan liikkeeseen 26.2.2019.

Ensimmäinen vihreä joukkovelkakirjalaina on suunnattu kansainvälisille vastuullisille instituutiosijoittajille, ja sen kautta hankitut varat kohdistetaan kestävään yritysrahoitukseen. Rahoitettavia toimialoja ovat uusiutuva energia, ympäristöystävällinen rakentaminen (green buildings) ja kestävä maankäyttö kestävän metsätalouden avulla.

- Tunnistamme roolimme ja vastuumme yhtenä Suomen suurimmista rahoittajista. Vihreän joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlasku tukee OP:n tavoitetta kanavoida rahoitusta ympäristön ja talouden kannalta kestäviin kohteisiin ja vastaa kasvaneeseen sijoittajakysyntään, kertoo OP Yrityspankin toimitusjohtaja Katja Keitaanniemi.

Liikkeeseen laskettava green bond on senior-ehtoinen vakuudeton vihreä joukkovelkakirjalaina, jonka määrä on 500 miljoonaa euroa ja laina-aika 5 vuotta. Se on herättänyt suurta mielenkiintoa kansainvälisten sijoittajien keskuudessa: liikkeeseenlasku ylimerkittiin nelinkertaisesti ja siihen osallistui yli 100 sijoittajaa. OP saavutti kaikki vihreän joukkolainan liikkeeseenlaskulle asetetut tavoitteet.

OP Ryhmän Green Bond Framework -viitekehys ja siihen liittyvä Sustainalyticsin riippumaton lausunto sekä Green Bond -sijoittajapresentaatio ovat saatavilla osoitteessa www.op.fi/debtinvestors.

Lisätiedot:
Lauri Iloniemi, johtaja, Varainhankinta ja sijoittajasuhteet, puh. 010 252 3541

Lisätiedot medialle ja haastattelupyynnöt:
OP:n viestintä, puh. 050 523 9904, viestinta@op.fi

OP Ryhmä on Suomen suurin finanssiryhmä, jonka perustehtävänä on vahvan vakavaraisuuden ja tehokkuuden avulla luoda kestävää taloudellista menestystä, hyvinvointia ja turvallisuutta omistaja-asiakkaille ja toimintaympäristölle. OP Ryhmän muodostavat 156 osuuspankkia sekä ryhmän keskusyhteisö OP Osuuskunta tytär- ja lähiyhteisöineen. Ryhmässä työskentelee 12 000 työntekijää. Ryhmällä on noin 1,9 miljoonaa omistaja-asiakasta. www.op.fi

OP Yrityspankki ja OP-Asuntoluottopankki vastaavat OP:n varainhankinnasta raha- ja pääomamarkkinoilta. OP Yrityspankki, OP-Asuntoluottopankki ja niiden emoyhtiö OP Osuuskunta sekä muut OP:n jäsenluottolaitokset ovat laissa säädetyllä tavalla keskinäisessä vastuussa toistensa veloista ja sitoumuksista. OP Yrityspankki toimii myös OP:n keskuspankkina.

Avainsanat:

Tilaa