• news.cision.com/
  • OP Ryhmä/
  • Vähäpäästöisten autojen kaupat lisääntyneet vauhdilla samalla, kun uusien autojen kaupat laskevat – autokannan vanheneminen merkittävä riski liikenneturvallisuudelle

Vähäpäästöisten autojen kaupat lisääntyneet vauhdilla samalla, kun uusien autojen kaupat laskevat – autokannan vanheneminen merkittävä riski liikenneturvallisuudelle

Report this content

Uusien autojen osuus kaikista autokaupoista on laskenut alkuvuoden 2024 aikana, selviää OP:n datasta. Sen sijaan Suomessa rahoitettujen vähäpäästöisten autojen kaupat nousivat vuonna 2023 peräti 50 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Pohjola Vakuutuksen tilastoista käy ilmi, että vanhassa autossa todennäköisyys henkilövahingolle on merkittävästi uutta autoa korkeampi.  

Henkilöautojen ensirekisteröintejä tehtiin Suomessa tammi-helmikuun 2024 aikana 10 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Samaan aikaan käytettyjen autojen myynti autoliikkeissä kasvoi alkuvuonna vuodentakaiseen verrattuna yli viisi prosenttia. Uutena rekisteröityjen autojen määrä on vähentynyt sahaavasti toukokuusta 2023 lähtien. Ensirekisteröinti tehdään uudelle autolle tai tuontiautolle, kun se ensimmäisen kerran rekisteröidään Suomen ajoneuvorekisteriin. 

OP on markkinaosuudeltaan Suomen suurin autorahoittaja. Helmikuun 2024 lopussa Suomessa rahoitetusta henkilöautojen ajoneuvokannasta vähän vajaa kolmannes oli rahoitettu OP:n kautta. 

Autoalan Tiedostuskeskuksen mukaan henkilöautokannan keski-ikä oli Suomessa vuonna 2023 noin 13,2 vuotta. Henkilöautojen keski-ikä on korkein Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa, matalin Uudellamaalla. 

– Henkilöautokannan keski-ikä on kasvanut Suomessa noin kahdella vuodella viimeisen kymmenen vuoden aikana. Koska vanhat autot ovat yleensä uusia autoja korkeapäästöisempiä, voi uusien autojen kaupan hidastuminen johtaa myös liikenteen päästöjen suhteelliseen lisääntymiseen. Vähäpäästöisten autojen kasvava määrä kuitenkin tasapainottaa tilannetta, kertoo OP Yrityspankin Rahavirrat ja käyttöpääoma -toiminnon johtaja Jari Jaulimo. 

Vähäpäästöisten autojen (hiilidioksidipäästöt alle 50g/km) kauppa on OP:n mukaan lisääntynyt edelleen vauhdikkaasti. Vuonna 2023 vähäpäästöisten autojen kauppoja rahoitettiin Suomessa 50 prosenttia edellisvuotta enemmän. Verrattaessa vuoteen 2021 nousua on yli sata prosenttia.  

Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan vuonna 2023 rekisteröidyn uuden auton hiilidioksidipäästöt olivat 68 grammaa kilometriä kohti, kun vielä vuonna 2019 keskipäästöt olivat noin 139 g/km.  

– Uudet bensiini- ja dieselautot ovat kehittyneet vähäpäästöisemmäksi ja samalla sähkö- ja hybridiautojen määrä on suhteessa lisääntynyt. OP:n välittämällä rahoituksella tehdään valtaosa vähäpäästöisten autojen kaupasta Suomessa. Osana päästövähennystavoitteitamme haluamme tukea ja vaikuttaa autokannan uusiutumiseen tarjoamalla kilpailukykyisempää rahoitusta vähäpäästöisille autoille, toteaa Jaulimo. 

Uudet autot ovat turvallisempia kuin koskaan aiemmin: siksi Suomen vanhenevassa autokannassa kytee merkittävä riski liikenneturvallisuudelle 

Henkilöautokannan keski-ikä 13,2 vuotta on pysäyttävä, sillä autojen törmäysturvallisuus on kehittynyt huimin harppauksin viimeisten 15 vuoden aikana. Esimerkiksi vuoden 2021 autossa on huomattavasti pienempi riski loukkaantua vakavasti tai kuolla kuin vuoden 2010 autossa – puhumattakaan tätä vanhemmista malleista. 

Pohjola Vakuutuksen tilastoista selviää, että vuosina 2005–2010 valmistettujen autojen törmäysvahingoista (ajonopeus yli 60 km/h) lähes kymmenen prosenttia on johtanut henkilövahinkoihin. Vuonna 2021 valmistettujen tai uudempien autojen törmäyksissä henkilövahinkoihin on johtanut vain viisi prosenttia. 

– Nousseet kustannukset ovat saaneet monen jarruttelemaan uuden auton hankkimista. Uusi auto on kuitenkin investointi myös omaan ja muiden turvallisuuteen. Henkilövahinkojen määrän puolittuminen uusien autojen törmäysvahingoissa kertoo autojen turvavarusteiden ja tekniikan ottamista harppauksista, Pohjola Vakuutuksen ajoneuvovakuuttamisesta vastaava johtaja Kristian Hiljander muistuttaa.  

Uusissa autoissa turvallisuutta ovat viime vuosina parantaneet erityisesti ajovakauden hallintajärjestelmä, automaattinen hätäjarrutus, törmäysenergiaa vaimentavat turvakorirakenteet, jarruassistentti sekä jalankulkijoiden turvallisuutta parantava turvatyyny. 

Lisätiedot medialle:  

OP Ryhmän viestintä, p. 010 252 8719, viestinta@op.fi 

OP Ryhmä on Suomen suurin finanssiryhmä, jolla on yli kaksi miljoonaa omistaja-asiakasta ja noin 13 000 työntekijää. Tarjoamme kattavan pankki- ja vakuutuspalvelujen kokonaisuuden henkilö- ja yritysasiakkaille. OP Ryhmän muodostavat osuuspankit sekä ryhmän keskusyhteisö OP Osuuskunta tytär- ja lähiyhteisöineen. Perustehtävämme on edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Yhdessä omistaja-asiakkaidemme kanssa olemme rakentaneet suomalaista yhteiskuntaa ja kestävää tulevaisuutta jo 120 vuoden ajan. www.op.fi

Tilaa