Äänestä oopperalle lavastus

Report this content

Opera By You -oopperaprojekti on edennyt vaiheeseen, jossa päätetään Free Will -oopperan lavastuksesta.

Opera By You on Savonlinnan Oopperajuhlien toukokuussa 2010 käynnistämä kansainvälinen projekti, jossa oopperaa luodaan avoimessa nettiyhteisössä. Sadat ihmiset ympäri maailmaa ovat olleet mukana oopperan työstämisessä ja projektilla on tuhansia seuraajia. Oopperan lavastuksesta vastaa visuaalinen suunnittelija Samuli Laine.

”Nyt äänestetään siitä, miltä oopperan lavasteet tulevat näyttämään Savonlinnassa ensi kesänä. Tarjolla on kaksi eri vaihtoehtoa, jotka on toteutettu yhteisön antamien ajatusten ja ideoiden pohjalta”, Laine kertoo.

Tapahtumapaikkoina tori ja poliittiset kampanjatoimistot

Free Will -oopperassa jumala on saanut tarpeekseen kaikesta kurjuudesta, josta ihmiset kärsivät ja on lähettänyt maan päälle edesmenneitä neroja, joiden on tarkoitus mullistaa tiede ja taide sekä luoda maailmanrauha. Tapahtumapaikkoina ovat helvetti, maa ja taivas. Helvettiä ja taivasta kuvastavat poliittiset kampanjatoimistot. Maan tapahtumat sijoittuvat torille.

Lopulliseksi lavastukseksi on karsiutunut nettiyhteisön keskustelujen perusteella kaksi vaihtoehtoa, joita voi äänestää osoitteessa http://www.wreckamovie.com/tasks/show/2264. Äänestys on käynnissä 31.8.2011 asti.

Kaikki äänestäneet osallistuvat samalla kilpailuun, jossa voi voittaa elämysmatkan ensi kesän Savonlinnan oopperajuhlille. Matka sisältää lennot Savonlinnaan, kahden yön majoittautumisen Savonlinnassa, höyrylaivaristeilyn Olavinlinnaan ja oopperalipun.

Free Will -oopperan kantaesitys on Savonlinnan oopperajuhlilla 21.7.2012.

Lisätietoja:

Kaikki halukkaat pääsevät mukaan luomaan oopperaa osoitteessa www.wreckamovie.com/operabyyou

Lehdistömateriaalia löytyy osoitteesta www.operabyyou.com ja pyydettäessä: Nina Pitkänen, Viestintä Oy Drum, +358 50 364 7567 tai nina.pitkanen@drum.fi

Liitteet:

-kuvat lavastevaihtoehdoista

Tiedustelut:

Samuli Laine

+358 44 351 1293

mail.me@samulilaine.com

Savonlinnan Oopperajuhlat lyhyesti

Savonlinnan Oopperajuhlat on kansainvälisesti tunnetuin suomalainen kulttuuritapahtuma ja yksi merkittävimpiä matkailukohteitamme. Kuukauden mittaisilla festivaaleilla käy 60 000 vierasta, joista runsaat 10 prosenttia on ulkomaalaisia. Savonlinnan Oopperajuhlat on oopperamaailman moderni edelläkävijä, joka klassisten oopperaesitysten ohella panostaa uudenlaisiin oopperatuotantoihin. Ooppera Savonlinnassa on kokonaisvaltainen elämys, joka muodostuu korkeatasoisista oopperaesityksistä ja konserteista, keskiaikaisen Olavinlinnan ainutlaatuisesta tunnelmasta ja kesäisestä Savonlinnasta luonnonkauniine ympäristöineen. Oopperajuhlien rahoituksesta noin 70 prosenttia tulee pääsylipputuloista ja loput Opetusministeriön ja Savonlinnan kaupungin toiminta-avustuksista sekä yritysyhteistyösopimuksista.

www.oopperajuhlat.fi

Avainsanat: