Kuluttajavirasto haastoi OPR-Vakuus Oy:n markkinaoikeuteen
Kuluttajavirasto on tänään 2.11.2011 julkaissut tiedotteen, jossa se kertoo vaativansa markkinaoikeutta määräämään OPR-Vakuus Oy:n maksamaan 50 000 euron uhkasakon. OPR-Vakuus Oy:n kanta eroaa Kuluttajaviraston näkemyksestä.
Maaliskuussa 2011 OPR-Vakuus Oy:n julkaisemista Pikavippi.fi:n kadunvarsimainoksista puuttui osa lain vaatimista tiedoista. Lain vaatimat tiedot Kuluttajansuojalaissa olivat muuttuneet pari kuukautta aiemmin ja mainossuunnittelijan inhimillisen virheen vuoksi mainokset julkaistiin virheellisinä. Kuluttajaviraston yhteydenoton jälkeen OPR-Vakuus Oy myönsi vastustelematta virheensä ja otatti välittömästi kaikki virheelliset mainokset pois.
Yritys painatti uudet lainmukaiset ja kaikki lain vaatimat tiedot sisältävät mainostaulut ja uusi mainoskampanjan. Jälleen kuluttajavirasto otti yhteyttä ja vaati poistamaan mainokset, koska heidän tulkintansa mukaan tiedot oli painettu liian pienellä fontilla. Kuluttajavirasto ei kuitenkaan OPR-Vakuus Oy:n pyynnöstä huolimatta halunnut kertoa kuinka suurella fonttikoolla tiedot on painettava, jotta ne olisivat heidän mielestään tyydyttäviä.
Kuluttajaviraston yhteistyöhaluttomuudesta huolimatta yritys keskeytti tämänkin kampanjan ja painatti uudet mainokset, joihin fonttikokoa oli jälleen suurennettu siten, että lain vaatimien tietojen pinta-ala mainoksista oli peräti 31 %. Teksti on helposti luettavissa 15 metrin päästä, kun normaali katseluetäisyys kadunvarsimainoksille on n. 5 metriä.
Tämän jälkeen Kuluttajavirastolta tuli yhteydenotto, jossa heidän tulkintansa mukaan mainokset ovat edelleen laittomia. Tällä kertaa Kuluttajaviraston tulkinta ei enää ollutkaan se, että tiedot olisi painettu liian pienellä. Nyt ongelmaksi muodostui, että lain vaatimia tietoja on esitettävä niin paljon, ettei niitä kaikkia ehdi kunnolla lukemaan kadunvarsimainoksista. Siksi Kuluttajaviraston mielestä OPR-Vakuus Oy:n pitäisi harkita mainosvälineen vaihtoa. Samalla Kuluttajavirasto uusi uhkauksensa viedä asia markkinaoikeuteen.
”Tällöin koimme asian jo kiusantekona. Siksi menemme hyvillä mielin markkinaoikeuteen, saadaanhan tälle asialle puolueeton ratkaisu sieltä”, kertoo OPR-Vakuus Oy:n toimitusjohtaja Richard Rosenius. ”On hyvin erikoista, että Kuluttajavirasto tulkitsee meidän olevan piittaamattomia ja toimivan vastuuttomasti, kun kuitenkin koko prosessin ajan olemme olleet hyvin neuvottelu- ja yhteistyöhalukkaita”, jatkaa Rosenius.
”Minun silmissäni Kuluttajavirasto on se osapuoli, joka on ollut piittaamaton ja vastuuton. Olemme pyytäneet heidän neuvojaan, apuaan ja etukäteistulkintaansa, mutta missään asiassa he eivät ole olleet halukkaita yhteistyöhön, edes neuvotteluun. Ja sitten loppujen lopuksi, kun fonttikoko on niin suuri, ettei siitä voi enää valittaa, ongelma vaihtuu käytettyyn mainosvälineeseen. Ymmärrän, että kehnon vuosikorkokeskustelun johdosta toimialallemme luodun negatiivisen julkisuuskuvan myötä olemme helppo kohde sulan hattuun saamiseksi, mutta jossain kulkee meidänkin sietokykymme raja. Nyt se tuli tässä”, lopettaa Rosenius.
Richard Rosenius, toimitusjohtaja
Puhelin: 020 741 2041
Sähköposti: richard.rosenius(a)opr-vakuus.fi
http://www.pikavippi.fi/
OPR-Vakuus Oy on vuonna 2005 perustettu, suomalainen ja suomalaisten omistama osakeyhtiö. OPR- Vakuus Oy on yksityinen ja kaupan tai finanssialan ryhmittymistä riippumaton rahoitusyhtiö. Yritys myöntää kuluttajaluottoja Pikavippi.fi, Ostosraha.fi, Everyday.fi ja Luottolippu.fi –palveluissaan ja sijoitusmahdollisuutta yksityisille sijoittajille Tuottoa.fi –palvelussa. Vuonna 2010 OPR-Vakuus Oy:n liikevaihto ja korkotuotot olivat 8,5 M€. Yritys on kuulunut taloudellisen suorituskyvyn perusteella koko maan parhaimmistoon ja tästä osoituksena OPR-Vakuus Oy:lle on myönnetty sekä Kauppalehden Menestyjät 2011 –sertifikaatti että Suomen Asiakastieto Oy:n Suomen Vahvimmat 2011 AAA-luokitus.
Avainsanat: