Tuottoa.fi – uusi sijoitustuote kaikille – on kerännyt yli 1 000 000 € sijoituksia
Tuottoa.fi –palvelu on kerännyt jo yli 1 000 000 €:n edestä sijoituksia. Miljoonan euron raja rikkoontui yli kolme kuukautta ennakoitua nopeammin. Sijoittajat ovat löytäneet palvelun ja OPR-Vakuus Oy:n tavoittelema 4 M€ sijoituksina täyttyy todennäköisesti jo ensi kesään mennessä. Sijoittajat ovat kiitelleet yrityksen avoimuutta ja palvelun vuorovaikutteisuutta.
”Palvelussa on nyt mukana jo toistasataa sijoittajaa, keskisijoituksen ollessa noin 7000 €. Uusia sijoituksia palveluun tulee päivittäin. 1 000 000 € sijoituksina on palvelun uutuus huomioiden varsin merkittävä summa. Sijoittajilta saamamme palautteen perusteella tahti vaikuttaa vain kiihtyvän jatkossa”, kertoo Tuottoa.fi – palvelun takana olevan OPR-Vakuus Oy:n toimitusjohtaja Richard Rosenius.
”Palvelun ennakoitua parempi vastaanotto kertoo sijoittajien medialukutaidosta. Tuottoa.fi blogissa ja henkilökohtaisesti käymieni keskustelujen perusteella sijoittajat ovat ymmärtäneet, että toimialasta käyty julkinen keskustelu on keskittynyt pieneen marginaaliin. Todellisuudessa yhtiön hyvä tulos on saavutettu kohtuullisesti hinnoitelluilla tuotteilla, joille on luontaista kysyntää taloudestaan huolta pitävien suomalaisten arjessa”, jatkaa Rosenius.
Tuottoa.fi on OPR-Vakuus Oy:n palvelu, jossa yritys tarjoaa yhtiön ulkopuolisille sijoittajille merkittäväksi yhtiön B-sarjan sijoitusosakkeita. Sijoituksille maksetaan 4-8 % kiinteää ja verovapaata osinkoa kuukausittain. Verovapaan 8 %:n tuoton koko sijoitusajalta saa kun sijoitusaika on kestänyt vähintään 6 kk. Verovapaa 8 % tuotto vastaa 11,11 %:n veronalaista tuottoa. Sijoituksilla yhtiö saa lisärahoitusta Suomessa tapahtuvaan kuluttajaluottoliiketoimintaansa.
OPR-Vakuus Oy
Richard Rosenius, toimitusjohtaja
Puhelin: 020 741 2041
Sähköposti: richard.rosenius(a)opr-vakuus.fi
www.opr-vakuus.fi
www.tuottoa.fi
www.tuottoa.fi/blogi/
OPR-Vakuus Oy on vuonna 2005 perustettu, suomalainen ja suomalaisten omistama osakeyhtiö. OPR- Vakuus Oy on yksityinen ja kaupan tai finanssialan ryhmittymistä riippumaton rahoitusyhtiö. Yritys myöntää kuluttajaluottoja Pikavippi.fi, Ostosraha.fi, Everyday.fi ja Luottolippu.fi –palveluissaan. Vuonna 2010 OPR-Vakuus Oy:n liikevaihto ja korkotuotot olivat 8,5 M€. Yritys on kuulunut taloudellisen suorituskyvyn perusteella koko maan parhaimmistoon ja tästä osoituksena OPR-Vakuus Oy:lle on myönnetty sekä Kauppalehden Menestyjät 2010 –sertifikaatti että Suomen Asiakastieto Oy:n Suomen Vahvimmat 2011 AAA-luokitus.
Avainsanat: