Kutsu Optomed Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

Report this content

Optomed Oyj    Pörssitiedote     19.5.2020, klo 12.00, Helsinki

Kutsu Optomed Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

Optomed Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 11.6.2020 klo 10.00 Life Science Center Keilaniemessä osoitteessa Keilaranta 16 B, 02150 Espoo. Yhtiön osakkeenomistajat voivat osallistua kokoukseen ja käyttää osakkeenomistajan oikeuksiaan vain äänestämällä ennakkoon tai asiamiehen välityksellä sekä esittämällä vastaehdotuksia ja kysymyksiä ennakkoon. Ohjeet osakkeenomistajille löytyvät tämän kutsun osasta C Ohjeita kokoukseen osallistuville. Kokoukseen ei voi osallistua paikan päällä.

Yhtiön hallitus on päättänyt poikkeuksellisesta kokousmenettelystä eduskunnan 24.4.2020 hyväksymän väliaikaisen lain nojalla. COVID-19 pandemian leviämisen rajoittamiseksi yhtiö on päättänyt ryhtyä väliaikaisen lain mahdollistamiin toimiin, jotta yhtiökokous voidaan pitää ennakoitavalla tavalla huomioiden osakkeenomistajien, yhtiön henkilökunnan ja muiden sidosryhmien terveys ja turvallisuus. Tämän vuoksi yhtiökokous järjestetään ilman osakkeenomistajien tai näiden asiamiesten läsnäoloa kokouspaikalla. Osakkeenomistajat ja näiden asiamiehet voivat osallistua kokoukseen ja käyttää oikeuksiaan vain äänestämällä ennakkoon sekä esittämällä vastaehdotuksia ja kysymyksiä ennakkoon.

A.                      Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat

Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1                        Kokouksen avaaminen

2                        Kokouksen järjestäytyminen

Puheenjohtajana toimii asianajaja Klaus Ilmonen. Mikäli Klaus Ilmosella ei painavasta syystä johtuen ole mahdollisuutta toimia puheenjohtajana, hallitus nimeää puheenjohtajaksi parhaaksi katsomansa henkilön.

3                        Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

Pöytäkirjantarkastajana ja ääntenlaskun valvojana toimii yhtiön lakiasiainjohtaja Sakari Knuutti. Mikäli Sakari Knuutilla ei painavasta syystä johtuen ole mahdollisuutta toimia pöytäkirjantarkastajana ja ääntenlaskun valvojana, hallitus nimeää pöytäkirjantarkastajaksi ja ääntenlaskun valvojaksi parhaaksi katsomansa henkilön.

4                        Kokouksen laillisuuden toteaminen

5                        Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

Kokoukseen osallistuviksi osakkeenomistajiksi katsotaan ne osakkeenomistajat, jotka ovat äänestäneet ennakkoon tässä kutsussa olevien ohjeiden mukaisesti ja joilla on osakeyhtiölain 5 luvun 6 ja 6 a §:n mukaan oikeus osallistua yhtiökokoukseen.

6                        Vuoden 2019 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Koska yhtiökokoukseen voi osallistua vain ennakkoäänestyksen kautta, yhtiön 20.3.2020 julkistama vuosikertomus, joka sisältää yhtiön tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen sekä tilintarkastuskertomuksen, ja joka on saatavilla yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.optomed.com/fi/yhtiokokous-2020/, katsotaan esitetyksi yhtiökokoukselle.

7                        Tilinpäätöksen vahvistaminen

8                        Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja varojenjaosta päättäminen

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 1.1.–31.12.2019 ei makseta osinkoa. Koska Optomed Oyj:n tulos tilikaudelta 2019 oli tappiollinen, vähemmistöosinkoa ei voida vaatia.

9                        Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 1.1.–31.12.2019

10                      Toimielinten palkitsemispolitiikan vahvistaminen

Koska yhtiökokoukseen voi osallistua vain ennakkoäänestyksen kautta, yhtiön tämän kokouskutsun liitteenä julkistama palkitsemispolitiikka, joka on saatavilla yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.optomed.com/fi/yhtiokokous-2020/, katsotaan esitetyksi yhtiökokoukselle.

Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että toimielinten palkitsemispolitiikka vahvistetaan.

11                      Hallituksen jäsenten palkkioista päättäminen

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että varsinaisessa yhtiökokouksessa valittavien hallituksen jäsenten, joiden toimikausi päättyy varsinaisen yhtiökokouksen 2021 päättymiseen, vuosipalkkiot ovat seuraavat:

  • Hallituksen puheenjohtajalle 36 000 euroa
  • Kullekin hallituksen jäsenelle 18 000 euroa

Lisäksi osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa, että tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle maksetaan 500 euron kokouspalkkio jokaisesta tarkastusvaliokunnan kokouksesta. Hallituksen vuosipalkkioista 40 prosenttia maksetaan Optomedin osakkeina ja 60 prosenttia rahana. Palkkiot maksetaan kokonaisuudessaan elokuussa Optomedin puolivuosikatsauksen julkistamisen jälkeen.

12                      Hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenten lukumäärä on viisi (5) varsinaisen yhtiökokouksen 2021 päättymiseen asti jatkuvalle toimikaudelle.

13                      Hallituksen jäsenten valitseminen

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että

  • Seppo Mäkinen, Petri Salonen, Reijo Tauriainen ja Jun Wu valitaan uudelleen yhtiön hallituksen jäseniksi
  • Anna Tenstam valitaan uutena jäsenenä hallitukseen

Anna Tenstam (MSc Econ., MBA, syntynyt 1964, Ruotsin kansalainen) on Datum Aestheticsin perustajia ja toimitusjohtaja. Aiemmin hän on toiminut Yhdysvalloissa Eternogenin toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana. Hän omaa vahvan kansainvälisen taustan terveydenhuollon liiketoiminnan parissa, käsittäen muun muassa useita hallituspaikkoja sekä irtautumisia (exit). Hän on riippumaton Optomedista ja sen merkittävistä osakkeenomistajista.

Kaikkien hallituksen jäseniksi ehdotettujen henkilöiden ansioluettelot ovat saatavilla yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.optomed.com/fi/yhtiokokous-2020/.

14                      Tilintarkastajan palkkiosta päättäminen

Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle tarkastusvaliokunnan suosituksesta, että tilintarkastajan palkkio maksetaan yhtiön hyväksymän laskun mukaan.

15                      Tilintarkastajan valitseminen

Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle tarkastusvaliokunnan suosituksesta, että yhtiön tilintarkastajaksi valitaan uudelleen KPMG Oy Ab toimikaudeksi, joka päättyy seuravan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. KPMG Oy Ab on ilmoittanut yhtiölle, että päävastuullisena tilintarkastajana jatkaisi KHT Tapio Raappana.

16                      Hallituksen valtuuttaminen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta sekä niiden pantiksi ottamisesta

Hallitus ehdottaa, että varsinainen yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta sekä niiden pantiksi ottamisesta yhdessä tai useammassa erässä seuraavasti.

Valtuutuksen nojalla hankittavien tai pantiksi otettavien omien osakkeiden määrä ei saa ylittää 1 400 314 osaketta, mikä vastaa noin 10 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista, ottaen huomioon osakeyhtiölain määräykset yhtiön ja sen tytäryhteisöjen hallussa tai panttina kulloinkin olevien omien osakkeiden enimmäismäärästä. Omia osakkeita voidaan valtuutuksen nojalla hankkia vain vapaalla omalla pääomalla.

Omia osakkeita voidaan hankkia hankintapäivänä julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan tai muuten markkinoilla muodostuvaan hintaan.

Hallitus päättää miten omia osakkeita hankitaan tai otetaan pantiksi. Omia osakkeita voidaan hankkia muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankkiminen).

Valtuutus ehdotetaan olevan voimassa seuraavista ajankohdista aiempaan: (i) yhtiön seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka tai (ii) 18 kuukautta yhtiön varsinaisen yhtiökokouksen päätöksestä. Valtuutus kumoaa aiemmat käyttämättömät yhtiön omien osakkeiden hankkimista sekä niiden pantiksi ottamista koskevat valtuutukset.

17                      Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

Hallitus ehdottaa, että varsinainen yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään osakeannista ja/tai osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitetuista osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta yhdessä tai useammassa erässä joko maksua vastaan tai maksutta. Valtuutus kattaisi yhteensä enintään 1 400 314 osaketta (mukaan lukien erityisten oikeuksien perusteella saatavat osakkeet), mikä vastaa noin 10 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista ehdotuksen tekohetkellä. Hallitus olisi valtuutettu päättämään joko uusien osakkeiden antamisesta tai yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta.

Valtuutusta voitaisiin käyttää yrityskauppojen tai muiden järjestelyjen rahoittamiseen tai toteuttamiseen, yhtiön taseen ja rahoitusaseman vahvistamiseen, yhtiön osakepohjaisten kannustinjärjestelmien toteuttamiseen, tai muihin hallituksen päättämiin tarkoituksiin.

Valtuutus oikeuttaa myös päättämään maksuttomasta osakeannista yhtiölle itselleen ottaen kuitenkin huomioon osakeyhtiölain määräykset yhtiön tai sen tytäryhteisöjen hallussa olevien omien osakkeiden enimmäismäärästä.

Hallitus olisi oikeutettu päättämään kaikista osakeannin ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisen ehdoista, mukaan lukien oikeuden poiketa osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta.

Valtuutus ehdotetaan olevan voimassa seuraavista ajankohdista aiempaan: (i) yhtiön seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka tai (ii) 18 kuukautta yhtiön varsinaisen yhtiökokouksen päätöksestä. Valtuutus kumoaa aiemmat käyttämättömät osakeantivaltuutukset.

18                      Kokouksen päättäminen

B.                      Yhtiökokousasiakirjat

Tämä kokouskutsu, joka sisältää kaikki yhtiökokouksen asialistalla olevat päätösehdotukset, on saatavilla Optomed Oyj:n internetsivuilla osoitteessa www.optomed.com/fi/yhtiokokous-2020/ . Optomed Oyj:n vuosikertomus, joka sisältää yhtiön tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen, sekä palkitsemispolitiikka ovat saatavilla mainituilla internetsivuilla. Vuosikertomuksesta lähetetään pyydettäessä jäljennös osakkeenomistajille. Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä edellä mainituilla verkkosivuilla viimeistään 25.6.2020.

C.                      Ohjeita kokoukseen osallistuville

COVID-19 pandemian leviämisen rajoittamiseksi varsinainen yhtiökokous järjestetään siten, että osakkeenomistaja tai tämän asiamies ei voi saapua kokouspaikalle. Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan vain äänestämällä ennakkoon tai asiamiehen välityksellä sekä esittämällä vastaehdotuksia ja kysymyksiä ennakkoon alla olevien ohjeiden mukaisesti.

1                        Osakasluetteloon merkitty osakkeenomistaja

Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 1.6.2020 rekisteröity Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja voi osallistua yhtiökokoukseen vain äänestämällä ennakkoon tai asiamiehen välityksellä jäljempänä kuvatulla tavalla sekä esittämällä vastaehdotuksia ja kysymyksiä ennakkoon.

Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajia koskevat ohjeet ovat alla kohdassa C.4 ”Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja”.

2                        Ilmoittautuminen ja äänestäminen ennakkoon

Ilmoittautuminen ja ennakkoäänestys alkavat 25.5.2020 klo 9.00, kun määräaika äänestykseen otettavien vastaehdotusten toimittamiselle on päättynyt. Yhtiön osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen äänestämällä ennakkoon, tulee ilmoittautua yhtiökokoukseen ja äänestää ennakkoon viimeistään 3.6.2020 klo 16.00, mihin mennessä ilmoittautumisen ja äänten on oltava perillä.

Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa pyydetyt tiedot kuten osakkeenomistajan nimi henkilötunnus, osoite ja puhelinnumero. Osakkeenomistajien tämän kutsun mukaisesti luovuttamia henkilötietoja käytetään vain yhtiökokouksen ja siihen liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä.

Osakkeenomistajat, joilla on suomalainen arvo-osuustili, voivat ilmoittautua ja äänestää ennakkoon tiettyjen yhtiökokouksen asialistalla olevien asiakohtien osalta 25.5.2020 klo 9.00–3.6.2020 klo 16.00 välisenä aikana seuraavilla tavoilla:

a) Yhtiön internetsivujen kautta osoitteessa www.optomed.com/fi/yhtiokokous-2020/

Sähköiseen ennakkoäänestämiseen tarvitaan osakkeenomistajan arvo-osuustilin numero.

b) postitse tai sähköpostin kautta

Osakkeenomistaja voi toimittaa yhtiön internetsivuilla saatavilla olevan ennakkoäänestyslomakkeen tai vastaavat tiedot Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy:lle postitse osoitteeseen Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy, Yhtiökokous Optomed Oyj, Eteläesplanadi 20, 00130 Helsinki tai sähköpostitse osoitteeseen optomedagm2020@hannessnellman.com.

Jos osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen toimittamalla ennakkoäänet Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy:lle, äänten toimittaminen ennen ilmoittautumisen ja ennakkoäänestyksen päättymistä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen.

Äänestyksen ohjeet ovat saatavilla yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.optomed.com/fi/yhtiokokous-2020/.

3                        Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat

Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan asiamiehen välityksellä. Myös osakkeenomistajan asiamiehen on äänestettävä ennakkoon kutsussa kuvatulla tavalla.

Osakkeenomistajia, jotka eivät äänestä ennakkoon, pyydetään COVID19-pandemiasta johtuen käyttämään yhtiön tarjoamaa valtakirjapalvelua ja valtuuttamaan Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy:n asianajaja Henrik Hautamäki tai hänen määräämänsä edustamaan osakkeenomistajaa ja käyttämään tämän äänioikeutta varsinaisessa yhtiökokouksessa osakkeenomistajan antamien äänestysohjeiden mukaisesti.

Yhtiön nimeämän asiamiehen esittely ja yhteystiedot ovat saatavilla osoitteessa www.optomed.com/fi/yhtiokokous-2020/.

Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja tai hänen on muutoin luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa.

Malli valtakirjaksi ja äänestysohjeiksi on saatavilla yhtiön internetsivuilla www.optomed.com/fi/yhtiokokous-2020/ viimeistään 25.5.2020, kun määräaika äänestykseen otettavien vastaehdotusten toimittamiselle on päättynyt. Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan postitse osoitteeseen Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy, Yhtiökokous Optomed Oyj, Eteläesplanadi 20, 00130 Helsinki tai sähköpostitse osoitteeseen optomedagm2020@hannessnellman.com viimeistään 3.6.2020 klo 10.00, mihin mennessä valtakirjojen on oltava perillä.

Valtakirjan toimittaminen Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy:lle edellä mainittuun ajankohtaan mennessä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen, kunhan siitä ilmenee edellä kohdassa C.2. mainitut ilmoittautumiseen vaadittavat tiedot.

4                        Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja

Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 1.6.2020. Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeenomistaja on näiden osakkeiden nojalla tilapäisesti merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon viimeistään 8.6.2020 klo 10.00 mennessä. Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi varsinaiseen yhtiökokoukseen. Osakkeenomistuksessa yhtiökokouksen täsmäytyspäivän jälkeen tapahtuneet muutokset eivät vaikuta oikeuteen osallistua yhtiökokoukseen eivätkä osakkeenomistajan äänimäärään.

Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien tilapäistä rekisteröitymistä osakasluetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista yhtiökokoukseen. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisön tulee ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja merkittäväksi tilapäisesti yhtiön osakasluetteloon ja huolehtia ennakkoäänestämisestä hallintarekisteröidyn osakkeen omistajan puolesta hallintarekisteröityjä osakkeita koskevan ilmoittautumisajan kuluessa.

Lisätietoja asioista on saatavilla myös yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.optomed.com/fi/yhtiokokous-2020/.

5                        Muut ohjeet ja tiedot

Osakkeenomistajilla, joilla on vähintään yksi sadasosa yhtiön kaikista osakkeista, on oikeus tehdä äänestykseen otettava vastaehdotus yhtiökokouksen asialistalla oleviin päätösehdotuksiin. Tällaiset vastaehdotukset on toimitettava yhtiölle sähköpostilla osoitteeseen sakari.knuutti@optomed.com viimeistään 22.5.2020 klo 16.00, mihin mennessä vastaehdotusten on oltava perillä. Vastaehdotuksen tekevien osakkeenomistajien on esitettävä vastaehdotuksen toimittamisen yhteydessä selvitys omistuksestaan. Vastaehdotus otetaan käsiteltäväksi yhtiökokouksessa sillä edellytyksellä, että osakkeenomistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen ja osakkeenomistaja omistaa yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä vähintään yhden sadasosan yhtiön kaikista osakkeista. Jos vastaehdotusta ei oteta käsiteltäväksi yhtiökokouksessa, vastaehdotuksen puolesta annetut äänet jäävät ottamatta huomioon. Yhtiö julkaisee mahdolliset äänestykseen otettavat vastaehdotukset yhtiön internetsivuilla www.optomed.com/fi/yhtiokokous-2020/  viimeistään 25.5.2020.

Osakkeenomistaja voi esittää osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:ssä tarkoitettuja kysymyksiä kokouksessa käsiteltävistä asioista sähköpostitse osoitteeseen sakari.knuutti@optomed.com tai postitse osoitteeseen Optomed Oyj, Life Science Center Keilaniemi, Keilaranta 16 B, 02150 Espoo 28.5.2020 klo 16.00 asti, mihin mennessä kysymysten on oltava perillä. Tällaiset osakkeenomistajien kysymykset, yhtiön johdon osakeyhtiölain mukaiset vastaukset niihin sekä mahdolliset muut kuin äänestykseen otetut vastaehdotukset ovat nähtävänä yhtiön internetsivuilla www.optomed.com/fi/yhtiokokous-2020/  viimeistään 1.6.2020. Kysymysten ja vastaehdotusten tekemisen edellytyksenä on, että osakkeenomistaja esittää riittävän selvityksen osakeomistuksestaan.

Optomed Oyj:llä on kokouskutsun päivänä 19.5.2020 yhteensä 14 003 144 osaketta ja 14 003 144 ääntä.

Helsingissä 19.5.2020


Optomed Oyj

Hallitus


Lisätietoja

Sakari Knuutti, lakiasiainjohtaja, Optomed Oyj, sakari.knuutti@optomed.com

Optomed lyhyesti

Optomed on suomalainen terveysteknologiayhtiö ja yksi johtavista kädessä pidettävien silmänpohjakameroiden tarjoajista. Optomed yhdistää kädessä pidettävät seulontalaitteet ohjelmistoihin ja tekoälyyn tavoitteenaan uudistaa sokeuttavien silmäsairauksien, kuten nopeasti lisääntyvän diabeettisen retinopatian diagnosointiprosessia. Optomed keskittyy liiketoiminnassaan silmäseulontalaitteiden ja ohjelmistoratkaisujen tutkimukseen ja tuotekehitystyöhön Suomessa sekä myyntiin eri kanavien kautta yli 60 maassa. Yhtiöllä on vahva patenttisalkku, joka koostuu 55 kansainvälisestä teknologiapatentista. Vuonna 2019 Optomedin liikevaihto oli 15 miljoonaa euroa ja yhtiön 2018 pro forma -liikevaihto oli 14,5 miljoonaa euroa. Vuoden 2019 lopussa Optomed työllisti 108 ammattilaista.

Tilaa

Liitteet & linkit