Muutoksia Optomedin johtoryhmässä

Report this content

Optomed Oyj Pörssitiedote  7.6.2022, klo 15.30, Helsinki

Muutoksia Optomedin johtoryhmässä

Sakari Knuutti on nimitetty Optomedin väliaikaiseksi talousjohtajaksi 5.8.2022 alkaen. Lars Lindqvist on päättänyt jatkavansa talousjohtajana 5.8.2022 saakka, jonka jälkeen hän tukee Knuuttia yhden kuukauden siirtymäkauden ajan.

 

Sakari Knuutti aloitti Optomedin palveluksessa vuonna 2019 ja hän toimii tällä hetkellä yhtiön lakiasiainjohtajana sekä johtoryhmän jäsenenä. Knuutin nykyisiin vastuualueisiinsa kuuluvat sijoittajasuhteet, M&A sekä laatu ja regulaatio, joiden lisäksi hän tulee vastaamaan talousjohtajan tehtävistä elokuusta alkaen.

 

”Haluan kiittää Lars Lindqvistiä hänen loistavasta työpanoksestaan Optomedin hyväksi. Lars aloitti Optomedin talousjohtajana vuonna 2019 ja myöhemmin samana vuonna hän oli yksi avainhenkilöistä yhtiön onnistuneessa listautumisprojektissa. Larsin panostusten ansiosta meillä on nyt hyvin toimiva ja pätevä talousosasto sekä toimivat prosessit. Kiitos Larsin, Optomed on nyt olennaisesti vahvempi yhtiö.” toimitusjohtaja Seppo Kopsala kommentoi.



Lisätietoja

Seppo Kopsala, toimitusjohtaja, Optomed Oyj, seppo.kopsala@optomed.com

 

 

Optomed lyhyesti

Optomed on suomalainen terveysteknologiayhtiö ja yksi johtavista kädessä pidettävien silmänpohjakameroiden tarjoajista. Optomed yhdistää kädessä pidettävät seulontalaitteet ohjelmistoihin ja tekoälyyn tavoitteenaan uudistaa sokeuttavien silmäsairauksien, kuten nopeasti lisääntyvän diabeettisen retinopatian diagnosointiprosessia. Optomed keskittyy liiketoiminnassaan silmäseulontalaitteiden ja ohjelmistoratkaisujen tutkimukseen ja tuotekehitystyöhön Suomessa sekä myyntiin eri kanavien kautta yli 60 maassa.

www.optomed.com

Tilaa