DNA:n laskut välittää jatkossa OpusCapita

Report this content

Tietoliikennekonserni DNA on valinnut OpusCapitan monikanavaisen laskunvälitysratkaisun, jolla koko DNA:n myyntilaskujen välitys niin yksityis- kuin yritysasiakkaillekin on jatkossa OpusCapitan vastuulla. Sopimuksen arvo on Pohjoismaisella tasolla merkittävä.

DNA on yksi Pohjoismaiden suurimmista laskuttajista, joka lähettää vuosittain noin 20 miljoonaa laskua. Näistä lähes kaksi kolmasosaa on sähköisiä. OpusCapitan yhteistyö antaa DNA:lle mahdollisuuden kohdata asiakkaansa kohdennetuilla viesteillä. 

- OpusCapita on DNA:lle tärkeä ja hyvä kumppani. He selkeästi haluavat tarjota asiakkaalleen hyvän palvelukokemuksen, ja sen vuoksi työskentely heidän kanssaan on mutkatonta, toteaa DNA:n talousjohtaja Timo Karppinen.

- Asiakkaalle laskutusjärjestelmien integrointi yhteen palveluympäristöön tuo ilman muuta kustannussäästöjä, mutta ennen kaikkea laadukkaan ja harmonisoidun laskunlähetysprosessin. Panostamme vahvasti mm. tilauksesta maksuun (O2C) prosessiin, jossa DNA:n hankkima laskujenvälitys on yksi tärkeä elementti. Olemme tehneet yhteistyötä DNA:n kanssa jo useamman vuoden, ja uuden sopimuksen myötä jatkamme yhtiön palveluprosessin kehittämistä ja asiakasviestinnän hyödyntämistä laskulla, toteaa toimialajohtaja Tero Niemi OpusCapitalta.

OpusCapita on Euroopan johtava sähköisten laskujen operaattori. Yhtiö välittää lähes miljardi laskua vuodessa, joista kolmannes on sähköisiä.

Lisätietoja:

Tero Niemi, toimialajohtaja, OpusCapita Group Oy, puh. 050 3867 212, tero.p.niemi@opuscapita.com
Timo Karppinen, talousjohtaja, DNA Oy, puh. 044 044 5007, timo.karppinen@dna.fi

DNA Oy on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yhteydenpitoon, viihtymiseen ja työntekoon laadukkaita puhe-, data- ja tv-palveluita. DNA on Suomen suurin kaapelioperaattori ja johtava maksu-tv-toimija sekä kaapeli- että antenniverkossa. Yritysten osalta DNA näkee keskeisenä kasvualueena ajasta ja paikasta riippumattoman uuden työn, joka mahdollistuu älykkäillä päätelaitteilla, monipuolisilla viestintäpalveluilla ja nopeilla yhteyksillä. DNA:n liikevaihto vuonna 2013 oli 766 miljoonaa euroa ja liikevoitto 44 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli kolme miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon asiakkuutta. DNA ja WELHO ovat DNA Oy:lle rekisteröityjä tavaramerkkejä. Konserniin kuuluu myös DNA Kauppa, Suomen laajin matkapuhelimia myyvä myymäläketju. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi. DNA:n asiakaspalvelu palvelee Twitterissä @dna_palvelu ja Facebookissa DNA, DNA Kauppa ja DNA Welho -tileillä.

OpusCapita nostaa taloushallinnon prosessit uudelle tasolle. Keskitymme 2 300 asiantuntijamme voimin kehittämään Purchase-to-Pay ja Order-to-Cash -prosesseja, joissa ohjelmistot, alihankinta ja palvelut yhdistyvät markkinoiden parhaaseen toimitusmalliin. Toimimme yhdeksässä maassa, palvelemme yli 10 000 asiakasta ja ohjelmistojemme loppukäyttäjiä on yli 50 eri maassa. OpusCapitan liikevaihto oli 263 miljoonaa euroa vuonna 2013. OpusCapita on osa Posti Group -konsernia ja sen pääkonttori on Suomessa. www.opuscapita.com

Avainsanat:

Pikafaktat

Tietoliikennekonserni DNA on valinnut OpusCapitan monikanavaisen laskunvälitysratkaisun, jolla koko DNA:n myyntilaskujen välitys niin yksityis- kuin yritysasiakkaillekin on jatkossa OpusCapitan vastuulla. Sopimuksen arvo on Pohjoismaisella tasolla merkittävä.
Tweettaa

Lainaukset

OpusCapita on DNA:lle tärkeä ja hyvä kumppani. He selkeästi haluavat tarjota asiakkaalleen hyvän palvelukokemuksen, ja sen vuoksi työskentely heidän kanssaan on mutkatonta.
Timo Karppinen, DNA:n talousjohtaja
Asiakkaalle laskutusjärjestelmien integrointi yhteen palveluympäristöön tuo ilman muuta kustannussäästöjä, mutta ennen kaikkea laadukkaan ja harmonisoidun laskunlähetysprosessin.
Tero Niemi, OpusCapitan toimialajohtaja