Empower ulkoistaa OpusCapitalle palkka- ja taloushallinnon palveluja Suomessa ja Ruotsissa

Report this content

Kansainvälinen palveluyritys Empower ulkoistaa Suomen ja Ruotsin yksikköjen palkka- ja taloushallinnon palveluja talousprosessien ulkoistuksiin erikoistuneelle OpusCapitalle.

Empowerin palkkahallinto Suomessa on ollut OpusCapitan hoidossa kesäkuusta 2013 lähtien. Nyt laajentuneen yhteistyön myötä OpusCapita vastaa myös Empowerin osto- ja myyntireskontran, kirjanpidon ja maksuliikenteen palveluiden tuottamisesta Suomessa sekä ostoreskontran, palkka- ja matkalaskuhallinnon tuottamisesta Ruotsissa.

Empowerin taloushallinnon palveluiden ulkoistuksen taustalla on yhtiön loppuvuonna 2012 toteutettu taloushallinnon prosessien analyysi, jonka pohjalta useammalta toimittajalta pyydettiin ehdotus Empowerin talous- ja palkkahallinnon ulkoistamiseksi.

”Tavoitteenamme on liiketoimintaa tukien turvata palveluiden jatkuvuus ja taloushallinnon työkalujen ja toimintojen kehittäminen. Palvelujen siirrolla varmistamme taloushallinnon palveluiden toimintavarmuuden ja joustavuuden myös jatkossa”, toteaa talousjohtaja Lars Schedin Empowerilta.

”Vahvana Pohjois-Eurooppalaisena talous- ja palkkahallinnon ulkoistuspalveluiden tuottajana kykenemme kattamaan kaikki Empowerin tarpeet. Palveluidemme käyttöönotto tapahtuu asiakkaan tarpeet huomioiden vaiheittain”,
kertoo Finance and Accounting -yksikön johtaja Petteri Heikinheimo OpusCapitalta.

Empowerin palkka- ja taloushallinnon palveluiden ulkoistuksen myötä toteutamme tavoittelemaamme strategista kasvua. Kiinnostus ulkoistuspalveluja kohtaan onkin selvästi kasvanut viime aikoina. Uskomme tämän markkinan kasvavan lähivuosina selvästi, erityisesti keskisuurissa yrityksissä eli juuri siinä kohderyhmässä jota Empowerkin edustaa”, Heikinheimo päättelee.

Lisätietoja:

Talousjohtaja Lars Schedin, Empower-konserni, puh. +46 70 696 5604, lars.schedin@empower.eu

Vice President Petteri Heikinheimo, Finance and Accounting Services, OpusCapita, puh. +358 50 364 4597, petteri.heikinheimo@opuscapita.com

Empower on monikansallinen palveluyritys joka auttaa pitämään yhteiskunnan pyörät pyörimässä ja parantaa asiakkaiden kilpailukykyä. Empower rakentaa, asentaa, huoltaa ja korjaa sähkö- ja televerkkoja, pitää kunnossa voimalaitoksia ja tehtaita sekä toimittaa ICT-ratkaisuja. Empower palvelee yli sadalla paikkakunnalla Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Liikevaihto vuonna 2013 oli 325 miljoonaa euroa ja yritys työllistää noin 2650 henkilöä. www.empower.fi

OpusCapitan intohimona on taloushallinnon prosessien virtaviivaistaminen automatisointiratkaisuilla ja ulkoistamispalveluilla. Tehtävämme on auttaa yrityksiä tehokkaampaan ja laadukkaampaan liiketoimintaan. Meillä on yli 10 000 asiakasta Euroopassa, ja toimimme 9 maassa. Työllistämme noin 2 400 ammattilaista, jotka tekevät työtä täydellä sydämellä. Ohjelmistojamme käytetään yli 50 maassa.

Avainsanat:

Liitteet & linkit

Pikafaktat

- Kansainvälinen palveluyritys Empower ulkoistaa Suomen ja Ruotsin yksikköjen palkka- ja taloushallinnon palveluja talousprosessien ulkoistuksiin erikoistuneelle OpusCapitalle. OpusCapita vastaa Empowerin Suomen palkkahallinnon lisäksi osto- ja myyntireskontran, kirjanpidon ja maksuliikenteen palveluiden tuottamisesta Suomessa sekä ostoreskontran, palkka- ja matkalaskuhallinnon tuottamisesta Ruotsissa.
Tweettaa

Lainaukset

Empowerin palkka- ja taloushallinnon palveluiden ulkoistuksen myötä toteutamme tavoittelemaamme strategista kasvua
Petteri Heikinheimo, Vice President, Finance and Accounting Services