Eurooppalaiset yritykset virtaviivaistavat osto- ja myyntireskontraprosessejaan

Report this content

Sähköisistä laskuista tukea talousprosessien automatisointiin

Organisaatiot ympäri maailman ovat havainneet verkkolaskujen hyödyt. Automaatiosta on saatu apua, toimialasta riippumatta, niin kauppasuhteiden hoitoon kuin liiketoiminnan yleiseen sujuvuuteenkin. Itella Informaation tukema, vuosittainen Billentis-raportti arvioi sähköisten laskujen määrien kansainvälisen kasvun olevan 20 % luokkaa. Jos Euroopan julkissektori korvaisi valtaosan paperisista laskuistaan sähköisillä, arvioidut säästöt olisivat yli 40 miljardia euroa. Tänään säästöpotentiaalista hyödynnetään 10 %.

Euroopassa lisäkasvua odotetaan seuraavan viiden vuoden aikana EU:n digitaalisen ohjelman ja julkisen sektorin hankintaprosessien sähköistämisen myötä. Lisäksi myös pk-yritykset ovat tosissaan alkaneet käynnistää verkkolaskuprojekteja. Valtaosaa pk-sektorin yrityksistä motivoi liikekumppanien asettamat vaatimukset, mutta myös sähköisen maailman työvälineiden käyttö ja prosessit ovat tulleet tutummiksi.

Vaikka maiden lainsäädännössä, kulttuurissa ja jopa liiketoimintaprosessien optimointitavoissa on eroja, näyttää siltä, että organisaatioiden kaikilta liiketoiminta-alueilta kannattaa siirtyä e-laskuihin. E-laskuprojektin lopputuloksena saatava hyöty edellyttää kuitenkin, että organisaatio huomioi seuraavat seikat ratkaisuissaan

• Automaatio viedään koko liiketoiminnan arvoketjuun
• Omia kumppaneita tuetaan e-laskujen käyttöönotossa
• Soveltuvuus eri maiden väliseen e-laskutukseen; silloinkin kun sille ei ole vielä välitöntä tarvetta.
• Nopea ja tehokas vastaaminen markkinoiden liikkeisiin.

Keskustelu sähköisten laskujen käyttöönotossa on siirtynyt toiminnallisuuksien arviointiin sekä toiveisiin Euroopan laajuisesta toimintakehyksestä. Yrityksen sisällä kehitellyt ohjelmistoratkaisut eivät enää riitä, joten ratkaisutoimittajien palveluista on tullut avainkysymys.  

- Palvelutoimittajat tekevät muutakin kuin vain kehittävät ratkaisuja ja toimittavat sitten palvelua. Ne luovat myös tarvittavia infrastruktuureja ja mahdollistavat eri alustojen ja verkkojen yhteen toimivuuden, kommentoi Jari Annala, E-Services –liiketoimintayksikön johtaja Itella Informaatiosta.

Sähköisten laskujen osalta siirrytään tulevaisuudessa vielä kehittyneempiin ratkaisuihin, kuten e-laskujen käsittelyyn strukturoidussa muodossa. Tämä edellyttää end-to-end –ratkaisuja kattamaan niin hankintailmoitukset, sähköiset laskut kuin automaattisen täsmäytyksenkin.  Automaation tulee ulottua koko arvoketjuun, jotta prosessit saadaan aidosti tehokkaammiksi ja kustannuksia edelleen pienennettyä.

- Vain palvelun tuottajien, hankintaorganisaatioiden, toimittajien ja julkishallinnon toimijoiden hyvällä yhteistyöllä päästään rakentamaan siltaa teknologiasukupolvien ja erilaisten käyttäjien välille, Annala lisää.

Itella Informaatio on yhteistyössä eri toimijoiden kanssa rakentanut yli neljä miljoonaa yhteyttä parin viime vuosikymmenen aikana toimien sekä palvelutuottajana että e-hankinnan ja verkkolaskujen yhteyspisteenä. Yritys on erikoistunut tehostamaan talous- ja kirjanpitoprosesseja automatisoinnin avulla, kaikilla toimialoilla Euroopassa. Itella Informaatio on useiden alan foorumien, järjestöjen ja hankkeiden aktiivinen jäsen, joka edistää toiminnallaan talousprosessien automatisointia ja standardointia.

Billentiksen E-invoicing -raportti on ladattavissa englanniksi Itella Informaation verkkosivuilla.

Lisätietoja:
Tiina Härkönen, viestintäjohtaja, Itella Information Oy, puh. 050 384 3162, tiina.i.harkonen (at) itella.com.

Itella Informaatio parantaa asiakkaidensa kannattavuutta virtaviivaistamalla taloushallinnon prosesseja ja kassavirtoja automaation avulla. Suurten volyymien mittakaavaedut, automatisoidut prosessit ja parhaat käytännöt takaavat, että asiakkaidemme taloushallintoa hoidetaan tehokkaasti ja joustavasti. Itella Informaatio toimii 10 Euroopan maassa 2200 ammattilaisen voimin. Vuonna 2012 liikevaihto oli noin 270 miljoonaa euroa. Itella Informaatio -liiketoimintaryhmä kuuluu Itella-konserniin.
http://www.itella.com/information/

Liitteet & linkit