Orthex Oyj: Vuosi- ja vastuullisuusraportti 2022 julkaistu

Report this content

Orthex Oyj, Pörssitiedote, 21.3.2023 klo 9.00

Orthex Oyj:n vuosi- ja vastuullisuusraportti 2022 on julkaistu. Raportti sisältää vuosikatsauksen lisäksi toimintakertomuksen, tilinpäätöksen, selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä palkitsemisraportin vuodelta 2022. Raportti sisältää myös yhtiön vastuullisuusraportin.

Yhtiön vastuullisuusraportista käy ilmi, että yhtiö otti merkittäviä edistysaskeleita vastuullisuudessa vuoden 2022 aikana. Yhtiölle oli suuri saavutus, että SBTi hyväksyi Orthexin tieteeseen perustuvan lähiajan päästövähennystavoitteen, mikä tarkoittaa, että Orthexin ilmastotavoitteet tukevat tavoitetta rajoittaa maapallon lämpötilan nousu korkeintaan 1,5 asteeseen. Vuoden alussa yhtiön Lohjan tehtaalle myönnettiin ISCC PLUS -sertifiointi, joka antoi yhtiölle mahdollisuuden aloittaa liiketoiminta massatasemenetelmällä tehdyillä uusiutuvilla materiaaleilla valikoiduissa tuotesarjoissa. Yhtiö aloitti vuoden aikana myös kaksi tärkeää raaka-aineisiin liittyvää projektia yhdessä muiden toimijoiden kanssa tavoitteenaan löytää uusia ratkaisuja, joiden avulla yhtiö voi edelleen lisätä vastuullisten raaka-aineiden käyttöä tuotteissaan ja pienentää hiilijalanjälkeään. Kaikki nämä toimenpiteet tukevat yhtiön kunnianhimoista tavoitetta pyrkiä kohti hiilineutraalia tuotantoa vuoteen 2030 mennessä.

Vuosi- ja vastuullisuusraportti on julkaistu myös European Single Electronic Format (ESEF) -raportointivaatimusten mukaisena XHTML-tiedostona. Konsernitilinpäätöksen päälaskelmat ja liitetiedot on merkitty XBRL-merkeillä. Orthex Oyj:n ESEF-tilinpäätös on varmentamaton.

Vuosi- ja vastuullisuusraportti 2022 on saatavilla yhtiön verkkosivuilla osoitteessa https://investors.orthexgroup.com/fi/. Vuosikertomus on julkaistu pdf-muodossa suomeksi ja englanniksi ja se on myös tämän tiedotteen liitteenä sekä pdf- että XHTML-tiedostona.

Lisätietoja:
Saara Mäkelä, talousjohtaja, Orthex Oyj
Puh. +358 (0)40 083 8782
saara.makela@orthexgroup.com

Hanna Kukkonen, markkinointijohtaja, Orthex Oyj
Puh. +358(40) 053 8886
hanna.kukkonen@orthexgroup.com

Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
https://investors.orthexgroup.com/fi/

Orthex lyhyesti

Orthex (ORTHEX, Nasdaq Helsinki) on Pohjoismaiden johtavia kodintuoteyhtiöitä. Orthex tarjoaa laajan valikoiman kestäviä ja käytännöllisiä kodin tuotteita tavoitteenaan tehdä kuluttajien arjesta helpompaa. Orthexin pääkuluttajabrändit ovat SmartStore™ säilytystuotteissa, GastroMax™ keittiötarvikkeissa ja Orthex™ kodin ja kasvienhoidon tuotteissa. Orthex pyrkii olemaan toimialansa edelläkävijä vastuullisuudessa ja tuotannossaan hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Lue lisää www.orthexgroup.fi.

Orthexin liikevaihto vuonna 2022 oli 84,0 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on asiakkaita yli 40 maassa, ja myyntiorganisaatiot Pohjoismaissa, Saksassa, Ranskassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

Seuraa Orthexia LinkedIn |Twitter | Facebook| Instagram