Keskimaan kesäkausi on onnistumassa hyvin, Paviljonki-hotellin laajennus käynnistyy
Osuuskauppa Keskimaan tammi-kesäkuun liikevaihto oli 302,0 miljoonaa euroa, missä oli kasvua 3,4 % edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kesäkuukaudet ovat Keskimaan tärkeimmät kuukaudet kaupankäynnin volyymin osalta. Tammi-kesäkuun operatiivinen tulos oli 8,6 miljoonaa euroa, mikä on noin 2,3 miljoonaa euroa parempi kuin viime vuonna. Koko vuoden operatiivisen tuloksen ennakoidaan päätyvän edellistä vuotta ja budjetoitua paremmalle, noin 20 miljoonan euron tasolle. Kannattava liiketoiminta mahdollistaa toiminnan kehittämisen, kuten esimerkiksi 10.8. käynnistyvän Solo Sokos Hotel Paviljongin laajennuksen.
Market- ja tavaratalokauppa kasvoi tammi-kesäkuussa 218,5 miljoonaan euroon (+1,9 %). Päivittäistavarakauppaa tehtiin 188,9 miljoonalla eurolla (+3,8 %). Päivittäistavarakauppa on käynyt hyvin kesäkuukausina kaikissa Keskimaan market-ketjuissa. Käyttötavarakaupan liikevaihto oli 28,3 miljoonaa euroa (-10,4 %). Käyttötavarakaupan osalta myynnin laskuun on vaikuttanut osaltaan aikaisempaa pienempi Sokos sekä Kodin Terran laaja remontti.
Liikennemyymälä- ja polttonestekaupan liikevaihto kasvoi 60,8 miljoonaan euroon (+5,5 %).
ABC-liikennemyymälöissä tehtiin ravintola- ja marketkauppaa 12,7 miljoonalla eurolla (+1,3 %). Polttonestekaupan liikevaihto tammi-kesäkuussa oli 46,5 miljoonaa euroa (+7,1 %). Merkittävä osuus polttonestekaupan liikevaihdon kasvusta selittyy polttonesteiden edellistä vuotta korkeammilla jälleenmyyntihinnoilla, joita ovat nostaneet mm. öljyn maailmanmarkkinahinnan nousu edellisestä vuodesta. Myös Keskimaan myymät polttonestelitrat kasvoivat.
Keskimaan matkailu- ja ravitsemiskaupan liikevaihto oli 19,7 miljoonaa euroa (+10,7 %). Ravintolakaupan liikevaihto oli 14,1 miljoonaa euroa (+9,6 %) ja majoituskaupan 5,6 miljoonaa euroa (+13,8 %). Alkuvuoden vahva myynnin kasvu selittyy merkittävältä osin Alexandran remontin valmistumisella sekä Jyväskylän Paviljongin alueen aktiivisella tapahtumatarjonnalla ja sitä kautta Paviljonki Ravintoloiden hyvällä myynnin kasvulla.
Keskimaa on alkuvuoden aikana kehittänyt palveluita mm. Frans & Sandra -ravintolan osalta, Kodin Terra on uudistunut ja Coffee House on uudistunut VENNiksi, jonka ensimmäiset kuukaudet ovat ylittäneet odotukset. Kesäkuussa Sale Kannonkosken sekä S-market Joutsan uudistukset valmistuivat ja Korpilahden S-marketin yhteyteen avattiin ABC-automaattiasema.
Keskimaan Solo Sokos Hotel Paviljongin laajennus käynnistyy 10.8. Hotelliin rakennetaan laajennusosa, joka sisältää talviterassin rakentamisen ja hotellin laajennuksen. Hotelliin tulee lisää 40 superior-tason huonetta. Hotellin yhteydessä olevaan suosittuun Trattoria Aukioon rakennetaan uusi noin 100 m²:n talviterassi, jossa on 80 uutta asiakaspaikkaa. Talviterassista tulee saman tyylinen kuin Original Sokos Hotel Alexandran yhteydessä olevan ravintola Jalon uudistetusta terassista. Trattoria Aukion talviterassi valmistuu marraskuussa. Hotellin laajennustyöt valmistuvat toukokuussa 2019.
Laajennus on huomioitu jo hotellia suunniteltaessa ja se pystytään toteuttamaan siten, että siitä ei aiheudu merkittävää häiriötä hotellin majoitus- tai ravintolatoimintaan.
Vuoden 2018 aikana Keskimaa investoi palvelujensa parantamiseen kokonaisuudessaan noin 15 miljoonaa euroa.
Keskimaa on merkittävä keskisuomalainen työnantaja. Osuuskaupan palveluksessa oli kesäkuu lopussa aktiivisessa työsuhteessa 2 052 työntekijää, mikä oli 18 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kesällä 2018 Keskimaassa on työskennellyt noin 750 kesätyöntekijää, joista noin puolet on työelämään ensimmäistä kertaa tutustuvia nuoria.
Keskimaalla oli kesäkuun lopussa omistajia 130 165. Keskimaa jakoi omistajilleen kesäkuussa ylijäämänpalautusta ja osuusmaksun korkoa. Vuoden 2017 tuloksesta ylijäämänpalautusta maksettiin 3 miljoonaa euroa, mikä on noin 0,6 % Osuuskauppa Keskimaasta tehtyjen, Keskimaan S-Etukortilla rekisteröityjen bonusostojen määrästä. Osuusmaksulle korkoa maksettiin 6 % (0,8 miljoonaa euroa). Keskimaan omistajuudesta merkittävin rahana maksettava etu omistajille on Bonus, jota maksettiin tammi-kesäkuussa 9,7 miljoonaa euroa.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Antti Määttä, 050 522 1011
Talousjohtaja Niko Toivanen, 040 523 9131
Osuuskauppa Keskimaa, 0208265-2
puhelin 010 767 3000
PL 176, 40100 Jyväskylä
Ahjokatu 7, 40320 JYVÄSKYLÄ
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava yritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurin yritys yli 600 miljoonan euron liikevaihdolla. Keskimaan omistavat yli 130 000 keskisuomalaista kotitaloutta.
Avainsanat: