Uuraisten koulukeskuksessa vihitään käyttöön Ässäkenttä

Report this content

Uuraisten koulukeskuksen yhteyteen on valmistunut Keski-Suomen ensimmäinen Ässäkenttä.

Monitoimikenttä vihitään käyttöön perjantaina 2.10.

Uuraisten Ässäkenttä tarjoaa lapsille ja nuorille ilmaisen ja monipuolisen liikuntamahdollisuuden koulukeskuksen piha-alueella. Kenttä on rakennettu 100-vuotisjuhlavuottaan viettävän Osuuskauppa Keskimaan tuella.

– Omistajaperheidemme hyvinvoinnin lisääminen on monipuolisen tukitoimintamme keskeinen tavoite. Ässäkenttä on yksi keino innostaa lapsia ja heidän vanhempiaan liikuntaharrastusten pariin. Hyvät harrastuspaikat tuottavat liikunnan iloa, antavat mielekästä tekemistä, auttavat jaksamaan ja opettavat yhteispeliä, toteaa Keskimaan asiakkuus- ja markkinointijohtaja Katja Laitinen.

– Liikunnallisen aktiivisuuden lisääminen edellyttää korkeatasoisia liikuntapaikkoja lähellä kuntalaisia. Juuri tämän kaltaista aktiivista yhteistyötä järjestöjen, kuntien ja elinkeinoelämän välillä tarvitaan, jotta saadaan aikaan kiinnostavia ja toimivia liikuntapaikkoja, jatkaa Palloliiton Keski-Suomen piirin kehitysjohtaja Ali Kangas-Hynnilä.

Arkipäivisin kenttää käyttävät koululaiset. Iltaisin ja viikonloppuisin se on vapaasti kaikkien uuraislaisten käytössä.

Ässäkenttä on keskeinen osa Uuraisten koulukeskuksen ympärille rakentunutta lähiliikunta-aluetta, joka vahvistaa koulun liikuntapainotteisuutta.

– Olemme vuodesta 2010 saakka olleet Liikkuva Koulu -hankkeen pilottikouluna ja muuttaneet koulupäiväämme ja -ympäristöämme liikunnalliseen aktiivisuuteen kannustavaksi, kuvailee rehtori Sami Pasanen.

Hiekkakentän tilalle rakennettu, tekonurmella katettu kenttä on ympäröity visuaalisesti maisemaan istuvalla puuaidalla, johon on yhdistetty kiinteät jalkapallomaalit ja koripallotelineet.

– Välitunneilla oppilaat ovat viihtyneet kentällä suurella joukolla ja keksineet aktiviteeteikseen erilaisia lajeja siitä lähtien, kun tekonurmi saatiin asennettua. Kenttä antaa myös uusia mahdollisuuksia liikuntatuntien suunnitteluun.

Suomen Palloliiton ja S-ryhmän osuuskauppojen tavoitteena on rakentaa yhteistyössä kuntien kanssa sata monitoimikenttää suomalaisten alakoulujen pihoille. Jo rakennetut Ässäkentät ovat kaikkialla aktiivisessa virkistys- ja harrastuskäytössä.

Tervetuloa Uuraisten Ässäkentän avajaisiin perjantaina 2.10. kello 9.30.

Ohjelmassa mm. koululaisten palloilurata sekä leikkimielisiä näytösotteluita eri lajien parissa.

Lisätietoja:
Osuuskauppa Keskimaan asiakkuus- ja markkinointijohtaja Katja Laitinen, 050 388 3051
Suomen Palloliiton Keski-Suomen piirin kehitysjohtaja Ali Kangas-Hynnilä, 040 749 5007

Uuraisten koulukeskuksen rehtori Sami Pasanen, 014 267 2701

Osuuskauppa Keskimaa, 0208265-2
puhelin 010 767 3000
PL 176, Kauppakatu 24
40101 JYVÄSKYLÄ

Osuuskauppa Keskimaa on market-  ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 700 miljoonan euron vuosimyynnillään. Asiakasomistajia on yli 118 000. Keskimaa työllistää lähes 2000 keskisuomalaista.

Avainsanat:

Liitteet & linkit