Kanava-tietokirjapalkinnon voittajahaku alkaa

Report this content

Kulttuurin ja yhteiskunnan kysymyksiin erikoistuneen Kanava-aikakauslehden ja Otavan Kirjasäätiön perustama vuosittainen 10 000 euron tietokirjapalkinto jaetaan syksyllä 2013 toisen kerran. Palkintoehdokkaiden haku on nyt alkanut. Tunnustuspalkinto myönnetään vuoden parhaalle suomalaiselle politiikan, yhteiskunnan, talouden, historian tai kulttuurin alan tietokirjalle.

Palkintoraadin puheenjohtajana ja palkinnon saajan valitsijana toimii Kanavan päätoimittaja Ville Pernaa. Raadissa kymmenen ehdokaskirjaa valitsevat kulttuuritoimittaja ja Kanavan kolumnisti Marketta Mattila sekä Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkoston johtaja, dosentti Juhana Aunesluoma. Raadin sihteerinä toimii Kanavan toimitussihteeri Pertti Suvanto.

Ehdokaskirjat esitellään laajoin arvioin lokakuun Kanavan numerossa. Voittaja julkistetaan Helsingin Kirjamessuilla perjantaina 25.10.2013.

– Kanava-palkinnolla on takanaan hieno debyyttivuosi ja se osoittautui kirjan ystävien keskuudessa todella odotetuksi uudeksi instituutioksi, kertoo Kanavan päätoimittaja Ville Pernaa.

Ensimmäisen Kanava-palkinnon sai sittemmin jo viidenteen painokseen ja yli kymmenentuhannen kappaleen myyntiin yltänyt Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut –teos (Atena), joka sai myöhemmin myös Tieto-Finlandian.

- Myös ehdokaskirjamme keräsivät joukon muita tunnustuksia ja palkintoja viime vuonna. Raatimme kartoitti onnistuneesti vuoden parhaat tietokirjat viime vuonna ja saman teemme tänäkin vuonna, kiteyttää Pernaa.

– Erityistä on myös se, että suomalainen kirjanystävä voi lukea kootusti lokakuun Kanavasta perusteelliset kirja-arviot ehdolle asetetuista teoksista. Suomessa julkaistaan joka vuosi erinomaisia tietokirjoja, joista liian moni jää vähälle huomiolle, täsmentää Pernaa.

Kilpailuun voi osallistua lähettämällä neljä kappaletta 21.10.2012 - 20.10.2013 välisenä aikana ilmestynyttä palkinnon aihepiiriin kuuluvaa suomalaista tietokirjaa palkintoraadille. Osallistumiskutsu tarkempine ohjeineen on julkaistu kesäkuun Kanavan numerossa (4/2013).

Lisätietoja antaa palkintoraadin puheenjohtaja, päätoimittaja Ville Pernaa, puh. 050 539 4310. Tarkempia osallistumisohjeita saa raadin sihteeriltä, toimitussihteeri Pertti Suvannolta, puh. 09 1566 537 tai pertti.suvanto@otavamedia.fi.

Otavamedia Oy kustantaa Suomessa 32 yleisöaikakauslehteä. Lehtibrändeistä tunnetuimpia ovat Seura, Anna, Suomen Kuvalehti, Tekniikan Maailma ja Kotiliesi. Otavamedian asiakasviestintäyksikkö tekee ja kustantaa asiakaslehtiä printtinä, verkossa, on-linena ja iPadissa. Verkkopalveluja tarjoavat Plaza.fi-portaali sekä NettiX Oy, jonka suosituin verkkosivusto on nettiauto.com. NettiX:n tytäryhtiö Ampparit Oy on verkkoliiketoimintaa kehittävä yritys, jolla on mm. uutisotsikoita kokoava palvelu.

Otavamediaan kuuluu myös neljä kirjakerhoa, joista tunnetuin on Suuri Suomalainen Kirjakerho. Kerhotoiminnan lisäksi yhtiöön kuuluu verkkokirjakauppa sekä yrityksille ja kuluttajille suunnattu Libricard-kirjalahjakorttipalvelu.

Otavamedian yhtiöitä ovat lisäksi DeCo Media Oy, Suomen Kuvapalvelu Oy, Lakiperintä Oy ja Virossa toimiva aikakauslehtiyhtiö Ühinenud Ajakirjad AS, joka kustantaa neljää aikakauslehteä. Otavamedia omistaa myös Suomen Golfpiste Oy:n, joka julkaisee arvostettua Golf Digest –aikakauslehteä. Vuonna 2012 Otavamedian yhtiöiden liikevaihto oli 154,6 milj. € ja niiden palveluksessa on noin 485 henkilöä. Otavamedia Oy kuuluu Otava-konserniin.

Avainsanat: