Keittiön pienlaitteet ovat kesäkokin monitaitoiset apurit

Report this content

Smoothiet, jäätelöt, hampurilaispihvit ja vaikkapa kalapullat syntyvät näppärästi keittiön pienlaitteilla, jotka on helppo kuljettaa mukana vaikkapa kesämökille.

Kesällä kotimaiset, tuoreet raaka-aineet ovat parhaimmillaan. Torien ja ruokakauppojen tiskit notkuvat hedelmiä, vihanneksia ja marjoja. Kesälomareissulla poiketaan luomulihaa tarjoavaan maatilamyymälään ja mökillä kokataan itse kalastettuja kaloja. Suomalaiset ovat yhä innostuneempia kotikokkeja, ja tämä näkyy keittiön pienlaitteiden suosion kasvussa. Enää ne eivät ole vain hää- ja joululahjoja, vaan jokaisen kotikeittiön korvaamattomia apureita.

Jäätelökone on kesäsuosikki

Jos joku keittiön pienlaite on helppo yhdistää tiettyyn vuodenaikaan, se on jäätelökone. OBH Nordican maajohtaja Heidi Stirkkinen vahvistaa asian.

– Jäätelökoneen myynti kulkee rinnan irtojäätelön menekin kanssa. Toki Suomessa myydään pakettijäätelöitä ympäri vuoden, mutta varsinkin kesäisin irtojäätelön myynnissä on selkeä piikki.

Jäätelökoneella herkulliset jäätelöt voi valmistaa juuri oman maun mukaisiksi. Erityisen trendikäs jäätelöntekijä tekee viileän herkkunsa jugurttipohjaisena ja maustaa sen kauden marjoilla, kuten juuri nyt parhaimmillaan olevilla mansikoilla tai loppukesästä kypsyvillä mustikoilla. Ja kun itse tekee jäätelönsä, voi ottaa helposti huomioon myös erikoisruokavaliot.

Leikkureilla ja sauvasekoittimilla valmistuvat smoothiet ja kalapullat

Kesäkeittiössä kokataan kevyttä, tuoretta ja herkullista. Raikkaat ja terveelliset smoothiet syntyvät käden käänteessä aamupalaksi tai palauttavaksi juomaksi vaikkapa rantalentispelin jälkeen. Tehokkaimmilla laitteilla murskaa jäiset marjat ja jääpalat kesäisiin drinkkeihin. Sauvasekoittimilla ja leikkureilla onnistuu niin yrttien hienontaminen, raikkaiden kastikkeiden valmistus kuin lihan ja juustojen pienentäminenkin.

– Esimerkiksi minileikkurilla saa kätevästi hienonnettua grillattavat jauhelihapihvit ja valmistettua maukkaan majoneesin hampurilaisten väliin, Bosch-kodinkoneiden markkinointipäällikkö Marjo Kukkonen suosittelee.

Monipuolisten terien ja erikokoisten sekoitusastioiden ansiosta käyttömahdollisuudet ovat entistä laajemmat.

– Kannattaa kokeilla sauvasekoittimen leikkurikulhoa kalapullamassan jauhamiseen, vinkkaa Electroluxin pienlaitteiden tuotelinjapäällikkö Katja Eerola.

Kolme reseptiä kesäkeittiöön:

Mansikkapirtelö
3 dl kylmää maitoa
100 g tuoreita mansikoita
1 tl vaniljasokeria
2 – 3 rkl vaniljajäätelöä
Laita kaikki ainekset minileikkuriin ja sekoita leikkuuterällä noin 30 sekuntia. Tarjoile heti ja nauti pirtelöstä sekä kesäpäivästä!
(Resepti: Bosch)

Tyrnismoothie
100 g pakastetyrniä

400 ml vaniljajogurttia
100 ml kondesoitua maitoa
200 g tuoreita mansikoita
100 g manteleita
sitruunamehua

1. Kiehauta mantelit.
2. Valuta, huuhtele kylmässä vedessä ja kuori mantelit.
3. Lisää jäiset tyrnimarjat ja tuoreet mansikat.
4. Lisää vaniljajogutti ja kondensoitu maito.
5. Lisää kuoritut mantelit.
6. Sekoita ainekset tasaiseksi seokseksi.
7. Purista sekaan sitruunamehua maun mukaan.
(Resepti: Electrolux. Lisää reseptejä löytyy osoitteesta: http://www.electrolux.fi/Global-pages/Promotional-pages/UltramixPro-Cooking

Vadelmasorbetti
225 g hienoa sokeria

2 dl vettä
750 g vadelmia (mieluiten pakastettuja)
2 rkl nestemäistä glokoosia tai juoksevaa hunajaa
Pienen sitruunan mehu

Mittaa vesi ja sokeri kattilaan. Kuumenna seos hitaasti ja anna sen kiehahtaa, kunnes sokeri on sulanut. Lisää nestemäinen glukoosi tai juokseva hunaja ja marjat. Anna hautua 5 minuuttia. Puserra seos siivilän läpi, jos et pidä marjojen siemenistä. Lisää sitruunan mehu. Anna seoksen jäähtyä hyvin jääkaapissa, usean tunnin ajan. Kaada seos jäätelökoneeseen ja anna jäätelökoneen käydä, kunnes jäätelö on saavuttanut oikeanlaisen koostumuksen. Siirrä sorbetti kannelliseen muoviastiaan ja säilytä pakastimessa.
(Resepti: OBH Nordica. Lisää reseptejä löytyy osoitteesta www.obhnordica.fi )

LISÄTIETOJA:

Marjo Kukkonen
BSH Kodinkoneet Oy

040 167 0188
marjo.kukkonen@bshg.com

Heidi Stirkkinen
OBH Nordica Finland Oy

040 703 7426
heidi.stirkkinen@obhnordica.fi

tai

09 8946 150
mail@obhnordica.fi

Katja Eerola
Oy Electrolux Ab

040 533 3460
katja.eerola@electrolux.fi

KUVIA:

Bosch: https://www.bshneps.com/main/bsh/image_archive/SearchPage.aspx?brand=1 (Hae tuotenumerolla MMR08A1)
Electrolux: Iida Valin: 040 451 6559 iida.valin@miltton.fi
OBH Nordica: Pauliina Pirinen, 09 8946 1525, pauliina.pirinen@obhnordica.fi tai 09 8946 150, mail@obhnordica.fi

Kotek on kodintekniikka-alan yhteistyöfoorumi, johon kuuluvat Elektroniikan Tukkukauppiaat ry (ETK), Kodintekniikkaliitto ry sekä alan merkittävimmät vähittäismyyjät. Kotek tuottaa puolueetonta tietoa kodintekniikka-alasta, uutuustuotteista sekä tuotekehityksestä ja näin helpottaa kuluttajien päätöksentekoa. Kotek osallistuu myös kodintekniikan toimialaa koskevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tekee yhteistyötä eri viranomaisten kanssa.

Avainsanat: