Vuoden talviauto 2014 on takavetoinen

Report this content

Tekniikan Maailman tämänvuotisen Talvivertailun voitto irtosi tasaisen hyvällä suorituksella. Testi osoitti, että dieselmoottorinen takavetoautokin voi olla hyvä talviauto, sillä ainoana viiden lumikiteen arvoiseen tulokseen ylsi BMW 318d GT A.

Suomen talvi on myös tänä vuonna osoittanut monipuolisuutensa. Säät ovat vaihdelleet vesikeleistä 40 asteen pakkasiin. Näissä olosuhteissa autojen väliset erot korostuvat. Kesäkeleissä hyvin toimiva auto saattaa muuttua kylmän, liukkaan ja pimeän myötä epämukavaksi ja hankalaksi, jopa vaaralliseksi. Suomessa ajetaan samalla autolla ympäri vuoden, joten hyvät talviominaisuudet ovat kirjaimellisesti elintärkeitä. Siksi Tekniikan Maailma paneutuu autojen talvitestaamiseen huolellisesti.

15 uutuutta

Talvivertailuun kutsutaan eri merkeiltä menneen vuoden merkittävimmät autouutuudet koko- ja hintaluokasta riippumatta. Tällä kertaa kriteerit täytti 15 automallia. Malliversioiksi valittiin myydyimmät kaksivetoiset versiot. Näin saatiin kokoon ryhmä, jossa oli 13 etuvetoista, kaksi takavetoista, neljä dieselkäyttöistä ja 11 bensiinikäyttöistä autoa, joista yksi oli hybridi. Automaattivaihteisto oli viidessä autossa. Vertailuautojen hintahaarukka ulottui runsaasta 17 000:sta lähes 60 000 euroon.

Lämmityslaitteessa ja kaukovaloissa kehittämistä

Vertailu alkoi jo joulukuun alkupuolella VTT:n laboratoriossa kylmäkulutus- ja kylmäpäästömittauksilla sekä valomittauksilla TM:n autolaboratoriossa. Tammikuussa testiryhmä siirtyi Ivalon teille ja testiradoille. Arvostelualueita oli yhdeksän, joihin sisältyi kaikkiaan noin 30 koetta ja mittausta. Kun nämä tehtiin koko autoryhmälle, referenssikokeineen ja toistoineen erillisiä ajoja ja kokeita kertyi tuhansia.

Ryhmän halvimmatkin autot toimivat ääriolosuhteissa tyydyttävästi. Parhaat kuitenkin erottuivat huonoimmista kaikilla osa-alueilla.

Suurin painoarvo (20 %) loppuarvostelussa on lämmityslaitteella. Taajama-ajoa simuloiva osakoe ajettiin peräti 32 asteen pakkasessa. Paraskin auto (Lexus) saavutti +20 °C sisälämpötilan vasta yli puolen tunnin ajon jälkeen, mutta hitaimmassa (Citroën) istuttiin tuolloin vielä pakkasessa. Vaikka moottorien hyötysuhteet ovat parantuneet, lämmityslaitteelle riittää energiaa, jos sen suunnitteluun vain paneudutaan. Tämän osoitti BMW, jonka lämmityslaite oli vertailun dieseleistä selvästi tehokkain.

Lämmityslaitteiden lisäksi myös ajovaloissa on vielä kehittämisen varaa. Vaikka kaikissa vertailuautoissa oli tänä vuonna vähintään tyydyttävät lähivalot, kunnollisia kaukovaloja ei ryhmästä löytynyt. Vaikuttaa, että ne ovat joillekin valmistajille vain välttämätön paha. Päästötulokset olivat osin yllättäviä ja erot suuria, vaikka viralliset rajat alittuivatkin. Hiukkassuodattimilla varustettujen dieselien hiukkaspäästö on nykyään paljon bensiinimoottorisia pienempi. Kylmänä paraskin bensiiniauto tuotti 15-kertaisen hiukkasmäärän parhaaseen dieseliin verrattuna. Myös hiilimonoksidin (CO) ja palamattomien hiilivetyjen (HC) osalta dieselit asettuivat kärkeen. Toisaalta paraskin diesel päästää typen oksideja (NOx) 150-kertaisen määrän parhaaseen bensiiniautoon verrattuna.

Kärkikolmikko

Vuoden Talviauto 2014 on BMW 318d GT Business A. Tämä uuden 3-sarjan viisiovinen versio sai eri arvostelukohdista pelkkiä kahdeksikon ja yhdeksikön arvosanoja, muttei noussut millään osa-alueella yksin ykköseksi. Painotettu keskiarvo 8,8 oikeutti kuitenkin joukon ainoana viiteen lumikiteeseen. Toiseksi tuli yleisarvosanalla 8,6 Škoda Octavia 1,4 TSI Elegance. Pronssia otti yleisarvosanalla 8,5 Mazda3 Sedan Skyactiv-G 2,0 Premium Plus.

Talviautopalkinto luovutetaan BMW:n edustajille Geneven autonäyttelyssä maaliskuun alussa.

Lisätietoja:
Päätoimittaja Velimatti Honkanen, 040 502 3123, velimatti.honkanen@otavamedia.fi
Toimituspäällikkö Jyrki Karkinen, 050 310 3129 jyrki.karkinen@otavamedia.fi

Vertailu julkaistaan TM:n numerossa 4/2014, joka ilmestyy keskiviikkona 12.2.

Enemmän tietoa autojen valintaperusteista osoitteessa: http://tekniikanmaailma.fi/autot/vertailut/kohta-taalla-talviauto-2014

Vertailuun liittyvä video osoitteessa:www.tekniikanmaailma.fi/autot/vertailut/talviauto-2014

LIITE

Tekniikan Maailman Talvivertailuun 2014 osallistuneet autot:
BMW 318d GT A
Citroën C4 Picasso e-HDi 115
Dacia Logan MCV TCe 90
Honda CR-V 1,6 i-DTEC
Kia Carens 1,6 Lexus IS 300h
Mazda3 Sedan 2,0 Skyactiv-G
Mercedes-Benz CLA 200 BE A
Nissan Note 1,5 dCi
Opel Adam 1,4
Peugeot 308 THP 125
Renault Captur TCe 120 EDC
Škoda Octavia 1,4 TSI
Suzuki SX4 S-Cross 1,6 VVT CVT
Toyota Corolla 1,6 Valvematic

Edellisten vuosien TM Talviautot:

2013: Volvo V40 D2
2012: Mercedes-Benz B 180 BE
2011: Volvo S60 D3
2010: Jaettu voitto:
Mazda3 1,6
Skoda Yeti 1,2 TSI
Toyota Prius
2009: Škoda Superb 1,8 TSI
2008: Volvo V70 2,0D
2007: Cadillac BLS 2,0T A
2006: Hyundai Sonata 2,4 GLS
2005: Volkswagen Golf 1,6 FSI

Otavamedia Oy kustantaa Suomessa 29 yleisöaikakauslehteä. Lehtibrändeistä tunnetuimpia ovat Seura, Anna, Suomen Kuvalehti, Tekniikan Maailma ja Kotiliesi. Otavamedian asiakasviestintäyksikkö tekee ja kustantaa asiakaslehtiä printtinä, verkossa, on-linena ja iPadissa. Verkkopalveluja tarjoavat Plaza.fi-portaali sekä NettiX Oy, jonka suosituin verkkosivusto on nettiauto.com. NettiX:n tytäryhtiö Ampparit Oy on verkkoliiketoimintaa kehittävä yritys, jolla on mm. uutisotsikoita kokoava palvelu.

Otavamediaan kuuluu myös kolme (3) kirjakerhoa, joista tunnetuin on Suuri Suomalainen Kirjakerho. Kerhotoiminnan lisäksi yhtiöön kuuluu verkkokirjakauppa sekä yrityksille ja kuluttajille suunnattu Libricard-kirjalahjakorttipalvelu.

Otavamedian yhtiöitä ovat lisäksi DeCo Media Oy, Suomen Kuvapalvelu Oy, Lakiperintä Oy ja Virossa toimiva aikakauslehtiyhtiö Ühinenud Ajakirjad AS, joka kustantaa neljää aikakauslehteä. Otavamedia omistaa myös Suomen Golfpiste Oy:n, joka julkaisee arvostettua Golf Digest –aikakauslehteä. Vuonna 2012 Otavamedian yhtiöiden liikevaihto oli 165 milj. € ja niiden palveluksessa on noin 503 henkilöä. Otavamedia Oy kuuluu Otava-konserniin.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia