Outokummulle ISSF:n kestävän kehityksen palkinto

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE

26.5.2011 klo 13.00

Ruostumattoman teräksen kansainvälinen yhteisö, the International Stainless Steel Forum (ISSF) on myöntänyt ensimmäisen kestävän kehityksen palkinnon Outokummulle vuosikokouksessaan Madridissa, Espanjassa 22.5.2011. Tunnustus perustui Outokummun määrätietoisiin toimenpiteisiin ja merkittäviin saavutuksiin kaatopaikkajätteen vähentämisessä ja materiaalitehokkuuden parantamisessa Sheffieldin tuotantolaitoksella.

David Martin, ISSF:n Terveys- ja ympäristökomitean puheenjohtaja: "Outokummun Sheffieldin sulaton toiminta on erinomainen esimerkki työstä kestävän kehityksen hyväksi. Jätteen vähentäminen kiinnostaa kaikkia ja Outokummun hankkeessa on saatu aikaan merkittäviä parannuksia selkein luvuin."  

Outokumpu kehitti ja otti käyttöön uudenlaisia tapoja ruostumattoman teräksen jätteenkäsittelyssä Sheffieldissä. Kuonaa uusiokäytettiin teiden rakennusmateriaalina ja lisäksi käytettyjä  sulaton tulenkestäviä vuoraustiiliä hyödynnettiin kalkkikiven korvikkeena ruostumattoman teräksen tuotantoprosessissa. Nämä toimenpiteet johtivat kaatopaikkajätteen huomattavaan vähenemiseen. Vuodesta 2007 alkaen yli 80 % kaikesta kuonasta on uusiokäytetty asfaltintuotannossa tarvittavana materiaalina. Vuonna 2010 puolet kaikista käytetyistä tulenkestävistä tiilistä käytettiin uudelleen kalkkikiven korvikkeena.

Toimitusjohtaja Mika Seitovirta: "Olen iloinen ja ylpeä siitä, että työmme kestävän kehityksen eteen saa tällaisen tunnustuksen. Tämä kannustaa meitä edelleen työskentelemään kohti tavoitettamme, jossa jätteen määrä tuotantoprosessissa on minimissään."

Lisätietoja:

Tuomas Haikka, johtaja - Kestävä kehitys ja Ympäristö, puh. (09) 421 4241, matkapuh. 040 749 4218

OUTOKUMPU OYJ

Outokumpu on yksi maailman johtavista ruostumattoman teräksen tuottajista, jonka visiona on olla alan kiistaton ykkönen. Useilla eri aloilla toimivat asiakkaamme ympäri maailmaa käyttävät ruostumatonta terästämme ja palvelujamme. Ruostumaton teräs on sataprosenttisesti kierrätettävä, erittäin luja ja pitkäikäinen materiaali, joka on kestävän tulevaisuuden tärkeimpiä rakennusaineita. Outokummun palveluksessa on noin 8 000 henkilöä yli 30 maassa. Pääkonttori sijaitsee Espoossa. Outokumpu on listattuna NASDAQ OMX Helsingissä.

www.outokumpu.com