OUTOKUMMUN TOIMITUSJOHTAJA JYRKI JUUSELA

Report this content
OUTOKUMPU OYJ    PÖRSSITIEDOTE 25.5.2004 klo 13.00

OUTOKUMMUN TOIMITUSJOHTAJA JYRKI JUUSELA SIIRTYY ELÄKKEELLE VUODEN
2004 LOPUSSA

Outokumpu Oyj:n toimitusjohtaja, vuorineuvos Jyrki Juusela on
päättänyt siirtyä eläkkeelle vuoden 2004 lopussa. Hän on ollut
konsernin palveluksessa vuodesta 1971 ja toimitusjohtajana vuoden
1992 alusta. Jyrki Juusela täyttää 61 vuotta kuluvan vuoden
marraskuussa. Outokummun hallitus on jo aloittanut prosessin uuden
toimitusjohtajan valitsemiseksi niin, että uusi toimitusjohtaja
nimitetään alkusyksyyn mennessä.

Päätöstään jäädä eläkkeelle Juusela kommentoi seuraavasti:

"Kolmetoista vuotta toimitusjohtajana on ollut riittävän pitkä
aika voimakkaasti kehittyvän yhtiön johdossa. Uusi Outokumpu on,
erityisesti viimeisten viiden vuoden ponnistelujen jälkeen, saanut
hahmonsa johtavana ja kannattavana metalli- ja
teknologiakonsernina, ja nyt on sopiva aika antaa vetovastuu
nuoremmille. Uskon, että uuden johtajan voimin konsernin
kehitystahti sen kun kiihtyy."

Hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Heimo Karinen toteaa:

"Jyrki Juuselan toimitusjohtajakauden jälki näkyy konsernin
voimakkaana kasvuna ja aktiivisena vaikuttamisena alan
kansainvälisiin rakenteisiin. Outokumpu on muuttunut kaivos- ja
metallurgisesta yrityksestä globaaliksi ja merkittäväksi metalli-
ja teknologiakonserniksi. Kasvu ja muutos on ollut erityisen
vahvaa etenkin ruostumattomassa teräksessä, jossa olemme nyt alan
johtavia ja tehokkaimpia yrityksiä. Myös kuparissa ja
teknologiassa kilpailuasemamme on selvästi parantunut.
Hallituksella on täysi syy kiittää toimitusjohtaja Juuselaa yhtiön
ja sen omistajien eteen tehdystä erinomaisesta työstä."


OUTOKUMPU OYJ
Konserninjohto

Eero Mustala
viestintäjohtaja
puh. (09) 421 2435, fax (09) 421 2429
e-mail: eero.mustala@outokumpu.com
kotisivu: http://www.outokumpu.com


Tilaa