Outokummun varsinaisen yhtiökokouksen 2016 päätökset

Report this content

OUTOKUMPU OYJ
PÖRSSITIEDOTE
6.4.2016 klo 17.15

Outokumpu Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin tänään 6.4.2016 Helsingissä. Yhtiökokous vahvisti vuoden 2015 tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden yhtiön johdolle. Yhtiökokous päätti, että vuodelta 2015 ei jaeta osinkoa. Yhtiökokous hyväksyi ehdotukset hallituksen valtuuttamisesta päättämään omien osakkeiden hankinnasta sekä osakeannista ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Yhtiökokous hyväksyi myös nimitystoimikunnan ehdotukset hallituksen jäsenistä ja palkkioista.

Kokouksen avasi yhtiön hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila, ja kokouksen puheenjohtajana toimi asianajaja Manne Airaksinen.

Tilinpäätös

Yhtiökokous vahvisti emoyhtiön ja konsernin tilinpäätökset sekä myönsi hallituksen jäsenille, toimitusjohtajalle ja väliaikaiselle toimitusjohtajalle vastuuvapauden tilikaudelta 2015.

Osinko

Yhtiökokous päätti, että 31.12.2015 päättyneeltä tilikaudelta ei jaeta osinkoa.

Hallitus

Yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenmäärä on yhteensä yhdeksän (9). Toimikaudeksi, joka päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä, yhtiökokous valitsi hallituksen jäseniksi hallituksen nykyisistä jäsenistä uudelleen Markus Akermannin, Roberto Gualdonin, Stig Gustavsonin, Heikki Malisen, Saila Miettinen-Lähteen, Elisabeth Nilssonin, Jorma Ollilan ja Olli Vaartimon. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin Kati ter Horst. Yhtiökokous valitsi uudelleen hallituksen puheenjohtajaksi Jorma Ollilan ja varapuheenjohtajaksi Olli Vaartimon.

Yhtiökokous päätti pitää hallituksen jäsenille maksettavat palkkiot ennallaan. Hallituksen jäsenten palkkiot ovat seuraavat: vuosipalkkio hallituksen puheenjohtajalle 140 000 euroa, varapuheenjohtajalle 80 000 euroa ja muille jäsenille 60 000 euroa. Kokouspalkkio, joka maksetaan myös hallituksen valiokuntien kokouksista, on 600 euroa/kokous Suomessa ja 1 200 euroa/kokous ulkomailla asuville hallituksen jäsenille.

Vuosipalkkio maksetaan sillä edellytyksellä, että hallituksen jäsenet hankkivat 40 %:lla vuosipalkkiostaan Outokummun osakkeita markkinoilta julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan. Osakkeet hankitaan kahden viikon kuluessa siitä, kun yhtiön osavuosikatsaus ajalta 1.1.–31.3.2016 on julkistettu. Jos osakkeita ei sisäpiirisääntelyn johdosta voida hankkia edellä mainittuna aikana, ne hankitaan ensimmäisenä sellaisena ajankohtana, kun se soveltuvien sisäpiirisääntöjen mukaisesti on mahdollista. Nimitystoimikunta katsoo hallituksen jäsenten kasvavan ja pitkäjänteisen osakeomistuksen palvelevan osakkeenomistajien etua.

Tilintarkastaja

Yhtiökokous valitsi tilintarkastajaksi KPMG Oy Ab:n toimikaudelle, joka päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Tilintarkastajalle maksetaan palkkio hallituksen hyväksymän laskun mukaan.

 Valtuutus omien osakkeiden hankkimisesta

Yhtiökokous päätti, että hallitus valtuutetaan päättämään enintään 40 000 000 oman osakkeen hankkimisesta. Määrä vastaa noin 9,6 % Outokummun nykyisestä rekisteröidystä osakkeiden kokonaismäärästä. Omia osakkeita voidaan valtuutuksen nojalla hankkia vain vapaalla omalla pääomalla. Osakkeista maksettava hinta määräytyy yhtiön osakkeesta julkisessa kaupankäynnissä hankintapäivänä maksetun hinnan mukaisesti tai muuten markkinoilla muodostuvaan hintaan.

Hallitus päättää, miten osakkeita hankitaan. Omia osakkeita voidaan hankkia muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankkiminen). Osakkeita voidaan hankkia myös julkisen kaupankäynnin ulkopuolella. Omien osakkeiden hankinnan toteuttamisessa voidaan tehdä pääomamarkkinoilla tavanomaisia johdannais-, osakelainaus- tai muita sopimuksia soveltuvan lain ja määräysten puitteissa. Outokummulla ja sen tytäryhteisöillä hallussaan olevien omien osakkeiden yhteenlaskettu määrä ei voi kuitenkaan ylittää 10 % yhtiön kaikista osakkeista. Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen, kuitenkin enintään 31.5.2017 asti. Tällä hetkellä Outokumpu omistaa 709 805 omaa osaketta.

Valtuutus päättää osakeannista ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

Yhtiökokous päätti, että hallitus valtuutetaan päättämään yhteensä enintään 80 000 000 osakkeen antamisesta yhdessä tai useammassa erässä osakeannilla ja/tai antamalla osakeyhtiölain 10:1 §:ssä tarkoitettuja osakkeisiin oikeuttavia erityisiä oikeuksia, pois lukien Outokummun johdon ja henkilöstön kannustamiseen tarkoitetut optio-oikeudet.

Valtuutuksen perusteella voidaan antaa yhteensä enintään 40 000 000 uutta osaketta ja luovuttaa yhteensä enintään 40 000 000 yhtiön hallussa olevaa omaa osaketta. 40 000 000 osaketta vastaa noin 9,6 % Outokummun nykyisestä rekisteröidystä osakkeiden kokonaismäärästä. Hallitus päättää kaikista muista osakeannin ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisen ehdoista. Hallituksella on oikeus päättää osakeannista ja erityisten oikeuksien antamisesta osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu anti). Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen, kuitenkin enintään 31.5.2017 asti.

Yhtiökokouksen pöytäkirja

Yhtiökokouksen pöytäkirja on osakkeenomistajien nähtävillä yhtiön verkkosivuilla osoitteessa www.outokumpu.fi viimeistään 20.4.2016.

Lisätietoja:

Sijoittajat: Johanna Henttonen, puh. (09) 421 3804, matkapuh. 040 530 0778

Media: Saara Tahvanainen, puh. 040 589 0223

Outokumpu Oyj

 

Outokumpu on ruostumattoman teräksen markkinajohtaja maailmassa. Valmistamme edistyksellisiä materiaaleja, jotka ovat tehokkaita, kestäviä ja kierrätettäviä ja auttavat siten rakentamaan maailmaa, joka kestää ikuisesti. Sata vuotta sitten keksitty ruostumaton teräs on ihanteellinen materiaali kestäviin ratkaisuihin vaativissa käyttökohteissa aina ruokailu- ja sairaalavälineistä siltoihin ja energialaitoksiin: se on 100-prosenttisen kierrätettävä, korroosionkestävä, hygieeninen ja kestävä materiaali, jota ei tarvitse huoltaa. Outokummun palveluksessa on 11 000 ammattilaista yli 30 maassa. Konsernin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sen osake on listattu Nasdaq Helsingissä.
www.outokumpu.fi      outokumpu.com/stainless-news      choosestainless.outokumpu.com