Outokumpu - Nimitystoimikunnan ehdotus varsinaiselle yhtiökokoukselle

Report this content

OUTOKUMPU OYJ
PÖRSSITIEDOTE
28.1.2013 klo 11.30


Outokumpu Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunta on tänään antanut ehdotuksensa hallituksen jäsenten valitsemiseksi ja näiden palkkioiden määräämiseksi varsinaiselle yhtiökokoukselle, joka kokoontuu 18.3.2013. Varsinaisen yhtiökokouksen valitsemien hallitusten jäsenten toimikausi alkaa välittömästi yhtiökokouksen jälkeen.

Nimitystoimikunta ehdottaa, että Outokummun hallituksen jäsenmäärää nostetaan yhdeksään ja että hallituksen jäseniksi valitaan hallituksen nykyisistä jäsenistä Iman Hill, Guido Kerkhoff, Harri Kerminen, Heikki Malinen, Elisabeth Nilsson, Siv Schalin ja Olli Vaartimo sekä uusina jäseninä Jorma Ollila ja Markus Akermann. Hallituksen puheenjohtajaksi ehdotetaan Jorma Ollilaa ja varapuheenjohtajaksi Olli Vaartimoa.

Ole Johansson, joka on ollut Outokummun hallituksessa vuodesta 2002 ja hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2008, on ilmoittanut, ettei ole enää käytettävissä Outokummun hallituksen jäseneksi seuraavassa varsinaisessa yhtiökokouksessa päättyvän kauden jälkeen.

Hallituksen palkkiot määräytyvät nimitystoimikunnan ehdotuksen mukaisesti seuraavasti: 

Puheenjohtaja 140 000 euroa vuodessa
Varapuheenjohtaja 80 000 euroa vuodessa
Jäsen 60 000 euroa vuodessa

Nimitystoimikunta ehdottaa, että vuosipalkkiosta 40 % maksetaan markkinoilta hankittavina Outokummun osakkeina ja loppuosa rahana. Osakkeet hankitaan kahden viikon kuluessa siitä, kun Outokummun osavuosikatsaus ajalta 1.1.–31.3.2013 on julkistettu. Osakkeet hankitaan suoraan hallituksen jäsenen puolesta siten, että yhtiö ei hanki osakkeita ensin omaan omistukseensa, mikä on sovellettavien sisäpiirisäännösten mukaan hyväksytty tapa hankkia Outokummun osakkeita. Nimitystoimikunta katsoo hallituksen jäsenten kasvavan ja pitkäjänteisen osakeomistuksen palvelevan osakkeenomistajien etua.

Nimitystoimikunta ehdottaa, että kaikille hallituksen jäsenille maksetaan kokouspalkkiona 600 euroa kokoukselta, mukaan lukien hallituksen valiokuntien kokoukset. Ulkomailla asuville hallituksen jäsenille maksettava kokouspalkkio on 1 200 euroa. Kokouspalkkiot maksetaan kultakin hallituksen ja hallituksen valiokunnan kokoukselta erikseen.

Nimitystoimikunnassa ovat toimineet Solidium Oy:n toimitusjohtaja Kari Järvinen, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja Harri Sailas, Kansaneläkelaitoksen sijoitusjohtaja Tuula Korhonen ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Varman  varatoimitusjohtaja Risto Murto sekä asiantuntijajäseninä ThyssenKrupp AG:n talousjohtaja Guido Kerkhoff ja Outokummun hallituksen puheenjohtaja Ole Johansson.

Lisätietoja:

Sijoittajat:

Tamara Weinert
puh. (09) 421 2438, matkapuh. 040 751 7194

Media:

Saara Tahvanainen
puh. (09) 421 3265, matkapuh. 040 589 0223

Outokumpu Oyj

 

Outokumpu on ruostumattoman teräksen ja erikoisseosmetallituotteiden markkinajohtaja maailmassa. Tuotteemme ovat omiaan vaativiin käyttökohteisiin ruokailuvälineistä energialaitoksiin, siltoihin ja sairaalavälineisiin. Ruostumaton teräs edesauttaa kestävää kehitystä, sillä se on 100-prosenttisen kierrätettävä, korroosionkestävä ja vahva materiaali, jota ei tarvitse huoltaa.  Outokummun palveluksessa on noin 16 000 ammattilaista yli 40 maassa. Konsernin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä. www.outokumpu.com

Tilaa

Liitteet & linkit