Outokumpu – Osakeannin lopullinen tulos

Report this content

PÖRSSITIEDOTE
16.4.2012 klo 12.10

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, AUSTRALIASSA, HONGKONGISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI JAPANISSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKISTAMINEN OLISI LAINVASTAISTA.
 

  • Osakeanti ylimerkitty 22 prosentilla
  • Osakeannilla kerättiin 1 006 miljoonaa euron bruttovarat
  • Outokummun osakkeiden kokonaismäärä nousee 1 457 038 776 osakkeeseen
  • Ylimerkinnästä johtuen merkintätakausta ei käytetty

Outokumpu Oyj:n hallitus on tänään hyväksynyt kaikki merkintäoikeuksien perusteella tehdyt merkinnät täysimääräisinä.

Toimitusjohtaja Mika Seitovirta: ”Olemme erittäin tyytyväisiä osakeannin tulokseen. Osakeannin tavoitteena oli rahoittaa Inoxum-kauppaa, joka tuo yhteen toisiaan erinomaisesti täydentäviä liiketoimintoja ja mahdollistaa huomattavia synergiasäästöjä, luoden vahvan pohjan kannattavuudelle ja kasvulle. Uskon aktiivisen osallistumisen osakeantiin kertovan, että osakkeenomistajat jakavat näkemyksemme kaupan tuomista hyödyistä ja mahdollisuuksista Outokummun liiketoiminnalle.” 

Outokummun osakeannissa merkittiin yhteensä 1 554 874 099 uutta osaketta, joka vastaa 122,0 prosenttia osakeannissa tarjotuista 1 274 020 027 osakkeesta (”tarjottavat osakkeet”). Merkintäoikeuksien perusteella merkittiin yhteensä 1 270 128 300 osaketta, joka vastaa 99,7 prosenttia kaikista tarjottavista osakkeista, ja ilman merkintäoikeuksia tapahtuneessa toissijaisessa merkinnässä merkittiin yhteensä 284 745 799 osaketta, joka vastaa 22,4 prosenttia kaikista tarjottavista osakkeista. Ilman merkintäoikeuksia merkityistä tarjottavista osakkeista 3 891 727 tarjottavaa osaketta allokoitiin merkitsijöille käytettyjen merkintäoikeuksien lukumäärän mukaisessa suhteessa. J.P. Morgan Securities Ltd:n, Nordea Pankki Suomi Oyj:n, BNP Paribas’n ja Crédit Agricole Corporate and Investment Bankin antamaa merkintätakausta ei käytetty.

Outokumpu vahvistaa kirjeitse ilman merkintäoikeuksia merkittyjen tarjottavien osakkeiden merkinnän (toissijainen merkintä) allokaation. Maksettu, saamatta jääneitä tarjottavia osakkeita vastaava merkintähinta palautetaan merkitsijälle osakeannin ehtojen mukaisesti arviolta 18.4.2012.

Tarjottavien osakkeiden merkintähinta oli 0,79 euroa tarjottavalta osakkeelta, ja Outokumpu keräsi osakeannilla noin 1 006 milj. euron bruttovarat. Osakeannin seurauksena Outokumpu osakkeiden kokonaismäärä nousee 1 457 038 776 osakkeeseen. Tarjottavat osakkeet oikeuttavat mahdolliseen osinkoon ja muuhun varojenjakoon sekä tuottavat muut osakkeenomistajan oikeudet Outokummussa siitä alkaen, kun tarjottavat osakkeet on rekisteröity kaupparekisteriin, arviolta 17.4.2012.

Kaupankäynti merkintäoikeuksien perusteella merkittyjä tarjottavia osakkeita vastaavilla väliaikaisilla osakkeilla alkoi 5.4.2012. Väliaikaiset osakkeet yhdistetään Outokummun varsinaisiin osakkeisiin (OUT1V), kun osakeannissa merkityt osakkeet on rekisteröity kaupparekisteriin, arviolta 17.4.2012. Kaupankäynti tarjottavilla osakkeilla alkaa NASDAQ OMX Helsinki Oy:n pörssilistalla arviolta 18.4.2012. Ilman merkintäoikeuksia tehtyjen merkintöjen perusteella allokoidut tarjottavat osakkeet kirjataan merkitsijän arvo-osuustilille arviolta 18.4.2012 suoraan varsinaisina osakkeina.

J.P. Morgan ja Nordea toimivat osakeannin pääjärjestäjinä. BNP Paribas ja Crédit Agricole toimivat järjestäjinä.

Lisätietoja antavat:

Ingela Ulfves, johtaja – sijoittajasuhteet
puh. (09) 421 2438, matkapuh. 040 515 1531

Saara Tahvanainen, johtaja – ulkoinen viestintä ja mediasuhteet
puh. (09) 421 3265, matkapuh. 040 589 0223

Juha Hakala, rahoitusjohtaja
puh. (09) 421 2644, matkapuh. 040 533 2536



OUTOKUMPU OYJ


Outokumpu on yksi maailman johtavista ruostumattoman teräksen tuottajista, jonka visiona on olla alan kiistaton ykkönen. Useilla eri aloilla toimivat asiakkaamme ympäri maailmaa käyttävät ruostumatonta terästämme ja palvelujamme. Ruostumaton teräs on sataprosenttisesti kierrätettävä, erittäin luja ja pitkäikäinen materiaali, joka on kestävän tulevaisuuden tärkeimpiä rakennusaineita. Outokummun palveluksessa on noin 8 000 henkilöä yli 30 maassa. Pääkonttori sijaitsee Espoossa. Outokumpu on listattuna NASDAQ OMX Helsingissä. www.outokumpu.com


HUOMAUTUS

J.P. Morgan, Nordea, BNP Paribas ja Crédit Agricole toimivat osakeannissa ainoastaan Outokummun eivätkä kenenkään muun lukuun, eivätkä pidä ketään muuta tahoa asiakkaanaan osakeannin yhteydessä (riippumatta siitä, onko kyseinen taho vastaanottanut tämän tiedotteen). J.P. Morgan, Nordea, BNP Paribas ja Crédit Agricole eivät ole vastuussa asiakassuhteen nojalla kenellekään muulle kuin Outokummulle, eivätkä ne anna osakeantiin tai mihinkään tässä asiakirjassa viitattuun järjestelyyn liittyviä neuvoja. 

J.P. Morgan, Nordea, BNP Paribas ja Crédit Agricole eivät hyväksy minkäänlaista vastuuta tämän tiedotteen sisällöstä eivätkä ne anna minkäänlaista suoraa tai epäsuoraa takuuta tämän tiedotteen sisällöstä, mukaan lukien sen täsmällisyydestä tai täydellisyydestä tai minkään sen sisältämän tiedon oikeellisuuden osalta, eikä mikään tässä tiedotteessa ole eikä muodosta lupausta tai vakuutusta nykyisestä tai tulevasta. J.P. Morgan, Nordea, BNP Paribas ja Crédit Agricole eivät ota mitään vastuuta tiedotteen täsmällisyydestä tai täydellisyydestä taikka oikeellisuudesta ja tämän mukaisesti, ne eivät ota vastuuta, sovellettavan lain sallimissa rajoissa, joka niillä muutoin olisi tällaisen tiedotteen johdosta. 

Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Hong Kongissa, Etelä-Afrikassa tai Japanissa. Tämä tiedote ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Mitään osaa arvopapereita koskevasta annista ei rekisteröidä Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita tarjota yleisölle Yhdysvalloissa.

Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, käyttämiselle tai myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Outokumpu ei ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan. 

Tätä tiedotetta ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa tässä mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia arvopapereita, joihin tämä dokumentti viittaa, elleivät he tee sitä Outokummun julkaisemaan tai levittämään soveltuvaan listalleottoesitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen. 

Outokumpu ei ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa ja Ruotsissa. Missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joka on pannut täytäntöön Esitedirektiivin, paitsi Suomessa ja Ruotsissa (kukin "Relevantti jäsenvaltio") ei ole tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkistamista Relevantissa jäsenvaltiossa. Tämän seurauksena arvopapereita voidaan tarjota Relevanteissa jäsenvaltioissa (a) Esitedirektiivissä määritellyille kokeneiksi sijoittajiksi lukeutuville oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa Esitedirektiivin 3(2) artiklan mukaisessa tilanteessa. Tässä kappaleessa ilmaisu "tarjota arvopapereita yleisölle" tarkoittaa viestimistä millä tahansa tavalla ja antamalla riittävästi tietoa tarjouksen ehdoista ja tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja pystyy päättämään arvopapereiden käyttämisestä, ostamisesta tai merkitsemisestä, koska ilmaisu voi vaihdella jäsenvaltiossa tehtyjen täytäntöönpanotoimenpiteiden seurauksena. Tässä ilmaisu "Esitedirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2003/71/EY (muutoksineen, mukaan lukien 2010 Muutosdirektiivi, siltä osin kuin se on pantu täytäntöön Relevantissa jäsenvaltiossa), ja se sisältää kaikki relevantit täytäntöönpanotoimenpiteet Relevantissa jäsenvaltiossa, ja ilmaisu "2010 Muutosdirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2010/73/EU. 

Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Ison-Britannian ulkopuolella tai (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Ison-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen ("Määräys") 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla ja (iii) Määräyksen 49(2) mukaisille korkean varallisuustason omaaville tahoille (high net worth entities) taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, "relevantit henkilöt").

Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan relevanttien henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan relevanttien henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole relevantti henkilö, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.