Outokumpu - Rajoitettuja osakkeita koskeva ohjelma 2013-2015

Report this content

OUTOKUMPU OYJ
PÖRSSITIEDOTE
13.12.2012 klo 16.00
 

Outokumpu Oyj:n hallitus on hyväksynyt rajoitettuja osakkeita koskevaa ohjelmaa 2013–2015 varten osallistujien valintaperiaatteet sekä maksimiosakemäärän, joka tämän ohjelman puitteissa voidaan allokoida. Kannustinjärjestely on osa Outokummun avainhenkilöiden kannustin- ja sitouttamisjärjestelmää. Outokumpu on kertonut rajoitettuja osakkeita koskevan ohjelman perustamisesta 1.2.2012 julkaistussa tiedotteessa.

Rajoitettuja osakkeita koskeva ohjelma koostuu vuosittain alkavista osakeohjelmista. Kukin ohjelma muodostuu kolmen vuoden pituisesta rajoitusjaksosta, jonka jälkeen allokoidut osakkeet luovutetaan osallistujille edellyttäen, että heidän työsuhteensa Outokumpuun jatkuu keskeytyksettä koko ohjelman ajan osakkeiden luovuttamisajankohtaan saakka. Järjestelyn toinen osakeohjelma alkaa vuoden 2013 alusta, ja sen puitteissa myönnettävät  osakkeet luovutetaan keväällä 2016.

Järjestelyn nojalla annettavat osakepalkkiot vahvistaa vuosittain toimitusjohtaja hallituksen myöntämän valtuutuksen perusteella kuitenkin siten, että mahdolliset osakepalkkiot konsernin johtoryhmän jäsenille hyväksyy hallitus. Järjestelyn toisen, 2013–2015-osakeohjelman puitteissa voidaan allokoida enintään 2 000 000 brutto-osaketta, josta vähennetään soveltuvat verot, ja jäljelle jäävä nettoarvo annetaan osallistujille Outokummun osakkeina.

Muita ehtoja
 
Yksittäisen osallistujan enimmäispalkkio yllä mainitusta järjestelystä yhdessä osallistujan muiden lyhyen ja pitkän aikavälin kannustinpalkkioiden kanssa ei voi ylittää 200 prosenttia osallistujan yhden vuoden bruttopalkasta.

Rajoitettuja osakkeita koskevan ohjelman yhteydessä ei anneta uusia osakkeita, joten järjestelyllä ei ole laimentavaa vaikutusta.

Outokumpu-konsernissa noudatetun osakeomistusohjelman mukaan konsernin johtoryhmän jäsenillä on velvollisuus pitää omistuksessaan yhtiön palkitsemisjärjestelyjen kautta saatuja Outokummun osakkeita määrä, jonka arvo vastaa henkilön yhden vuoden bruttopalkkaa. 50 prosenttia näiden palkitsemisjärjestelyjen nojalla saaduista netto-osakkeista on käytettävä yllä mainitun omistusvaatimuksen täyttämiseen.

Lisätietoja:

Sijoittajat:

Kari Tuutti
puh. (09) 421 2432, matkapuh. 040 717 0830

Media:

Saara Tahvanainen
puh. (09) 421 3265, matkapuh. 040 589 0223

OUTOKUMPU OYJ

 

Outokumpu on yksi maailman johtavista ruostumattoman teräksen tuottajista, jonka visiona on olla alan kiistaton ykkönen. Useilla eri aloilla toimivat asiakkaamme ympäri maailmaa käyttävät ruostumatonta terästämme ja palvelujamme. Ruostumaton teräs on sataprosenttisesti kierrätettävä, erittäin luja ja pitkäikäinen materiaali, joka on kestävän tulevaisuuden tärkeimpiä rakennusaineita. Outokummun palveluksessa on noin 7 000 henkilöä yli 30 maassa. Pääkonttori sijaitsee Espoossa. Outokumpu on listattuna NASDAQ OMX Helsingissä.
www.outokumpu.com

Tilaa

Liitteet & linkit