Outokumpu julkistaa uuden strategian ja taloudelliset tavoitteet taseen vahvistamiseksi

Report this content

Outokumpu Oyj
Sisäpiiritieto
5.11.2020 klo 12.05

Outokumpu julkistaa uuden strategian ja taloudelliset tavoitteet taseen vahvistamiseksi

Outokumpu julkistaa tänään uuden pitkän aikavälin strategiansa, taloudelliset tavoitteet vuodelle 2022 sekä keskeiset toimenpiteet, joiden avulla yhtiö rakentaa tulevaisuuden kilpailuasemaansa vahvistamalla tasettaan lyhyellä aikavälillä ja pienentämällä yhtiön riskisyyttä vahvistaakseen tuottoja pitkällä aikavälillä.

Toimitusjohtaja Heikki Malinen: ”Outokummun strategia perustuu selkeisiin aikaan sidottuihin hankkeisiin ja tavoitteisiin. Strategia vaatii kurinalaista ja määrätietoista toteutusta sekä saavutettujen tulosten jatkuvaa seurantaa. Viime vuosien aikana Outokumpu on parantanut tehokkuuttaan ja tuottavuuttaan merkittävästi. Maailmanlaajuisesta markkinoiden epävarmuudesta, COVID-19-pandemiasta ja Aasiasta tulevan tuonnin aiheuttamasta markkinahäiriöstä johtuen tarvitsemme kuitenkin lisätoimia parantaaksemme yhtiön yleistä suorituskykyä, kulurakennetta, toiminnan tehokkuutta sekä asiakasyhteistyötä. Uusi strategiamme vastaa kaikkiin näihin haasteisiin kasvattaen kaikille sidosryhmillemme – asiakkaille, henkilöstölle ja sijoittajille – tuottamaamme arvoa. Visiomme on olla asiakkaan ensimmäinen valinta vastuullisessa ruostumattomassa teräksessä.”

Strategiset hankkeet keskittyvät yhtiön riskisyyden pienentämiseen vahvojen tuottojen varmistamiseksi vähentämällä velkaantuneisuutta ja parantamalla tehokkuutta

Uusi strategia sisältää kolme vaihetta, joista jokainen edellyttää vahvaa ja tarkkaa toteutusta ja muodostaa perustan seuraavalle strategiavaiheelle. Velkaantuneisuuden vähentäminen jatkuu kaikissa kolmessa vaiheessa.

Strategian ensimmäisessä vaiheessa vuosien 2021–2022 aikana Outokummun ensisijaisena tavoitteena on pienentää yhtiön riskisyyttä parantamalla katteita, hallitsemalla kassavirtaa sekä vähentämällä velkaantuneisuutta. Yhtiön uudet, vuoden 2022 loppuun asetetut taloudelliset tavoitteet ovat käyttökatteen parantaminen 200 milj. eurolla sekä nettovelan ja käyttökatteen suhteen pienentäminen alle kolmen. Tavoitteet perustuvat täysin yhtiön omiin toimenpiteisiin.

Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi strategia keskittyy tiukkaan kustannusten ja pääoman hallintaan, vahvaan asiakasyhteistyöhön sekä tehokkaaseen, madallettuun organisaatioon. Osana strategian toteutusta Outokumpu kasvattaa raaka-ainetehokkuuttaan ja operatiivisia kustannussäästöjään ja rajoittaa vuosittaiset käyttöomaisuusinvestointinsa 180 milj. euroon vuosien 2021 ja 2022 ajaksi kunnossapidon optimoinnilla ja tiukalla omaisuuden hallinnalla. Tänään aiemmin ilmoitetun mukaisesti Outokumpu aloittaa tietyissä toimintamaissaan yhteistoimintaneuvotteluprosessit liittyen suunnitelmiin, joiden tavoitteena on luoda kustannussäästöjä toiminnan uudelleenjärjestelyllä ja vähentämällä henkilöstön määrää enintään noin 1 000:lla (10 prosentilla yhtiön henkilöstön kokonaismäärästä) pääsääntöisesti vuoden 2021 loppuun mennessä. Long Products -liiketoiminta-alueella on käynnissä nopeutettu tulosparannusohjelma liiketoiminnan kehittämiseksi sisäisesti

Outokummun ydinliiketoiminnoissa ruostumattomassa teräksessä ja ferrokromissa yhtiön strategia keskittyy markkina-aseman vahvistamiseen, tuotejakauman parantamiseen, kasvuun valituilla asiakassegmenteillä sekä hyödyntämään yhtiön johtavaa asemaa erikoisteräslajeissa.

Strategian tehokas toteutus varmistetaan uudella johtamismallilla, johon sisältyy konkreettisia hankkeita ja suunnitelmia jokaiselle liiketoiminta-alueelle vaikutusten aikaansaamiseksi. 1.10.2020 aloittanut uusi johtoryhmä jalkauttaa muutoksen uuden johtamismallin ja talous- ja rahoitusjohtajan vetämän muutosorganisaation (Transformation Office) tukemana. Etenemisestä raportoidaan ulkoisesti neljänneksittäin vuoden 2021 ensimmäisen neljänneksen osavuosiselvityksestä alkaen.

Strategian kaksi seuraavaa vaihetta keskittyvät kohdistettuihin tuottavuutta, vastuullisuutta ja lisäarvoa tuottavaa kasvua tukeviin investointeihin, ja niiden tavoitteet julkistetaan myöhemmin.

Toimitusjohtaja Heikki Malinen: “Yhtiössämme on merkittävästi arvoa, jonka avaamme selkeällä strategialla ja sen päättäväisellä toteutuksella. Outokummulla on vankka perusta, ja olemme toimialamme johtaja niin vastuullisuudessa kuin erikoisteräksissä. Asiakkaamme pitävät meitä ensisijaisena kumppaninaan. Henkilöstömme on kokenutta, tuotantomme vakaata ja maailman huippuluokkaa, ja organisaatiossa vallitsee jatkuvan parantamisen kulttuuri. Johtomme on täysin sitoutunut strategiaan.”

Suora verkkolähetys ja konferenssipuhelu tänään klo 15.00

Outokumpu järjestää suoran verkkolähetyksen analyytikoille ja sijoittajille tänään torstaina 5.11.2020 klo 15.00. Tilaisuudessa käsitellään kolmannen neljänneksen osavuosiselvitystä ja uutta strategiaa, ja tilaisuudessa esiintyvät Outokummun toimitusjohtaja Heikki Malinen ja talous- ja rahoitusjohtaja Pia Aaltonen-Forsell. Tilaisuus on englanninkielinen. Suora verkkolähetys alkaa kolmannen neljänneksen osavuosiselvityksellä klo 15.00 ja jatkuu noin klo 16.00 strategiaesityksellä ja johdon haastattelulla, jonka jälkeen on mahdollisuus esittää kysymyksiä.

Tilaisuutta voi seurata suorana osoitteessa https://outokumpu.videosync.fi/2020-q3-results.

Lisäksi tilaisuutta voi seurata konferenssipuheluna, johon voi osallistua soittamalla 10–15 minuuttia ennen tilaisuuden alkua numeroon (09) 817 103 10. Tilaisuuden tunnuskoodi on 58057600#.

Pörssitiedote ja esitysmateriaali ovat saatavilla ennen tilaisuuden alkua osoitteessa www.outokumpu.com/fi-fi/investors

Tilaisuuden tallenne on saatavilla viimeistään maanantaina 9.11.2020 osoitteessa www.outokumpu.com/webcasts.

Lisätietoja:

Sijoittajat: Linda Häkkilä, sijoittajasuhdepäällikkö, puh. 040 071 9669

Media: Konserniviestintä puh. (09) 421 3840

Outokumpu Oyj
 

Outokumpu on ruostumattoman teräksen ykkönen maailmassa. Asemamme perustuu kykyymme räätälöidä ruostumatonta terästä lähes mihin tahansa muotoon ja käyttötarkoitukseen. Ruostumaton teräs on ympäristöä säästävä, kierrätettävä ja luja materiaali, joka on suunniteltu kestämään ikuisesti. Yhteiskunnan perusrakenteiden ja kuuluisien maamerkkien lisäksi asiakkaamme valmistavat ruostumattomasta teräksestä tuotteita kotitalouksien ja teollisuuden käyttöön. Outokummun palveluksessa on 10 000 ammattilaista yli 30 maassa. Konsernin pääkonttori sijaitsee Helsingissä, ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Helsingissä. www.outokumpu.fi

Tilaa