Outokumpu nostaa taloudellista tavoitettaan käyttökatetason parantamiseksi

Report this content

Outokumpu Oyj
Pörssitiedote
4.11.2021 klo 8.55

Outokumpu nostaa taloudellista tavoitettaan käyttökatetason parantamiseksi

Outokumpu kertoi uudesta strategiasta marraskuussa 2020 ja asetti silloin taloudellisiksi tavoitteiksi vuoden 2022 loppuun mennessä parantaa käyttökatetasoa 200 milj. eurolla sekä laskea nettovelan ja oikaistun käyttökatteen suhde alle kolmen.

Outokumpu on edennyt vahvasti strategian toteutuksessa. Yhtiö on sitoutunut yhtiön riskisyyden pienentämiseen vuoden 2022 loppuun mennessä ja on nyt päättänyt nostaa käyttökatetason parannustavoitetta alkuperäisestä 200 milj. eurosta 250 milj. euroon. Velan vähentäminen jatkuu myös strategian ensimmäisen vaiheen ajan yli alun perin ilmoitetun tavoitteen.

Toimitusjohtaja Heikki Malinen: ”Strategian toteuttaminen on edennyt hyvin ja odotettua nopeammin. Olemme myös tunnistaneet uusia kehityskohteita sen jälkeen, kun asetimme taloudelliset tavoitteet vuosi sitten. Hyödyntääksemme suotuisan vireen olemme päättäneet nostaa käyttökatetason parannustavoitetta 50 miljoonalla eurolla 250 miljoonaan euroon vuoden 2022 loppuun mennessä.”

Lisätietoja:

Media: viestintäjohtaja Päivi Allenius, puh. 040 753 7374

Sijoittajat: sijoittajasuhdejohtaja Linda Häkkilä, puh. 0400 719 669

Outokumpu Oyj

Outokumpu on ruostumattoman teräksen ykkönen maailmassa. Asemamme perustuu kykyymme räätälöidä ruostumatonta terästä lähes mihin tahansa muotoon ja käyttötarkoitukseen. Ruostumaton teräs on ympäristöä säästävä, kierrätettävä ja luja materiaali, joka on suunniteltu kestämään ikuisesti. Yhteiskunnan perusrakenteiden ja kuuluisien maamerkkien lisäksi asiakkaamme valmistavat ruostumattomasta teräksestä tuotteita kotitalouksien ja teollisuuden käyttöön. Outokummun palveluksessa on noin 9 500 ammattilaista yli 30 maassa. Konsernin pääkonttori sijaitsee Helsingissä, ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Helsingissä. www.outokumpu.fi

Tilaa