Outokumpu on allekirjoittanut vakuudettoman 700 miljoonan euron vastuullisuustavoitteeseen sidotun valmiusluoton tärkeimpien pankkien kanssa
Outokumpu Oyj
Lehdistötiedote
15.6.2022 klo 18.15
Outokumpu on allekirjoittanut vakuudettoman 700 miljoonan euron vastuullisuustavoitteeseen sidotun valmiusluoton tärkeimpien pankkien kanssa
Outokumpu on tänään allekirjoittanut vakuudettoman 700 miljoonan euron valmiusluoton, joka korvaa nykyisen käyttämättömän vakuudellisen 532 miljoonan euron valmiusluoton. Nostettavat varat käytetään konsernin yleisiin rahoitustarpeisiin. Uusi lainajärjestely erääntyy helmikuussa 2026 ja sisältää 12 kuukauden pidennysehdon. Uuden lainajärjestelyn marginaali on sidottu Outokummun hiilidioksidipäästöjen toteutuneisiin vähennyksiin vuoteen 2030 mennessä yhtiön Science Based Targets -aloitteen hyväksymien päästövähennystavoitteiden mukaisesti.
Outokummun talous- ja rahoitusjohtaja Pia Aaltonen-Forsell: “Osana yhtiön riskisyyden vähentämistä olemme varmistaneet maksuvalmiuttamme lähivuosille korvaamalla nykyisen vakuudellisen valmiusluottomme uudella vakuudettomalla valmiusluotolla. Yksi päätavoitteistamme on ollut siirtyä vakuudettomaan rahoitukseen. Maailman vastuullisimpana ruostumattoman teräksen tuottajana meille on erityisen tärkeää osoittaa sitoumuksemme vastuullisuustavoitteisiimme, ja siksi uuden lainajärjestelyn korkomarginaali on sidottu toteutuneeseen hiilidioksidipäästöjen vähennykseen, joka on yksi tärkeimmistä vastuullisuustavoitteistamme.”
BNP Paribas, Crédit Agricole Corporate and Investment Bank, Helsinki Branch, Danske A/S, Nordea Bank ABP, Filial i Sverige, OP Corporate Bank PLC, Skandinaviska Enskilda Banken AB (Publ) ja Swedbank AB (Publ) toimivat lainan järjestäjinä. Nordea Bank ABP, Filial i Sverige toimii lainajärjestelyn dokumentaatioagenttina ja on myös lainan agentti.
Lisätietoja:
Sijoittajat: sijoittajasuhdejohtaja Linda Häkkilä, puh. 0400 719 669
Treasury: Group Treasurer Timo Huhtala, puh. 040 7125679
Outokumpu on ruostumattoman teräksen ykkönen maailmassa. Asemamme perustuu kykyymme räätälöidä ruostumatonta terästä lähes mihin tahansa muotoon ja käyttötarkoitukseen. Ruostumaton teräs on ympäristöä säästävä, kierrätettävä ja luja materiaali, joka on suunniteltu kestämään ikuisesti. Yhteiskunnan perusrakenteiden ja kuuluisien maamerkkien lisäksi asiakkaamme valmistavat ruostumattomasta teräksestä tuotteita kotitalouksien ja teollisuuden käyttöön. Outokummun palveluksessa on noin 9 000 ammattilaista yli 30 maassa. Konsernin pääkonttori sijaitsee Helsingissä, ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Helsingissä. www.outokumpu.fi