Outokumpu Oyj - tutkimustiedon perusteella Outokummun päästöillä ei terveysvaikutuksia

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE

14.9.2011 klo 10.20

Ruotsissa ilmestyvässä Norrländska Socialdemokraten -lehdessä on esitetty väitteitä, joiden perusteella mediassa on syntynyt kuva, että Tornion tehtaan päästöillä olisi yhteys Haaparannalla syntyneiden viiden vauvan epämuodostumiin.  Vuosikymmenien aikana tehty lääketieteellinen tutkimus ei anna viitteitä siitä, että näillä olisi minkäänlaista yhteyttä.

 

Länsi-Pohjan keskussairaalan naistentautien ja synnytysten osaston ylilääkäri Eila Knuutin mukaan Kemi-Tornio-alueella ei ole trendejä gynekologisten syöpien tai epämuodostumien suhteen alueellisesti eikä valtakunnalliseen tasoon verrattuna.

Outokumpu suhtautuu esitettyihin syytöksiin vakavasti ja on käynnistänyt viranomaisten kanssa keskustelut asian selvittämiseksi.

Outokummun päästöille altistuvat eniten omat työntekijät paikkakunnan asukkaina ja työpaikalla. Tämän takia yhtiö on jo 1980-luvun puolivälistä asti tutkinut pitkäjänteisesti työntekijöidensä terveydentilaa yhdessä ulkopuolisten ja riippumattomien tutkimuslaitosten kanssa. Terveystutkimusten tuottaman tiedon mukaan Outokummun päästöillä ei ole haitallisia terveysvaikutuksia.

Lisätietoja:

Outokummun ylilääkäri Markku Huvinen, puh (09) 421 2450, matkapuhelin 0400 392 787

OUTOKUMPU OYJ

  

Outokumpu on yksi maailman johtavista ruostumattoman teräksen tuottajista, jonka visiona on olla alan kiistaton ykkönen. Useilla eri aloilla toimivat asiakkaamme ympäri maailmaa käyttävät ruostumatonta terästämme ja palvelujamme. Ruostumaton teräs on sataprosenttisesti kierrätettävä, erittäin luja ja pitkäikäinen materiaali, joka on kestävän tulevaisuuden tärkeimpiä rakennusaineita. Outokummun palveluksessa on noin 8 000 henkilöä yli 30 maassa. Pääkonttori sijaitsee Espoossa. Outokumpu on listattuna NASDAQ OMX Helsingissä.

www.outokumpu.com