Outokumpu Oyj: Oikeus hylkäsi kaikki Venäjän vientiä koskevat syytteet

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE

22.6.2011 klo 13.05

Kymenlaakson käräjäoikeus Kouvolassa on hylännyt kaikki Outokumpua ja sen viittä työntekijää vastaan nostetut syytteet, jotka koskivat Venäjän vientikäytäntöihin vuosina 2004-2006 liittyvää rahanpesuepäilyä. Suomen valtio määrättiin maksamaan korvauksina yhteensä 1,2 milj. euroa.

Lakiasiainjohtaja Matti Louhija: "Olemme todella iloisia, että asiaan on vihdoin saatu ratkaisu ja että oikeus päätyi samaan tulokseen, jota itse olemme tuoneet esiin jo vuosien ajan. Meidän näkökulmastamme on ollut vaikea käsittää, miksi koko prosessi ylipäätään käynnistyi ja vietiin näin pitkälle. Erityisen raskasta tämä on ollut epäillyille henkilöille ja heidän perheilleen."

Suomen Tulli käynnisti Outokummun Tornio Worksin Venäjän vientikäytäntöihin liittyvän rikostutkinnan maaliskuussa 2007. Syyteharkinta saatiin päätökseen marraskuussa 2010, ja syyttäjä totesi Tullin esittämät epäilyt kirjanpitorikoksesta ja väärennyksestä aiheettomiksi. Asia eteni kuitenkin maaliskuussa 2011 oikeuteen, sillä Outokumpua ja konsernin palveluksessa olevaa 5 henkilöä vastaan nostettiin syytteet rahanpesusta. Lisäksi syyttäjä esitti valtion puolesta vaatimuksen rahanpesun kohteena olleiden varojen menettämisestä. Tästä vaatimuksesta syyttäjä luopui jo oikeudenkäynnin kuluessa. Käräjäoikeus hylkäsi loput syyttäjän vaatimukset 22.6.2011 antamassaan päätöksessä.

Lisätietoja:

Matti Louhija, lakiasiainjohtaja, puh. (09) 421 5508, matkapuh. 040 501 5056

OUTOKUMPU OYJ

Outokumpu on yksi maailman johtavista ruostumattoman teräksen tuottajista, jonka visiona on olla alan kiistaton ykkönen. Useilla eri aloilla toimivat asiakkaamme ympäri maailmaa käyttävät ruostumatonta terästämme ja palvelujamme. Ruostumaton teräs on sataprosenttisesti kierrätettävä, erittäin luja ja pitkäikäinen materiaali, joka on kestävän tulevaisuuden tärkeimpiä rakennusaineita. Outokummun palveluksessa on noin 8 000 henkilöä yli 30 maassa. Pääkonttori sijaitsee Espoossa. Outokumpu on listattuna NASDAQ OMX Helsingissä.

www.outokumpu.com