Sisäpiiritieto: Outokumpu nimittää Kati ter Horstin yhtiön toimitusjohtajaksi

Report this content

Outokumpu Oyj 
Sisäpiiritieto
9.7.2024 klo 12 

Sisäpiiritieto: Outokumpu nimittää Kati ter Horstin yhtiön toimitusjohtajaksi    

Outokumpu Oyj on tänään nimittänyt Kati ter Horstin (MBA, KTM) toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään viimeistään 9.10.2024, ja hänen tuleva toimipaikkansa on Outokummun pääkonttori Helsingissä. ter Horst siirtyy Outokummulle belgialaiselta, maailman johtavalta vedenhallintaratkaisujen tarjoajalta Aliaxis S.A.:lta, jossa hän on johtanut EMEA-alueen liiketoimintaryhmää vuodesta 2022 alkaen.

Ennen Aliaxista Kati ter Horst teki pitkän uran Stora Ensossa, jossa hän johti viimeisimpänä paperiliiketoimintaa. Kati on toiminut Outokummun hallituksen jäsenenä vuodesta 2016 ja varapuheenjohtajana vuodesta 2022. Nimityksen myötä Kati luopuu hallituspaikastaan syyskuun 2024 lopussa.

“Kati ter Horstilla on vahvat näytöt prosessiteollisuudesta sekä laajaa kansainvälistä kokemusta johtotehtävistä monimutkaisissa liiketoimintaympäristöissä. Yhtiön hallitus on vakuuttunut siitä, että hän on oikea henkilö johtamaan Outokumpua tästä eteenpäin. Hänen kahdeksan vuoden kokemuksensa Outokummun hallituksen aktiivisena ja arvostettuna jäsenenä on tietysti lisäetu. Koska hänellä on pitkä kokemus yhtiöstä, hän tuntee ja ymmärtää Outokummun liiketoimintaa syvällisesti ja on sitoutunut yhtiön strategiaan. Olen tyytyväinen voidessani toivottaa Katin tervetulleeksi Outokummun uudeksi toimitusjohtajaksi”, sanoo Outokummun hallituksen puheenjohtaja Kari Jordan.

“Outokumpu on omassa luokassaan vastuullisen ruostumattoman teräksen edelläkävijänä maailmassa ja on innovaatioineen kiihdyttämässä yhteiskunnan vihreää siirtymää. Viime vuosien kehitystoimien ansiosta, yhtiö on taloudellisesti vahvempi kuin koskaan. Olen otettu ja innoissani mahdollisuudesta johtaa Outokumpua, globaalia alansa edelläkävijää terästeollisuuden muutoksen seuraavassa vaiheessa. Olen sitoutunut yhtiön strategiaan ja vien sitä innolla eteenpäin”, Kati ter Horst sanoo.

Kati ter Horstin ansioluettelo ja valokuva ovat tämän tiedotteen liitteenä.

 

 

 

Lisätietoja:

 

Sijoittajat: sijoittajasuhdejohtaja Linda Häkkilä, puh. 0400 719 669

 

Media: viestintä- ja brändijohtaja Päivi Allenius, puh. 040 753 7374 tai Outokummun mediapuhelin 040 351 9840

 

Outokumpu kiihdyttää vihreää siirtymää vastuullisen ruostumattoman teräksen globaalina johtajana. Liiketoimintamme perustuu kiertotalouteen: ruostumaton teräksemme on tehty 95-prosenttisesti kierrätetyistä materiaaleista ja on pitkän käyttöikänsä lopuksi täysin kierrätettävissä. Terästämme käytetään lukuisissa käyttökohteissa yhteiskunnassa, kuten rakentamisessa, liikenteessä ja kodintarvikkeissa. Olemme sitoutuneet 1,5 asteen ilmastotavoitteeseen hillitäksemme ilmastonmuutosta, ja koska hiilijalanjälkemme on jopa 75 % pienempi kuin teollisuudenalan globaali keskiarvo, autamme asiakkaitamme vähentämään päästöjään. Yhdessä teemme töitä kohti maailmaa, joka kestää ikuisesti. Outokummussa työskentelee noin 8 500 ammattilaista lähes 30 maassa. Pääkonttorimme sijaitsee Helsingissä, ja osakkeemme on listattu Nasdaq Helsingissä. Lue lisää osoitteesta www.outokumpu.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit