Certeum valitsi Ovenian kiinteistöjohtamisen kumppaniksi

Report this content

Ovenia Oy ja kiinteistösijoitusyhtiö Certeum Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen Certeumin logistiikka- ja tuotantokiinteistöjen kiinteistöjohtamispalveluista. Sopimus sisältää yhtiön kiinteistökohteiden teknisen isännöinnin, vuokrahallintopalvelut sekä energiajohtamisen ja rakennuttamisen tehtäviä. Yhteistoiminta alkaa 1.10.2014.

Certeum Oy on erikoistunut logistiikka- ja tuotantokiinteistöjen omistamiseen, vuokraamiseen ja kehittämiseen. Yhtiö omistaa 124 logistiikka- ja tuotantokiinteistöä, joiden arvo on noin 917 miljoonaa euroa.

Sopimukseen kuuluu kiinteistökohteiden tekninen isännöinti, vuokrahallintopalvelut sekä energiajohtamisen ja rakennuttamisen tehtäviä. Yhteistyö koskee myös Certeumin vapaiden tilojen vuokrausta.

– Sopimus on meille tärkeä avaus uuden yhtiön strategian jalkauttamiseksi ja tavoitteiden saavuttamiseksi tiiviissä yhteistyössä. Kiinteistöjohtamisen kumppanina tähtäämme Certeumin kiinteistöomaisuuden arvon nostamiseen, kuvailee Ovenian toimitusjohtaja Mika Valtonen.

Sopimus perustuu osapuolten mukaan aiempiin kokemuksiin yhteistyöstä, jossa Ovenian laaja osaaminen ja verkostot ovat tuottaneet hyviä tuloksia.

– Kiinteistöportfoliomme on valtakunnallinen, joten tarvitsimme maanlaajuisesti palvelevan eturivin toimijan. Ovenian kokonaisvaltainen palvelu vastaa tarpeitamme ja meillä on entuudestaan yhteistyöstä positiivisia kokemuksia, sanoo Certeumin toimitusjohtaja Jorma Lehtonen.

– Investoimme vahvasti kiinteistöjohtamisen laatu- ja kehitystyöhön. Olemme viime vuosina saavuttaneet hyvin asiakkaidemme tulokselliset ja laadulliset tavoitteet muuttavassa markkinassa, kertoo Ovenian Valtonen.

Lisätietoja:

Mika Valtonen, toimitusjohtaja, Ovenia Oy, puh. 040 7260 006, mika.valtonen@ovenia.fi

Jorma Lehtonen, toimitusjohtaja, Certeum Oy, puh. 0500 708 222, jorma.lehtonen@certeum.fi

Ovenia

Ovenia Group on Suomen johtava kiinteistöjohtamis-, vuokraus- ja isännöintipalvelujen tarjoaja, jonka muodostavat Ovenia Oy, Ovenia Isännöinti Oy ja Realprojekti Oy.

Ovenia Group vastaa 14 kauppakeskuksen ja 6000 toimitilan ylläpidosta ja yli 72 000 asunnon hallinnoinnista. Kaikki palvelut tuotetaan kiinteistöjohtamisen ISO 9001 -laatujärjestelmän mukaisesti.

Ovenia Group toimii 21 paikkakunnalla Suomessa ja työllistää runsaat 500 kiinteistöalan ammattilaista.

www.ovenia.fi

www.oveniaisannointi.fi

www.realprojekti.fi

Certeum Oy

Certeum on logistiikka- ja tuotantokiinteistöjen omistamiseen, vuokraamiseen ja kehittämiseen erikoistunut kiinteistösijoitusyhtiö. Omistamme 124 kiinteistöä, joista valtaosa sijaitsee Suomen suurimmissa kaupungeissa. Yhtiön kiinteistöomaisuuden arvo on 917 miljoonaa euroa ja vuokrattava pinta-ala on noin 1,3 miljoona neliömetriä.

Avainsanat:

Liitteet & linkit

Lainaukset

Kiinteistöjohtamisen kumppanina tähtäämme Certeumin kiinteistöomaisuuden arvon nostamiseen.
toimitusjohtaja Mika Valtonen