Ovenialle kauppakeskus Itiksen ylläpidon johtaminen

Report this content

Ovenia Oy ja kauppakeskus Itäkeskus (Itis) ovat solmineet palvelusopimuksen kauppakeskuksen teknisestä ylläpidosta. Palvelutoimitus ja haltuunotto aloitetaan 4.2.2013.

Itis on pohjoismaiden suurin kauppakeskus. Sen vuokrattava pinta-ala (GLA) on 96 300 m2 ja kauppakeskuksessa on yli 250 liikettä ja palvelua. Aikaisemmin Itäkeskuksena tunnettu kauppakeskus muutti nimensä Itikseksi maaliskuussa 2012. Uusi nimi oli samalla alkusysäys kauppakeskuksen täydelliselle uudistukselle, jonka on määrä valmistua vuonna 2014. Itiksen omistaa Wereldhave Finland Oy.

Kiinteistönjohtamispalveluita tuottava Ovenia laajensi toimintaansa vahvasti liiketilojen ja erityisesti kauppakeskusten ylläpidon ja johtamisen palveluihin vuoden 2012 aikana. Keskeisenä tavoitteena on yhdistää ja räätälöidä Ovenia-konsernin kiinteistönjohdon ja –ylläpidon monipuolista tarjontaa niin, että asiakkaille syntyvä hyöty on mahdollisimman suuri.

”Ovenialle alkava sopimus Itiksen kanssa on merkittävä haaste ja osoitus Ovenian osaamisesta liiketilojen ja kauppakeskusten teknisessä johtamisessa”, toteaa Ovenia Group Oy:n toimitusjohtaja Mika Valtonen.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Mika Valtonen, Ovenia Group Oy, puh. 040 726 0006, mika.valtonen@ovenia.fi

Kauppakeskusjohtaja Kirsi Feirikki, Wereldhave Finland Oy, puh. 050 549 5108, kirsi.feirikki@wereldhave.com  

Ovenia-konserni on Suomen johtava kiinteistönjohto- ja isännöintipalvelujen tarjoaja. Ovenia tuottaa asiakaslähtöisiä kiinteistönjohtamispalveluita valtakunnallisesti. Olemme alan suurin ja vanhin yritys yli 30 vuoden kokemuksella. Tunnustuksena työstämme olemme saaneet ensimmäisenä Suomessa kiinteistöalan ISO 9001 –sertifikaatin. Palvelumme kattavat kaikki kiinteistöomaisuuden hallinnan osa-alueet. Ovenia-konserni hallinnoi valtakunnallisesti yli 10 miljoonan neliömetrin kiinteistöomaisuutta ja konsernin liikevaihtoarvio vuodelle 2013 on noin 46 miljoonaa euroa. Yritys työllistää yli 500 kiinteistöalan ammattilaista. www.ovenia.fi

Itis on Pohjoismaiden suurin kauppakeskus, joka koostuu yli 250 liikkeestä, 30 ravintolasta, kahdesta tavaratalosta sekä 30 toimistosta. Kauppakeskus on valmistunut kolmessa eri vaiheessa: ensimmäinen osa, Pasaasi, valmistui vuonna 1984, toinen osa, Bulevardi, valmistui vuonna 1992 ja kolmannessa vaiheessa Piazza avattiin vuonna 2001. Kauppakeskuksen omistaa hollantilainen kiinteistösijoitusyhtiö Wereldhave N.V.

Wereldhave Finland Oy on hollantilaisen kiinteistösijoitusyhtiö Wereldhave N.V:n tytäryhtiö. Vuonna 1930 perustettu Wereldhave N.V. on listattu Amsterdamin pörssissä (AMX) ja yhtiön omistamien kiinteistöjen markkina-arvo on noin 2,9 miljardia euroa. Suomessa Wereldhave Finland Oy keskittyy kauppakeskuksiin ja omistaa kauppakeskus Itiksen. Wereldhaven toimisto Suomessa sijaitsee kauppakeskus Itiksessä, Helsingissä. 

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit